RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.01.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asemakaavan muutos ja laajennus 1. kaupunginosa (Keskusta), korttelit 1026, 1027 (osa), 1028-1030 ja 1044
Tekninen lautakunta 21.09.2022 § 9
Urheilukuja-Koulukuja liikennejärjestelyt
823/05.051.0510/2020
TLK 20.05.2020 § 6
Urheilukujan ja Koulukujan liikenteelliset tarpeet ovat muuttuneet siten, ettei nykyiset liikennemerkit ja -järjestelyt vastaa tämän päivän tarpeita.
Outi Kulonen Ramboll Oy:stä on laatinut Ylä- ja Luoteis-Pirkanmaan liikenneturvallisuustyöryhmän puitteissa alueelle uuden liikennejärjestelysuunnitelman. Suunnitelmassa vähäisin teknisin muutoksin Urheilukuja ja Koulukuja saadaan vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita sekä liikennemerkit päivitetään vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Urheilukujan muuttaminen liikennöitäväksi Koulukujalle vaatii vähäisiä kaavamuutoksia.
Liitteenä
nro 1/ Liikenteenohjaussuunnitelma
Strategisten vaikutusten arviointi:
Strategisten vaikutusten arviointi: | Merkittävyys asteikolla 1-5: | Sanallinen arviointi: |
Elinvoima ja elinkeinojen kehittäminen |
|
|
Asumisviihtyvyys ja osallisuus |
3 | Suunnitelma selkeyttää alueen liikennejärjestelyjä ja edesauttaa liikenneturvallisuutta. |
Hyvät palvelut | 3 | Asianmukaiset liikennejärjestelyt parantavat alueen palveluiden käytettävyyttä. |
Valmistelija:Kunnallistekniikan päällikkö Kari Santikko
Ehdotus: Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Urheilukuja - Koulukuja liikenteenjärjestelyn suunnitelman ja käynnistää sen vaatiman vähäisen kaavamuutoksen valmistelun.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.
-----
TLK 18.11.2020 § 6
Nostoconsulting Oy on laatinut asemakaavan muutosluonnoksen kaavoitettavalle alueelle. Alkuvaiheessa kävi ilmi, että jos liikennejärjestelysuunnitelman mukainen muutos tehdään, niin myös koulun tontti tulee ottaa mukaan muutokseen. Käyttötarkoitusta muutetaan siten, että se mahdollistaa myös muita kuin kunnallisia lähipalveluita. Näin ollen kaavoitettava alue ei ole enää laajuudessaan ja vaikutukseltaan vähäinen asemakaavan muutos.
Liitteenä
nro 4 / suunnitelma
Valmistelija: Tekninen johtaja Jarmo Kyösti.
Ehdotus: Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteen 4 mukaiselle alueelle laaditaan asemakaavan muutos.
Keskustelun jälkeen esittelijä teki uuden päätösehdotuksen
Uusi ehdotus: Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteen 4 mukaiselle alueelle laaditaan asemakaavan muutos siten, että myös kortteli 1044 ja osa Koulukatua otetaan mukaan asemakaavan muutosalueeseen.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.
-----
KHALL 30.11.2020 § 7
Elinvoimatoimikunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 26.11.2020 ja lisännyt kaavoitettavaan alueeseen Lystilänmäen alueen.
Liitteenä
nro 1 / Kaavarajaus Urheilukuja-Koulukuja
Oheisaineistona Urheilukuja-Koulukuja liikenteenohjaussuunnitelma.
Kaup.johtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että liitteen 1 mukaiselle alueelle laaditaan asemakaavan muutos.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.
-----
Tekninen lautakunta 21.09.2022 § 9
Parkanon kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 30.11.2020 § 7 että laajennetulle alueelle laaditaan asemakaavan muutos ja laajennus.
Kaavan laatijaksi valittiin Nosto Consulting Oy:n Pasi Lappalainen.
Kaavoitettava alue koskee kortteleita 1026, 1027 (osa), 1028 - 1030 ja 1044, virkistys- ja katualuetta.
Kaavan valmistajan toimesta on valmistunut asemakaavan muutos ja laajennusluonnos ja kaavamääräykset, kaavaselostus, seurantalomake ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Liitteenä
nro 2 / Asemakaavan muutos ja laajennus kaavakartta
nro 3 / Kaavaselostus
nro 4 / Asemakaavan seurantalomake
nro 5 / Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
nro 6 / Kaavakartta ja määräykset
nro 7 / Liikenteenohjaussuunnitelma
nro 8 / Luontoselvitys
Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki puh. 044 7865 610
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan 1. kaupunginosa (Keskusta) laadi-tun kaavamuutosluonnoksen liitteiden 2-8 mukaisesti ja asettaa julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.
Lausunnot pyydetään: Pirkanmaan Ely-keskus, Pirkanmaan liitto, Pirkan-maan maakuntamuseo, rakennus- ja ympäristölautakunta, Pirkanmaan pe-lastuslaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Parkanon Vesi Oy, Leppäkosken Sähkö Oy sekä paikalliset aluetta käyttävät urheiluseurat.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Tekninen lautakunta 21.06.2023 § 61
Asemakaavan muutos ja laajennusluonnos on ollut julkisesti nähtävillä 5.10. - 3.11.2022 välisen ajan.
Kaavaluonnoksesta saatiin nähtävillä olon aikana yksi mielipide osallisilta sekä Pirkanmaan ELY-keskuksen, Pirkanmaan maakuntamuseon, Pirkanmaan pelastuslaitoksen, rakennus- ja ympäristölautakunnan sekä Leppäkosken Sähkö Oy:n lausunnot. Pirkanmaan liitto ei antanut lausuntoa kaavaluonnoksesta.
26.8.2022 päivättyyn kaavakarttaan on tehty vähäisiä muutoksia ennen kaavaehdotusvaihetta:
. kaavamuutosaluetta on pienennetty siten, että AO-kortteli 1030 on kokonaan poistettu
. Satakunnankatu on Urheilukujan pohjoispuolella osoitettu Lystilänkaduksi ja kadun linjausta on hieman tarkistettu. Samalla myös Lystilänkujan katualueen rajausta on tarkistettu
. kortteliin 1028 on osoitettu uusi AO-rakennuspaikka ja samalla Koulupolun kevyen liikenteen katualuetta (pp/t) on jatkettu hieman pohjoiseen, josta on tontille ajo uudelle rakennuspaikalle
. korttelin 1029 rakennuspaikat 4 ja 5 on yhdistetty yhdeksi rakennuspaikaksi 4 ja rakennuspaikkaa on laajennettu hieman länteen voimassa olevan asemakaavan mukaiselle virkistysalueelle. Rakennuspaikan lounaisosaan on osoitettu Lystilänkadulta tarkoituksenmukainen ohjeellinen ajoyhteys (ajo)
. korttelin 1029 korttelirajausta ja samalla Lystilankadun katualuerajausta on tarkistettu korttelin 1029 eteläosassa
. korttelin 1029 rakennuspaikoille 1 - 4 on osoitettu merkintä, joka osoittaa rakennusalarajan sivun, jonka puoleisten rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 30 dBA
. liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja osoittavan säilytettävän alueen osan (s-1) kaavamääräys on muutettu muotoon "Alueella on todettu luonnonsuojelulain (9/2023) 78 §:n tarkoittamia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Alueen puusto tulee säilyttää ja hoitaa niin, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat ja niitä suojaava puusto säilyvät"
. urheilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU) on lähipalvelurakennusten korttelialueen (PL) tavoin osoitettu alueeksi, jolla ympäristö säilytetään (/s)
. urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueella (YU) sijaitseva katsomorakennus on osoitettu paikallisesti merkittäväksi rakennetun ympäristön kohteeksi (sr-2)
. Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 mukainen maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristörajaus (Parkanon kirkon ympäristö ja vanha raitti) on kaavaehdotuksessa osoitettu kaupunki- ja kyläkuvallisesti tärkeäksi alueeksi tai alueen osaksi (sk)
. korttelialueilla huomioitu suunnittelualueella etelä-pohjois-suunnassa kulkeva keskijännitemaakaapeli (z)
. liittymäkieltomerkintöjä on tarkistettu kaava-alueella ja kaavakartalta on katualueiden liittymäkieltomerkinnät poistettu niiltä osin, kuin katualueeseen rajoittuva korttelialue ei ole osa kaavamuutosaluetta
. kaavan yleisiin määräyksiin on lisätty määräykset
. "Asuintilojen oleskelupiha-alueilla melutason tulee täyttää valtioneuvoston päätöksen 993/1992 ohjearvot päiväaikaan 55 dB(A) ja yöaikaan 50 dB(A). Melutason ohjearvojen täyttymiseksi oleskelupiha-alueet tulee kortteleissa 1029 ja 1045 sijoittaa rakennusmassan taakse tonttien itäosaan"
Muutokset ovat vähäisiä ja 6.6.2023 päivätty kaava etenee ehdotusvaiheeseen.
Liitteenä Kaavakartta
Kaavaselostus
Asemakaavan seurantalomake
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavakartta ja määräykset
Liikenneohjaussuunnitelma
Luontoselvitys 28.6.2021
Liikennemeluselvitys
Lausunnot kaavaluonnoksesta
Vastine lausuntoihin kaavaluonnoksesta
Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan 1. kaupunginosa (Keskusta) laaditun asemakaavan muutos- ja laajennusehdotuksen liitteiden mukaisesti ja asettaa julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.
Viranomaiset, joilta lausunnot pyydetään: Pirkanmaan Ely-keskus, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntamuseo, rakennus- ja ympäristölautakunta, Pirkanmaan pelastuslaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Parkanon Vesi Oy, Leppäkosken Sähkö Oy ja Väylävirasto.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. Lisäksi lautakunta esittää Urheilukujan nimen muuttamista Suutarinkaduksi.
Merkitään, että Tuomo Lystilä poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 3. kohta; intressijäävi.
Tekninen lautakunta 22.01.2025 § 5
89/10.03.03/2022
|
Parkanon tekninen lautakunta on käsitellyt 6.6.2023 päivätyn kaavaehdotuksen kokouksessaan 21.6.2023 § 61.
Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 26.7.-31.8.2023 välisen ajan.
Kaavaehdotuksesta saatiin kaksi muistutusta osallisilta sekä Pirkanmaan ELY-keskuksen, Pirkanmaan maakuntamuseon, Pirkanmaan pelastuslaitoksen, rakennus- ja ympäristölautakunnan sekä Parkanon Vesi Oy:n lausunnot. Pirkanmaan liitolla ei ollut lausuttavaa kaavaehdotuksesta. Lisäksi Parkanon tekninen lautakunta on päätöksessään kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta (21.6.2023 § 61) esittänyt, että Urheilukujan nimi muutetaan Suutarinkaduksi.
Lausunnot ja muistutukset ovat selostuksen liitteenä 9 ja kaavan laatijan vastine lausuntoihin ja muistutuksiin liitteenä 10.
6.6.2023 päivättyyn kaavakarttaan on saatujen lausuntojen perusteella tehty vähäisiä muutoksia ennen kaavan hyväksymiskäsittelyä:
- Korttelin 1028 rakennuspaikka 2 on kokonaan poistettu ja alue on osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL).
- Urheilukujan katualue on muutettu Suutarinkaduksi ja voimassa olevan asemakaavan mukainen Koulukadun katualue korttelin 1044 urheilu- ja virkistysalueen (VU) itäpuolella Koulukujaksi
- Kaavan yleisiin määräyksiin on lisätty pengertämistä koskeva määräys: "Mahdolliset maaston pengertämistoimenpiteet eivät saa vaarantaa luonnonsuojelulain (9/2023) 78 §:n tarkoittamaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa ja toimenpiteiden yhteydessä on turvattava liito-oravan kannalta riittävän puuston säilyttäminen."
Muutokset ovat vähäisiä, ja 13.1.2025 uudelleen päivätty kaava etenee hyväksymiskäsittelyyn.
Liitteenä:
Kaavakartta_Keskusta_AKM_Hyvaksyntä_13.1.2025
Selostus_Keskusta_AKM_hyvaksyntä_13.1.2025
Selostus_Liite_1_Asemakaavan-seurantalomake
Selostus_Liite_2_OAS_13.1.2025
Selostus_Liite_3_Kaavakartta_ja_määräykset
Selostus_Liite_4_Liikenteenohjaussuunnitelma
Selostus_Liite_5_Luontoselvitys-28.6.2021
Selostus_Liite_6_Liikennemeluselvitys
Selostus_Liite_7_Lausunnot_kaavaluonnoksesta
Selostus_Liite_8_Vastine_lausuntoihin_kaavaluonnoksesta
Selostus_Liite_9_Lausunnot_kaavaehdotuksesta
Selostus_Liite_10_Vastine_lausuntoihin_kaavaehdotuksesta
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan asemakaavan muutos ja laajennusehdotuksen 1. kaupunginosa (Keskusta), korttelit 1026, 1027 (osa), 1028-1029 ja 1044-1045 liitteiden mukaisesti ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle kaavamuutos ja laajennusehdotuksen hyväksymistä.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |