RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 212
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Padel-hallihankkeen toteuttamisen linjaukset
Kaupunginhallitus 12.10.2026 § 212
2052/02.05.01.02/2026
|
Tekninen lautakunta, sivistyslautakunta, nuorisovaltuusto sekä vanhus- ja vammaisneuvosto ovat antaneet lausuntonsa Padel-hallin toteuttamisesta. Lausunnot ovat oheismateriaalina.
Yhteenveto lausunnoista
Lausunnot puoltavat hanketta. Hanke lisää liikuntamahdollisuuksia Parkanossa. Sivistyslautakunta ei näe tällä hetkellä olennaisia liikuntapaikkatarpeita, joihin investoiminen olisi tärkeämpää kuin tämä hanke. Tekninen lautakunta kiinnittää huomioita urheilutalon liikenne- ja pysäköintijärjestelyihin sekä liittymä- ym. asioihin. Vanhus- ja vammaisneuvosto katsoo, että avustus ei saa vaikuttaa siten että tulisi säästöpaine johonkin olemassa olevan toimintoon muutenkin tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Lisäksi neuvosto vaatii, että suunnittelussa on huomioitava esteettömyys sekä tuetut ja maksuttomat vuorot joillekin kohderyhmille.
Vaikutusten arviointi
Tällä vaikutusten arvioinnilla pyritään arvioimaan hankkeen vaikutuksia eri näkökulmista. Vaikutusten arviointi keskittyy padeliin, vaikka hallihankkeeseen sisällytettäisiikin vielä muitakin toimintoja.
Kuntalaisvaikutukset
Padel-hallin rakentamisella turvataan lajin jatkuminen Parkanossa. Rakentaminen ei siten paranna urheilumahdollisuuksia, mutta rakentamatta jättäminen heikentää niitä. Padel on hyvin pienen joukon harrastus. Kaupungilla ei ole tällä hetkellä akuuttia tarvetta uusille urheilu-/liikuntatiloille.
Ympäristövaikutukset
Rakentamisella on hyvin vähäisiä ympäristövaikutuksia lähinnä nykyisen urheilutalon ympäristöön.
Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset
Padel-hallin rakentamisella ja käyttöönotolla on vaikutuksia organisaatioon, koska osa hallin käyttöajasta tulee kaupungin vastuulle. Jollain aikataululla koko hallin toiminta siirtyy kaupungin vastuulle. Hallivuorojen organisointi siten lisää kaupungilla tehtävää työtä ja kustannuksia. Hallin toiminnan organisoinnista syntyvä työ vähenee, kun kaupungin käyttöön suunniteltu sähköinen varauskalenteri tulee käyttöön. Hallin siivous ja huolto tulevat ainakin jollakin aikataululla kaupungin vastuulle.
Talousvaikutukset
Hallin rakentamiseen maksettava tuki ja hallin käyttökustannukset rasittavat kaupungin taloutta. Kaupungin talous on haastavassa tilanteessa ja tilanne voi vaatia erillisiä sopeuttamistoimia jo vuonna 2027. Taloudellisesta tilanteesta johtuen tulisi pidättäytyä uusista menositoumuksista. Vastaavaa menosopeutusta on hyvin vaikea toteuttaa muualla, jos kaupunki avustaa hanketta 75 000 eurolla.
Yhteenveto
Hanke on kaupungin urheilu- ja liikuntamahdollisuuksien kannalta positiivinen, mutta heikosta taloudellisesta tilanteesta johtuen kaupungin on vaikeaa tukea hanketta. Kokonaisuutena arvioiden valmistelu on kuitenkin päätynyt esittämään tukea hankkeelle.
Oheismateriaalina ovat toimielinten lausunnot sekä hanketta koskevaa materiaalia.
Valmisteluvastuu: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää 75.000 euron avustuksen hankkeelle.
Muutettu päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2027 talousarvoon varataan 75.000 euron avustus hankkeelle.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin muutettu päätösehdotus yksimielisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että Klaus Myllymäki poistui kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn aikana klo 18.51. Hänen tilalleen pöytäkirjantarkajaksi valittiin Jaana Männikkö 212 §:stä alkaen kokouksen loppuun, 219 §:ään saakka.
| Edellinen asia | Seuraava asia |