Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 14

Parkanon kaupungin henkilöstöraportti v. 2025

Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 64  

Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoja henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstöraportissa kuvataan Parkanon kaupungin vuoden 2025 keskeiset henkilöstötiedot.

Henkilöstövoimavarojen arvioinnin perustana on kaupungin strategia sekä henkilöstöön liittyvät tavoitteet. Henkilöstövoimavarojen arviointi edistää henkilöstöjohtamisen tuloksellisuutta.

Henkilöstöraportissa henkilöstövoimavaroja kuvaavat tunnusluvut kertovat muun muassa henkilöstömäärästä, henkilöstön rakenteesta, työpanoksesta ja työvoimakustannuksista. Henkilöstövoimavaroja kuvaavia tunnuslukuja käytetään mm. resurssien arvioinnissa, henkilöstö-suunnittelussa, henkilöstötoimintojen kehittämisessä ja toiminnan johtamisessa.

Raportoinnissa seurattavia tunnuslukuja ja tietoja voidaan muuttaa ja lisätä sitä mukaa kuin tietojärjestelmät kehittyvät ja tarpeet muuttuvat. Esihenkilöt käyvät raportin tulokset läpi omassa työyksiköissään ja keskustelevat sekä sopivat mahdollisista kehittämistoimenpiteistä.

Henkilöstöraportti saatetaan yhteistoimintaelimelle, henkilöstöjaostolle, tarkastuslautakunnalle, kaupunginhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi.

Yhteistoimintaelin ja henkilöstöjaosto käsittelevät henkilöstöraportin huhtikuussa 2026 pidettävässä kokouksessa. Valtuusto käsittelee henkilöstöraportin tilinpäätöksen yhteydessä kesäkuussa 2026.

Liite / Parkanon kaupungin henkilöstöraportti v. 2025

Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstöraportin tiedoksi ja lähettää sen tiedoksi yhteistoimintaelimelle, henkilöstöjaostolle, tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.

Käsittely 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 Merkitään pöytäkirjaan, että henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi oli paikalla klo 17.42 - 18.16  ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa. Minna Aittoniemi esitteli Parkanon kaupungin henkilöstöraporttia v. 2025 kaupunginhallitukselle.

Henkilöstöjaosto 13.04.2026 § 14  

1876/01.00.02/2026      

Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoja henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstöraportissa kuvataan Parkanon kaupungin vuoden 2025 keskeiset henkilöstötiedot.

Henkilöstövoimavarojen arvioinnin perustana on kaupungin strategia sekä henkilöstöön liittyvät tavoitteet. Henkilöstövoimavarojen arviointi edistää henkilöstöjohtamisen tuloksellisuutta.

Henkilöstöraportissa henkilöstövoimavaroja kuvaavat tunnusluvut kertovat muun muassa henkilöstömäärästä, henkilöstön rakenteesta, työpanoksesta ja työvoimakustannuksista. Henkilöstövoimavaroja kuvaavia tunnuslukuja käytetään mm. resurssien arvioinnissa, henkilöstö-suunnittelussa, henkilöstötoimintojen kehittämisessä ja toiminnan johtamisessa.

Raportoinnissa seurattavia tunnuslukuja ja tietoja voidaan muuttaa ja lisätä sitä mukaa kuin tietojärjestelmät kehittyvät ja tarpeet muuttuvat. Esihenkilöt käyvät raportin tulokset läpi omassa työyksiköissään ja keskustelevat sekä sopivat mahdollisista kehittämistoimenpiteistä.

Henkilöstöraportti saatetaan yhteistoimintaelimelle, henkilöstöjaostolle, tarkastuslautakunnalle, kaupunginhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta käsittelee henkilöstöraportin huhtikuussa 2026 pidettävässä kokouksessa. Valtuusto käsittelee henkilöstöraportin tilinpäätöksen yhteydessä kesäkuussa 2026.

Liite / Parkanon kaupungin henkilöstöraportti v. 2025

Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto merkitsee henkilöstöraportin tiedoksi ja lähettää sen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.

Käsittely 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.