Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 24



 

Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaava

 

Kaupunginhallitus 30.09.2024 § 228  

      

 

 

Elements Suomi Oy suunnittelee uusiutuvan energian tuotantohankkeen rakentamista Haitinkankaan alueelle, joka sijaitsee Parkanon kaupungin ja Karvian kunnan alueilla, sekä Rannankylään aurinkosähkön tuotantoa, joka sijaitsee pelkästään Karvian kunnan alueella.

 

Haitinkankaan tuulivoima-alue sijaitsee Parkanon kaupungin ja Karvian kunnan rajalla noin 19 kilometriä luoteeseen Parkanon kaupungin keskustasta. Alueelle on tavoitteena suunnitella yhteensä noin 10-16 tuulivoimalan kokonaisuus, joista enintään 2 tuulivoimalaa sijaitsee Parkanon kaupungin alueella. Lopullinen tuulivoimaloiden määrä ja sijainti määrittyvät kaavoituksessa.

 

Hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain mukaista arviointimenettelyä (YVA-menettely). YVA-menettelyssä arvioidaan myös hankkeen vaatimien voimajohtojen vaikutukset.

Ympäristövaikutusten arviointimenettely laaditaan kaavasta erillisenä menettelynä.

 

Osayleiskaava laaditaan MRL 77 a §:n mukaisena yleiskaavana, jolloin yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennusluvan perusteena. Kaava-alueen rajaus ja tuulivoimaloiden määrä ja sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana.

 

 

Liitteet:

Elements Suomi Oy:n kaavoitusaloite

Kaavoitettavan alueen alustava rajaus

 

Valmistelija maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää asiakohdan mukaisen oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen kaavoitusaloitteessa esitetyn osayleiskaava-alueen alustavan rajauksen mukaiselle hankealueelle. Kaavoitettava alue tarkentuu kaavaprosessin edetessä. Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa Pirkanmaan liitolle, että kaupunki on päättänyt käynnistää osayleiskaavan laatimisen alueelle.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Kaavoitussopimus Haitinkankaan energiahankkeesta

 

Kaupunginhallitus 30.09.2024 § 229  

1152/10.03.02/2024      

 

 

 

 Elements Suomi Oy on jättänyt Parkanon kaupungille kaavoitusaloitteen koskien osayleiskaavan laadintaa Haitinkankaan energiahankkeen hankealueelle. Hanketta koskien on laadittu erillinen kaavoituksen käynnistämisestä kaavoitusaloite.

 

 Osayleiskaava laaditaan konsulttityönä Elements Suomi Oy:n kustannuksella.

 

 Hanketoimija esittää kaavoituskonsultiksi Rejlers Finland Oy:ta.

 

 Liitteet:

 Kaavoitussopimus

 

 Valmistelija maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan kaavoitussopimuksen ja valtuuttaa kaupunginjohtajan ja teknisen johtajan allekirjoittamaan sopimuksen. Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa maankäyttö- ja kaavoituspäällikön hyväksymään kaavakonsultin.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Tekninen lautakunta 20.11.2024 § 112  

      

 

 

 

 

Kaavoitushankkeesta vastaava Elements Suomi Oy on valinnut Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaavan vastaavaksi konsultiksi Rejlers Rakentaminen Oy:n, jonka toimesta on valmistunut osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa n. 10 - 16 tuulivoimalan rakentaminen sekä aurinkovoimalan sijoittaminen suunnittelualueen itäosaan Karvian kunnan puolelle Rannankyläntien tuntumaan. Tuulivoimaloista enintään 2 sijoittuisi Parkanon kaupungin alueelle ja enintään 14 Karvian kunnan puolelle. Karvian kunnan puolelle sijoittuvan aurinkovoimalan ala olisi suunnittelualueesta enintään n. 354 ha.

Suunniteltujen tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 350 metriä ja yksikköteho n. 6 - 10 megawattia (MW), jolloin koko tuulivoimapuiston teho olisi arviolta 100 - 160 MW.

 

Uusiutuvan energian tuotantoa pyritään sekä EU:n energia- ja ilmastostrategian että hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti lisäämään nykyisestä. EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta.

 

Tuuli- ja aurinkovoimaloiden toteuttaminen Parkanon kaupungin ja Karvian kunnan alueille noudattaa osaltaan EU:n asettamia tavoitteita fossiilisen energian korvaamisesta uusiutuvilla energianlähteillä. Voimaloiden toteuttaminen tukee myös kotimaiselle energiantuotannolle ja energiantuotannon omavaraisuudelle asetettuja tavoitteita.

 

Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuistossa tuotettu sähkö on tarkoitus siirtää kantaverkkoon voimajohdolla, jota suunnitellaan kulkemaan Fingrid Oyj:n suunnitteleman Kristiinankaupunki - Nokia 400 + 100 kV:n voimajohdon rinnalla. Tuulivoimaloiden ja aurinkovoima-alueen tuottama sähkö johdetaan tuulivoimaloilta ja aurinkovoima-alueelta 33 kV:n keskijännitekaapeleita pitkin hankealueelle suunniteltavalle sähköasemalle. Voimajohdolle on osayleiskaavan aloitusvaiheessa vielä kolme eri vaihtoehtoa, joiden vaikutukset tukitaan YVA-menettelyn yhteydessä.

 

Tuuli- ja aurinkovoimahankkeesta laaditaan ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain 252/2017 mukainen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). YVA-prosessi toteutetaan samanaikaisesti osayleiskaavan laatimisen kanssa. YVA ja osayleiskaavoitus ovat kuitenkin toisistaan erillisiä prosesseja. Osayleiskaavatyössä ja osayleiskaavan vaikutusten arvioinnissa käytetään hyödyksi YVA-menettelyn yhteydessä laadittavia selvityksiä sekä YVA-ohjelmaa ja -selostusta.

 

Yleisötilaisuus järjestetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olon aikana.

 

Kaavahanketta koskevassa työpalaverissa (Elements Oy, Rejlers Rakentaminen Oy, Rejlers Finland Oy, Varsinais-Suomen Ely-keskus, Karvian kunta ja Parkanon kaupunki) päätettiin asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville 4.12.2024 - 17.1.2025 väliseksi ajaksi saman aikaisesti YVA-ohjelman kanssa.

 

Liitteet:

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Haitinkankaan energiahankkeen osayleiskaava)

 

 

Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan liitteen mukaisesti Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päättää asettaa sen nähtäville 4.12.2024 - 17.1.2025 väliseksi ajaksi sekä pyytää tarpeelliset viranomaislausunnot.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 18.02.2026 § 24  

1152/10.03.02/2024      

 

 

 

 

Hankekehitysyhtiö Elements Suomi Oy suunnittelee toteutettavaksi tuuli- ja aurinkovoimapuistoa, joka tulee sijoittumaan sekä Karvian kunnan että Parkanon kaupungin alueille. Parkanon kaupungin puolelle sijoittuvan osayleiskaava-alueen laajuus on n. 342 ha. Tuulivoimaloiden ja aurinkovoimalan toteuttaminen alueille vaatii oikeusvaikutteisen osayleiskaavan (AKL 42.1 §).

 

Osayleiskaavaan osoitetaan rakennuspaikat 13 tuulivoimalalle ja kahdelle aurinkovoimalan alueelle. Tuulivoimaloista 11 sijoittuu Karvian kunnan alueelle ja 2 Parkanon kaupungin puolelle.

 

Aurinkovoimalat (2 voimalaa) sijoittuvat pääasiassa Karvian kunnan alueelle. Parkanon kaupungin puolelle sijoittuu eteläisin, n. 12,4 ha suuruinen osa Kärmeskallion eteläpuolelle sijoittuvasta aurinkovoimalasta. Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuistossa tuotettu sähkö on tavoitteena siirtää kantaverkkoon 110 tai 400 kV:n voimajohdolla Fingridin Kuivasjärven itäpuolelle suunnitteleman sähköaseman kautta.

 

Tuuli- ja aurinkovoimalan rakentaminen Haitinkankaan alueelle noudattaa sekä kansainvälisiä että kansallisia tavoitteita fossiilisen energian korvaamisesta uusiutuvilla energianlähteillä ja tukee myös kotimaiselle energiantuotannolle ja energiantuotannon omavaraisuudelle asetettuja tavoitteita.

 

Osayleiskaava laaditaan siten, että luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisten tärkeiden lajien elinolojen ja -alueiden sekä luontotyyppien säilyminen turvataan. Osayleiskaava laaditaan myös siten, että ulkoilu, virkistys ja metsästys on alueella edelleen mahdollista.

 

Aloitteen aurinkovoimalaa varten laadittavasta osayleiskaavojen muutoksesta on tehnyt Parkanon kaupungille hankekehitysyhtiö Elements Suomi Oy. Parkanon kaupunki on päättänyt käynnistää Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaavan laatimisen kokouksessaan 30.9.2024 (§ 228).

 

Kaavahanke on edennyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman jälkeen luonnosvaiheeseen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 4.12.2024-17.1.2025. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman yleisötilaisuus pidettiin 17.12.2024.

 

Parkanon kaupungin  ja Karvian kunnan yhteiset yleisötilaisuudet  YVA ohjelmasta ja kaavaluonnoksesta pidetään Karviassa,

Tyyni Tuulion katu  12.

YVA-selostuksen yleisötilaisuus 18.3.2026. 

Osayleiskaavaluonnosten yleisötilaisuus 22.4.2026. 

 

Liitteet:

 

PARKANO_Haitinkankaan oyk_Kaavakartta_Luonnosvaihe 9.2.2026

PARKANO_Haitinkankaan oyk_Kaavaselostus_Luonnosvaihe 9.2.2026

PARKANO_Haitinkankaan oyk_OAS Päiv 9.2.2026 PARKANO_Haitinkankaan oyk_Palaute ja vastineet 9.2.2026

 

Oheisaineisto:

Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano, YVA-selostus

Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, YVA-selostus, Liitteet 1-40

 

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

 

Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen valmisteluaineiston ja asettaa sen nähtäville 30 vuorokaudeksi ajalle 1.-30.4.2026 Alueidenkäyttölain 6 ja 62 pykälien sekä Maankäyttö- ja rakennuslain 30 pykälän mukaisesti. Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot tarvittavilta viranomaisilta ja osalliset voivat esittää mielipiteensä nähtävilläolon aikana.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.