Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.02.2025/Pykälä 22



 

Vähäinen asemakaavan muutos 4. kaupunginosa (Kallio) kortteli 4052 (osa)

 

Tekninen lautakunta 19.02.2025 § 22  

1328/10.03.03/2025      

 

 

 

Suunnittelualue sijaitsee Parkanossa 4. kaupunginosassa (Kallio) Parkanontien, Heinosentien ja Mannerheimintien rajaamalla alueella noin 1,5 km Parkanon keskustasta etelään. Suunnittelualueen tontti sijoittuu Heinosentieltä erkaantuvan Ratisenkadun päähän voimassa olevan asemakaavan AO-kortteliin 4052. Suunnittelualue käsittää AO-tontin lisäksi vähäisesti voimassa olevan asemakaavan mukaista katualuetta (Ratisenkatu).

Suunnittelualueella on voimassa lääninhallituksen 3.11.1980 vahvistama 4. kaupunginosa (Kallio) asemakaava (A19), jossa suunnittelualue on osoitettu omakotirakennusten ja muiden enintään kahden perheen talojen korttelialueeksi (AO) sekä katualueeksi.

Asemakaavan muutos koskee voimassa olevan asemakaavan mukaista erillispientalojen korttelin 4052 tonttia 6 sekä katualuetta kiinteistöllä RN:o 62:39 Toivola.

Suunnittelualueen pinta-ala on noin 0,13 ha.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on vähäisesti laajentaa voimassa olevan asemakaavan mukaista AO-tonttia 6 korttelissa 4052 siten, että tonttiin liitetään voimassa olevan asemakaavan mukainen katualue kiinteistön RN:o 62:39 alueella.

Toteutuessaan asemakaavan muutoksella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä vaikutuksia. Asemakaavan muutos on tarkoitus laatia siten, että se voidaan käsitellä vaikutuksiltaan vähäisenä (AKL 63 §, MRA 27 § ja MRA 30 §).

Parkanon kaupungin hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta päättää asemakaavan vähäisestä muuttamisesta (hallintosääntö § 27 / kohta 16).

Kaavan laatijaksi valittiin Nosto Consulting Oy:n Pasi Lappalainen.

 

Liitteenä

-          Kaavoitettavan alueen sijaintikartta

-          Ote voimassa olevasta ajantasakaavasta

-          Kaavakartta_kortteli_4052_Ehdotus 3.2.2025

-          Kaavaselostus _kortteli_4052_Ehdotus 3.2.2025

-          Selostuksen liite 1_ Asemakaavan seurantalomake

-          Selostuksen liite 2_ Kaavakartta ja määräykset

 

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää vähäisen asemakaavan muutoksen 4. kaupunginosa (Kallio), kortteli 4052 (osa) vireilletulosta ja valmisteluvaiheen kuulemisesta sekä asettaa kaavaehdotuksen ja selostuksen nähtäville 14 vuorokaudeksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.