RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ranta-asemakaavan muutos Vuorijärvi
Tekninen lautakunta 24.01.2024 § 7
|
Ranta-asemakaavan muutos koskee määräalaa kiinteistöstä ISOSAAREN RANTA 1:54, kiinteistötunnus 581-437-1-54.
Voimassa olevan ranta-asemakaavan mukaan alueella on voimassa kaavamerkinnät (Uv) uimaranta sekä (Up) ohjeellinen pallokenttä.
Laadittavan ranta-asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa kaavan käyttötarkoitus loma-asuntojen kortteliksi.
Suunnittelualue sijaitsee Vuorijärven eteläosassa Isosaaren itärannalla noin 6 kilometriä länteen Parkanon keskustasta. Suunnittelualueelle on tieyhteys ja suunnittelualueen pinta-ala on noin 0,5 hehtaaria.
Suunnittelualueella on voimassa RT 3, vahvistettu Turun ja Porin lääninhallituksessa 27.09.1978 päätös N:o 1072.
Elinvoimatoimikunta on kokouksessaan 11.9.2023 käsitellyt asiaa ja päättänyt, että ranta-asemakaavan muutos viedään eteenpäin.
Liitteenä
Yleis-, kiinteistörekisteri- ja kaavakartta sekä kaavamerkinnät
Valmistelija Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Esitetään kaupunginhallitukselle, että Vuorijärven kylässä sijaitsevalle tilan ISOSAAREN RANTA 1:54 määräalalle, kiinteistötunnus 581-437-1-54 laaditaan ranta-asemakaavan muutos esityksen mukaisesti.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 25
|
Liitteenä
Yleis-, kiinteistörekisteri- ja kaavakartta sekä kaavamerkinnät.
Valmistelija maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Vuorijärven kylässä sijaitsevalle tilan ISOSAAREN RANTA 1:54 määräalalle, kiinteistötunnus 581-437-1-54 laaditaan ranta-asemakaavan muutos esityksen mukaisesti.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimieisesti.
Tekninen lautakunta 26.06.2024 § 58
903/10.03.03/2024
|
Kaavan valmistajan Nostoconsulting Oy:n toimesta on valmistunut ranta-asemakaavan muutosluonnos ja kaavaselostus, asemakaavan seurantalomake, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä emätilaselvitys.
Liitteenä
- Isonsaaren ranta-asemakaavan muutosluonnos 7.5.2024
- Kaavaselostus 7.5.2024
- Selostuksen liite 1_ Asemakaavan seurantalomake 7.5.2024
- Selostuksen liite 2_ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2024
- Selostuksen liite 3_ Kaavakartta ja -määräykset 7.5.2024
- Selostuksen liite 4_ Emätilaselvitys 7.5.2024
Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan laaditun ranta-asemakaavan muutosluonnoksen liitteiden mukaisesti ja asettaa ne julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.
Viranomaiset joilta lausunnot pyydetään;
Pirkanmaan Ely-keskus, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntamuseo, rakennus- ja ympäristölautakunta, Vuorijärven kalastuskunta, Vuorijärven kyläyhdistys ry, Pirkanmaan pelastuslaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Parkanon Vesi Oy ja Leppäkosken Sähkö Oy.
Käsittely Keskustelun aikana Perttu Kovesjärvi teki vastaesityksen esittelijän
ehdotukselle. Perttu Kovesjärvi esitti, että ei hyväksy kaavaa esitetyssä muodossa.
Esitys ei saanut kannatusta, jolloin esitys raukesi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |