RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa (Viinikka), korttelissa 3054 tontti 3
Tekninen lautakunta 23.08.2023 § 76
91/10.03.03/2022
Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä
22.2. - 30.3.2023 välisen ajan.
Kaavaehdotuksesta ei saatu muistutuksia osallisilta nähtävilläolon aikana. Kaavaehdotuksesta saatiin Parkanon Vesi Oy:n, Pirkanmaan ELY-keskuksen, Pirkanmaan maakuntamuseon, Pirkanmaan pelastuslaitoksen sekä Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunnot. Pirkanmaan liitolla ei ollut lausuttavaa kaavaehdotuksesta.
6.2.2023 päivättyyn kaavaan on lausuntojen perusteella tehty vähäisiä muutoksia ennen hyväksymiskäsittelyä:
. /s-merkinnän sisältö on muutettu muotoon : ''Maakunnalli-sesti merkittävä pihapiiri, jolla ympäristö säilytetään. Alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö tulee säilyttää. Uudisrakentaminen tulee sopeuttaa alueen maisemallisiin ja kulttuurihistoriallisiin ominaispiirteisiin. Pihapiiriä koskevista merkittävistä muutoksista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. ''
. Kaavan yleisiin määräyksiin on lisätty määräys: ''AP-kortte-lialueella rakennusten on oltava harjakattoisia ja julkisivultaan puuverhoiltuja.''
21.6.2023 uudelleen päivätty kaava etenee hyväksymiskäsittelyyn.
Liitteenä
Asemakaavan muutosehdotus 21.6.2023
Kaavaselostus 21.6.2023
Seurantalomake 21.6.2023
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.2.2023
Kaavakartta ja määräykset 21.6.2023
Lausunnot kaavaluonnoksesta
Kaavanlaatijan vastine lausuntoihin 6.2.2023
Lausunnot kaavaehdotuksesta
Kaavanlaatijan vastine lausuntoihin 21.6.2023
Viitepiirustus 21.6.2023
Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan 3. kaupunginosa (Viinikka)
kortteliin 3054 (osa) korjatun kaavamuutosehdotuksen liitteiden mukaisesti ja esittää kaupunginhallitukselle sekä edelleen valtuustolle asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä ehdotuksen mukaisesti.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |