Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 12



 

Rantaosayleiskaavan muutos Saaresjärvi

 

Tekninen lautakunta 15.02.2023 § 10 

 

 

Tekninen lautakunta 19.10.2022 § 5 

 

 

Metsähallitus on tehnyt aloitteen Saaresjärven rantaosayleiskaavan muuttamisesta. Rantaosayleiskaavan muutos koskee kiinteistöä Lomasaari 8:346 ja osa kiinteistöä Vahojärven valtionmaa 581-893-1-5.

Voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukaan alueella on voimassa kaavamerkinnät (RA) loma-asuntojen alue sekä  (VR) retkeily- ja ulkoilualue.

 

Laadittavan rantaosayleiskaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa kaava vastaamaan nykyistä kiinteistöjaotusta.

 

Toteutuessaan kaavamuutoksella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä vaikutuksia.

 

Suunnittelualue sijaitsee Saaresjärven kaakkoisrannalla noin 9 kilometriä itään Parkanon keskustasta. Suunnittelualueelle on tieyhteys ja suunnittelualueen pinta-ala on noin 2 hehtaaria.

Suunnittelualueen kiinteistöllä on saunamökki. Suunnittelualueella on voimassa Parkanon rantaosayleiskaava kaupunginvaltuuston 26.1.2000 § 8 vahvistama.

 

Rantaosayleiskaavan muutoksen laatimisesta vastaa Nosto Consulting Oy. Hakija  ja Parkanon kaupunki vastaavat rantaosayleiskaavan muutoksen kuluista puoliksi.

  

Liitteenä

 

nro 14 / Voimassa oleva rantaosayleiskaavan ote

nro 15 /  Vireilletuloilmoitus

 

 

Maankäyttöpäällikkö: Erkki Salomäki, puh. 044 7865 610

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Esitetään kaupunginhallitukselle, että Parkanon kylässä sijaitsevalle tilalle Lomasaari 8:346 ja Vahojärven valtionmaa, kiinteistötunnus 581-893-1-5 laaditaan rantaosayleiskaavan muutos esityksen mukaisesti.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 14.11.2022 § 7 

 

 

Liitteenä

nro 4 / Voimassa oleva rantaosayleiskaavan ote

nro 5 / Vireilletuloilmoitus

 

Valmistelija: Maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki, puh. 044 7865 610

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Parkanon kylässä sijaitsevalle tilalle Lomasaari 8:346 ja Vahojärven valtionmaa, kiinteistötunnus 581-893-1-5 laaditaan rantaosayleiskaavan muutos esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 16.11.2022 § 14  

294/10.03.02/2022 

 

Kaavan valmistajan toimesta on valmistunut rantaosayleiskaavan muutosehdotus, kaavaselostus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

Liitteenä

 

nro 22 /  Kaavakartta

nro 23 /  Kaavaselostus

nro 24 /  Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (selostuksen liite)

nro 25 /  Kaavakartta ja määräykset (selostuksen liite)

nro 26 /  Lausunto kaavamuutoksen luontoarvoihin

 

 

Maankäyttöpäällikkö: Erkki Salomäki, puh. 044 7865 610

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Mika Haanpää

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan laaditun rantaosayleiskaavan muutosehdotuksen liitteiden mukaisesti ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle rantaosayleiskaavan hyväksymistä ehdotuksen mukaisesti.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 15.02.2023 § 10 

 

Rantaosayleiskaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä  25.11. - 30.12.2022 välisen ajan. 

Viranomaiset joilta lausunnot on pyydetty: Pirkanmaan Ely-keskus, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntamuseo, Pirkanmaan Pelastuslaitos, Puolustusvoimat sekä rakennus- ja ympäristölautakunta.

Kaavaehdotuksesta saatiin 4 lausuntoa ja yksi muistutus.

 

 Liitteenä;

 

 Kaavakartta 8.11.2022

 Kaavaselostus 25.1.2023

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.11.2022

 Kaavakartta ja määräykset (selostuksen liite).8.11.2022

 Lausunto kaavamuutoksen luontoarvoihin 14.10.2022

Vastine yhteenveto kaavaehdotuksesta 25.1.2023

(sisältää tulleet lausunnot ja muistutuksen)

 

 

Valmistelija: Maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki, puh. 044 7865 610

 

Esittelijä Tekninen johtaja Mika Haanpää

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan laaditun rantaosayleiskaavan muutosehdotuksen liitteiden mukaisesti ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle rantaosayleiskaavan hyväksymistä ehdotuksen mukaisesti.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 27.02.2023 § 59 

 

 

 Kaavakartta 8.11.2022

 Kaavaselostus 25.1.2023

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.11.2022

 Kaavakartta ja määräykset (selostuksen liite).8.11.2022

 Lausunto kaavamuutoksen luontoarvoihin 14.10.2022

Vastine yhteenveto kaavaehdotuksesta 25.1.2023

(sisältää tulleet lausunnot ja muistutuksen)

 

Valmistelija: Maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki, puh. 044 7865 610

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan laaditun rantaosayleiskaavan muutosehdotuksen liitteiden mukaisesti ja esittää kaupunginvaltuustolle rantaosayleiskaavan hyväksymistä ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 20.03.2023 § 12  

294/10.03.02/2022  

 

Valmistelija: Maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki, puh. 044 7865 610

 

      Liitteenä

 Kaavakartta 8.11.2022

 Kaavaselostus 25.1.2023

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.11.2022

 Kaavakartta ja määräykset (selostuksen liite).8.11.2022

 Lausunto kaavamuutoksen luontoarvoihin 14.10.2022

Vastine yhteenveto kaavaehdotuksesta 25.1.2023

(sisältää tulleet lausunnot ja muistutuksen)

 

Esittelijä Kaupunginhallitus 

 

Päätösehdotus                   Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä rantaosayleiskaavan ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.