RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 69
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Parkanon lukion työsuunnitelma lukuvuodelle 2026-2027
Sivistyslautakunta 23.09.2026 § 69
2029/12.00.02/2026
|
Lukiolain (714/2018) § 13 määrittelee koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta, itsenäisestä opiskelusta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Johtava rehtori on yhdessä opettajakunnan kanssa valmistellut työsuunnitelman lukuvuodelle 2026-2027.
Parkanon kaupungin hallintosäännön 26 § mukaan sivistyslautakunta hyväksyy koulujen työsuunnitelmat.
Liitteenä
Parkanon lukion työsuunnitelma lukuvuodelle 2026-2027
Työsuunnitelman liitteet ovat nähtävillä kokouksessa.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: johtava rehtori Jenni Annala, p. 044 7865 502
Esittelijä Sivistysjohtaja Hanna Niemenpää
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy Parkanon lukion työsuunnitelman lukuvuodelle 2026-2027.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |