RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2026/Pykälä 27
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Parkanon kaupungin henkilöstöraportti v. 2025
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 64
|
Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoja henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstöraportissa kuvataan Parkanon kaupungin vuoden 2025 keskeiset henkilöstötiedot.
Henkilöstövoimavarojen arvioinnin perustana on kaupungin strategia sekä henkilöstöön liittyvät tavoitteet. Henkilöstövoimavarojen arviointi edistää henkilöstöjohtamisen tuloksellisuutta.
Henkilöstöraportissa henkilöstövoimavaroja kuvaavat tunnusluvut kertovat muun muassa henkilöstömäärästä, henkilöstön rakenteesta, työpanoksesta ja työvoimakustannuksista. Henkilöstövoimavaroja kuvaavia tunnuslukuja käytetään mm. resurssien arvioinnissa, henkilöstö-suunnittelussa, henkilöstötoimintojen kehittämisessä ja toiminnan johtamisessa.
Raportoinnissa seurattavia tunnuslukuja ja tietoja voidaan muuttaa ja lisätä sitä mukaa kuin tietojärjestelmät kehittyvät ja tarpeet muuttuvat. Esihenkilöt käyvät raportin tulokset läpi omassa työyksiköissään ja keskustelevat sekä sopivat mahdollisista kehittämistoimenpiteistä.
Henkilöstöraportti saatetaan yhteistoimintaelimelle, henkilöstöjaostolle, tarkastuslautakunnalle, kaupunginhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi.
Yhteistoimintaelin ja henkilöstöjaosto käsittelevät henkilöstöraportin huhtikuussa 2026 pidettävässä kokouksessa. Valtuusto käsittelee henkilöstöraportin tilinpäätöksen yhteydessä kesäkuussa 2026.
Liite / Parkanon kaupungin henkilöstöraportti v. 2025
Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstöraportin tiedoksi ja lähettää sen tiedoksi yhteistoimintaelimelle, henkilöstöjaostolle, tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi oli paikalla klo 17.42 - 18.16 ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa. Minna Aittoniemi esitteli Parkanon kaupungin henkilöstöraporttia v. 2025 kaupunginhallitukselle.
Tarkastuslautakunta 15.04.2026 § 27
1876/01.00.02/2026
|
Liite / Parkanon kaupungin henkilöstöraportti v. 2025
Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi
Esittelijä
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee henkilöstöraportin v. 2025 tietoon saatetuksi.
Käsittely
Päätös Henkilöstöpäällikkö esitteli tarkastuslautakunnalle henkilöstöraportin keskeisiä asioita. Henkilöstöraportti käsitellään kaupunginvaltuustossa kesäkuussa.
Raportin mukaan kaupungilla oli 31.12.2025 165 vakinaista ja 46 määräaikaista työntekijää. Työntekijöistä 80 % on naisia. Henkilöstön keski-ikä oli 45 vuotta.
Henkilöstöraportilla on selvitetty omana lukunaan yhteistoimintaan liittyviä asioita. Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupungin kotisivuilla on esitetty muut vaikuttamistoimielimet paitsi työsuojelutoimikunta ja yhteistoimintaelin. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että kaikkien vaikuttamistoimielinten tiedot on esitetty kaupungin kotisivuilla.
Yhteistoimintaelin on henkilöstön ja työnantajan välinen lakisääteinen yhteistyöelin. Sen toiminta perustuu kuntasektorilla lakiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla (449/2007). Yhteistoimintaelimen tarkoituksena on käsitellä henkilöstöä koskevia asioita (esim. organisaatiomuutokset, palvelurakennemuutokset, henkilöstövaikutukset) ja turvata henkilöstölle vaikutusmahdollisuudet.
Henkilöstöpäällikkö selosti tarkastuslautakunnalle rekrytointiin ja rekrytointiohjeeseen liittyviä asioita. Tarkastuslautakunta keskusteli rekrytointiohjeesta ja rekrytointiin liittyvistä vaikeuksista. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että rekrytointiohje mahdollisimman hyvin tukee onnistuneita rekrytointeja.
| Edellinen asia | Seuraava asia |