RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 70
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Korvausvaatimus / Jari Sammatti
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 70
133/11.03.00.04/2022
|
Asian tausta
Jari Sammatti on toimittanut 4.2.2026 päivätyn vahingonkorvausvaatimuksen Parkanon kaupungille.
Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta oli 13.12.2022 velvoittanut Jari Sammatin siistimään omistamansa kiinteistön 581-421-2- 132-M601 kaikesta jätteestä ja kiinteistön 581-7-7149-2 ylimääräisistä autonromuista, metalliromuista ja muusta jätteestä 30.4.2023 mennessä. Siistimisvelvoitteen tueksi asetettiin uhkasakko.
Rakennus- ja ympäristölautakunta tuomitsi 18.6.2024 Jari Sammatin maksettavaksi rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksessä 13.12.2022 asetetun uhkasakon peruserän 1 500 euroa ja viisitoista 300 euron lisäerää ajalta 15.1.2023-15.4.2024, yhteensä 6 000 euroa. Pää-töksen perustelujen mukaan viranomaisen käynnin 10.6.2024 perusteella voitiin todeta, että kiinteistöjä ei edelleenkään ollut siistitty romuautoista ja jätteestä. Jari Sammatti valitti asiasta hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeus totesi päätöksessään 24.10.2025, että kysymyksessä olevilla kiinteistöillä on ollut epäsiisteyttä aiheuttavia tavaroita. Rakennus- ja ympäristölautakunta ei ollut kuitenkaan uhkasakon asettamispäätöksen päätöslauselmassa tarkemmin yksilöinyt, mitä tavaroita kiinteistöjä koskeva siistimisvelvoite koskee. Tällä perusteella hallinto-oikeus kumosi rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen 18.6.2024 uhkasakon maksettavaksi tuomitsemisesta. Hallinto-oikeuden päätös on lainvoimainen.
Korvausvaatimus
Jari Sammatti on 4.2.2026 vaatinut Parkanon kaupungilta korvausta edellä kuvatuista tapahtumista. Vastaus korvausvaatimukseen on pyritty esittämään vaadittujen vahinkojen kohdalle vahinkolajeittain.
Vaatimus/Mainehaitta
Julkisen uutisoinnin ja virheellisen leimaamisen aiheuttama vahinko
- 7 500 euroa
Vastaus
Korvausvastuu toiselle aiheutetusta mainehaitasta perustuu yleensä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n säännökseen, jonka mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on muun muassa sillä:
- jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu; tai
- jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1-3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.
Vahingonkorvausvaatimuksen kuvaamassa tilanteessa taustalla oleva rangaistava teko on tyypillisesti rikoslain 24 luvun 9 §:n tarkoittama kunnianloukkaus, johon syyllistyy henkilö, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten kuin edellä tarkoitetulla tavalla halventaa toista.
Hallinto-oikeus totesi 24.10.2025 antamassaan ratkaisussa, että kysymyksessä olevilla kiinteistöillä on ollut epäsiisteyttä aiheuttavia tavaroita. Parkanon kaupunki, rakennus- ja ympäristölautakunta tai kukaan viranhaltijoista ei ole esittänyt valheellisia tietoja, eikä muutenkaan halventanut Sammattia. Se on totta, että rakennus- ja ympäristölautakunnan uhkasakon asettamispäätöksessä ei ollut riittävän tarkasti yksilöity mitä tavaroita kiinteistöjä koskeva siistimisvelvoite koskee.
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksillä tai muullakaan Parkanon kaupungin toiminnalla ei ole kuitenkaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta aiheutettu mainehaittaa tai muutenkaan loukattu Sammattia, eikä Sammatista ole esitetty valheellisia tietoja. Vaatimukset ovat tältä osin perusteettomat.
Vaatimus/Henkinen kuormitus ym.
Henkiset kärsimykset, ihmisten väärinymmärrykset, syyttäminen häirinnästä, pysyvä mainehaitta, epäluottamuksen synty viranomaisen toimintaan, halveksunta asiaa käsitellessä. Esimiehet eivät ole opastaneet viranhaltijoita onnistuneeseen suoritukseen, valvonta on pettänyt asianomaisen vahingoksi.
Sosiaalisen aseman heikkeneminen ja henkinen kuormitus, ylitsepääsemättömät väärät vaatimukset ja epätoivo lain noudattamatta jättämisestä, vaikutukset terveydentilaan.
- 7 500 euroa
Vastaus
Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on muun muassa sillä, jonka kunniaa on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu tai jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, kunniaa loukkaavalla tavalla.
Lain esitöiden (HE 167/2003) mukaan kärsimyksen korvaamisen ensisijaisena perusteena ja tavoitteena on henkilöön kohdistuneen loukkauksen hyvittäminen. Henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta aiheutuva kärsimys voi ilmetä tyypillisesti pelon, nöyryytyksen, häpeän tai mielipahan tunteena.
Parkanon kaupungin toimielinten tai viranhaltijoiden päätökset tai toimenpiteet eivät ole loukanneet Sammatin kunniaa rangaistavaksi säädetyllä teolla tai loukanneet hänen ihmisarvoaan. Vaatimukset ovat tältä osin perusteettomat.
Lisäksi on todettava, että vahingonkorvausvaatimuksessa ei ole esitetty lääkärintodistusta tai muuta näyttöä Sammatin terveydentilasta tai siitä, että hänen terveydentilansa olisi heikentynyt Parkanon kaupungin toimielinten tai viranhaltijoiden toimenpiteiden takia.
Vaatimus/Käsittelyn hitaus
Hyvitys asian erittäin hitaasta käsittelystä. Hallintolaki434/2003 6§.
- 5 000 euroa
Vastaus
Perustuslain 21 § turvaa jokaiselle oikeuden saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ilman aiheetonta viivytystä. Hallintolain osalta asia on säännelty hallintolain 23 §:ssä, jonka mukaan asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Korvausvastuu määräytyy vahingonkorvauslain perusteella.
Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin takia aiheutuneen vahingon. Korvausvastuu edellyttää myös sitä, että toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.
Vahingonkorvausvastuu perustuu siis tuottamukselle eli vahingonkorvausvastuun syntymiseksi korvausvelvollisen täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen va-hingon välillä on syy-yhteys. Vaadittu taloudellinen menetys tulee myös näyttää toteen. Pelkkä viivästys ei ole peruste korvaukselle.
Vahingonkorvausvaatimuksessa on todettu, että asian käsittely on ollut hyvän hallintotavan vastaista ja asiassa oli menettelyvirheitä. Tältä osin viitataan paikkansapitämättömiin pöytäkirjoihin, niitä kuitenkaan yksilöimättä. Korvausvaatimuksessa on todettu, että katselmus 10.6.2024 joka tarkastuslausunnon mukaan kesti 42 minuuttia ei täyttänyt hallintolain 38 §:n vaatimuksia, oli puutteellinen ja osin tästä on seurannut päätös lainvastainen.
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan 10.6.2024 tehdystä katselmuksesta tehdyn tarkastuslausunnon Sammatti on saanut postitse kuukausien viiveellä. Tarkastuslausunnon saapumisen viivästyminen ei ole kuitenkaan viivästyttänyt itse asian käsittelyä.
Muilta osin korvausvaatimuksessa ei ole tarkemmin kuvattu mitä virheitä tai laiminlyöntejä asioiden käsittelyyn liittyy ja miten ne ovat vaikuttaneet käsittelyn viivästymiseen, tai miten käsittely ylipäänsä on viivästynyt. Hallinto-oikeus oli päätöksessään todennut, että rakennus- ja ympäristölautakunnan valituksenalaista päätöstä ei ole syytä kumota yksinomaan menettelyvirheiden perusteella.
Esitetyt vaatimukset ovat perusteettomia.
Vaatimus/Oma työ
Töiden ja selvitysten osuus asiaa hoitaessa
- 9 295 euroa (169 tuntia a`55e/h)
Vastaus
Hallinto-oikeuden käsittelystä aiheutuvia oikeudenkäyntikuluja olisi tullut vaatia hallinto-oikeudessa. Muilta osin hallintolain 64 §:n mukaan hallintoasiasta aiheutuvista omista kuluista ja todistelukustannuksista vastaa kukin itse. Vaatimus on perusteeton.
Lisäksi on todettava, että vahingonkorvausvaatimuksessa vaaditusta 169 tunnin työstä ei ole esitetty mitään näyttöä. Tehdylle työlle asetettua tuntihintaa 55 euroa ei ole myöskään perusteltu mitenkään.
Vaatimus/Hävitetty omaisuus
Hävitetystä tavaroista, aidasta ja ajoneuvoista
- 13 170 euroa
Vastaus
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan Sammatti on käsittelyn seurauksena ja sittemmin kuukausittain kasvaneen uhkasakon pakottamana hävittänyt yksilöimättömiä tavaroita sekä rahallisesti romutushinnan ylittäviä autoja.
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta on 13.12.2022 velvoittanut Jari Sammatin siistimään omistamansa kiinteistön 581-421-2- 132-M601 kaikesta jätteestä ja kiinteistön 581-7-7149-2 ylimääräisistä autonromuista, metalliromuista ja muusta jätteestä 30.4.2023 mennessä. Siistimisvelvoite on edelleen voimassa.
Sammatti on itse valinnut, miten hän toimii siistimisvelvoitteen toteuttamiseksi. Sammatti olisi voinut esimerkiksi varastoida siistimisvelvoitteen kohteena olevat tavarat. Sammatti on kuitenkin päättänyt hävittää ne. Korvausvaatimus on tältä osin perusteeton.
Vaatimus/Uhkasakkojen ja maksujen palauttaminen
Lisäksi kaupungin langettamat maksut lainvastaisen päätöksen sisältämistä tarkastuksista, uhkasakon asettamisesta ym. laskutetut maksut perutaan ja maksetaan takaisin asianomaiselle. Nämä kaupunki todentaa laskuista.
Vastaus
Uhkasakon maksettavaksi asettamista koskeva Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös 18.6.2024 on kumottu lainvastaisena. Päätöksestä ei ole valitettu, joten se on lainvoimainen.
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös 13.12.2022 uhkasakon asettamisesta on myös lainvoimainen. Hallinto-oikeus arvioi kuitenkin päätöksessään 24.10.2025 myös asettamispäätöksen oikeellisuuden. Hallinto-oikeuden mukaan uhkasakon asettamispäätökses-tä 13.12.2022 ei käy uhkasakkolain 6 §:n 3 momentissa edellytetyllä tavalla selvästi ilmi, mihin asianosainen on velvoitettu, minkä takia uhkasakon tuomitsemista koskeva rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös 18.6.2024 on näin ollen lainvastainen. Uhkasakon maksettavaksi asettamista koskeva päätös on siis lainvastainen sen takia, koska uhkasakon asettamista koskenut päätös ei ollut riittävän yksilöity.
Parkanon kaupunki voi tehdä uhkasakon asettamista koskevan uuden päätöksen, jossa se yksilöi tarkemmin, mitä tavaroita kiinteistöjä koskeva siistimisvelvoite koskee. Parkanon kaupunki ei ole toistaiseksi perinyt määrättyjä uhkasakkoja asian ollessa kesken. Uudessa uhkasakon asettamista koskevassa päätöksessä Sammatille voidaan antaa uusi määräaika siistimisvelvoitteen toteuttamiseksi.
Hallinto-oikeus totesi myös, että rakennus- ja ympäristölautakunta on tuominnut uhkasakon maksettavaksi 15.1.2023-15.4.2024 väliseltä ajalta eli myös ajalta ennen velvoitteen täyttämiseksi asetetun määräajan päättymistä 30.9.2023.
Muilta osin esitetyt vaatimukset maksujen takaisinmaksusta ovat perusteettomia.
Liitteenä
Vahingonkorvausvaatimus 4.2.2026 (osittain salassa pidettävä, JulkL § 24 mom. 1 kohta 25)
Vahingonkorvausvaatimuksen liitteet 4.2.2026 (salassa pidettävä JulkL § 24 mom. 1 kohta 25, 32)
Vahingonkorvausvaatimus 4.2.2026, julkinen
Valmistelu: kaupunginjohtaja Aki Viitasaari, hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Jari Sammatin vahingonkorvausvaatimus hylätään, koska perusteita vahingonkorvaukselle ei ole.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |