Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 25



 

Asemakaavan muutos 2. kaupunginosa (Haapanen) Kaironiemi

 

Tekninen lautakunta 18.06.2025 § 65  

      

 

 

Royal House Oy ja Sisustusville Oy sekä ------------ ovat hakeneet 15.5.2025 päivätyllä hakemuksella asemakaavan muutosta Parkanon Kaironiemessä omistamilleen määräaloille ----------------- ja ------------------

Suunnittelualue sijaitsee 2. Haapasen kaupunginosassa Kaironiemen alueella Kairojärven rannalla n. 3 km päässä Parkanon keskustasta koilliseen.

Alueella on voimassa 16.11.2007 hyväksytty asemakaava A 77. Kaavamääräys on yleisten rakennusten korttelialuetta. Alue on varattu valtion tarpeisiin.

Koska valtio on luopunut alueesta, kaava tulisi muuttaa vastaamaan määräalojen omistajien tarpeita. Määräaloilla sijaitsee ns. Luonnonvarakeskuksen entinen päärakennus, neljän asunnon rivitalo kokonaisuus ja vapaa-ajan asuntoon verrattavissa oleva hirsirakennus. Päärakennuksen osalta käyttötarkoitus olisi jatkossa asumista sekä varastointia varten. Rivitalon ja hirsirakennuksen osalta kaavamuutosta hakevat tahot toivoisivat asumisen mahdollistavaa kaavamerkintää. Lisäksi määräalla ----------------- on Kairojärven rannassa maa-aluetta, joka sopisi mahdollisesti asuinrakentamiseen. Kaavamuutoksen yhteydessä tulisi selvittää yhden tai useamman ranta-alueelle asuinrakentamista mahdollistavan tontin, joille saisi useamman rakennuspaikan.

 

Kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista vastaavat kaavamuutoksen hakijat.

 

Hakija korvaa kaupungille kaavaprosessin vaatimasta kaavoituksen ohjauksesta, hallinnollisesta käsittelystä sekä osallistamisesta 4000 €.
Kulut laskutetaan vaiheittain kaavoitusprosessin edetessä, 25 % kokonaissummasta seuraavien vaiheiden yhteydessä:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kaavaluonnos
Kaavaehdotus
Kaavan hyväksyminen

Tonttijaon muutoksesta kaupunki perii 500 €. Lehtikuulutuksista syntyneet kustannukset tulevat hakijoiden maksettavaksi.
Tontin lohkomiskulut maanmittauslaitoksen taksojen mukaisesti.
 

Kaavan laatijana toimii Parkanossa Nosto Consulting Oy. Kaavamuutoksen hakijat tekevät sopimuksen kaavan laatijan kanssa kaavoitustyöstä.

Varsinainen kaavoitus voidaan aloittaa, kun sopimus hakijan ja kaavoittajan kanssa on syntynyt.

 

Alueen vesihuollosta hakijat tekevät sopimuksen Parkanon Vesi Oy:n kanssa.

 

Liitteenä

-          Kaavoitettavan alueen sijaintikartta

-          Ote voimassa olevasta ajantasakaavasta

-          Hakemus asemakaavan muutokseen

 

                                      Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

    Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteen mukaiselle alueelle laadittaisiin asemakaavan muutos.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 25.08.2025 § 193  

      

 

 

Liitteenä

- Kaavoitettavan alueen sijaintikartta

- Ote voimassa olevasta ajantasakaavasta

- Hakemus asemakaavan muutokseen

 

 Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

 Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteen mukaiselle alueelle asemakaavan muutoksen.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tekninen lautakunta 18.02.2026 § 25  

1562/10.03.03/2025      

 

 

Kaupunginhallitus on 25.8.2025 § 193 päättänyt että 2. kaupunginosa (Haapanen) Kaironiemi laaditaan asemakaavan muutos.

 

Asemakaavan muutos koskee voimassa olevan asemakaavan korttelia 2044. Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 2044.

 

Suunnittelualue sijaitsee Parkanossa Kaironiemen alueella, reilu kahden kilometrin päässä Parkanon keskustasta koilliseen. Suunnittelualue koskee voimassa olevan asemakaavan korttelia 2044, joka rajautuu etelässä voimassa olevan asemakaavan mukaiseen maa- ja metsätalousalueeseen, lännessä Kaironiementien katualueeseen, idässä vesialueeseen ja pohjoisessa asemakaavoittamat-tomaan Kairojärven ranta-alueeseen. Korttelissa 2044 on rakennettuna Luonnonvarakeskuksen (Luke) entinen päärakennus, jossa on aiemmin toiminut myös mm. valtion Metsäntutkimuslaitos (Metla).

 

Kaavatyön tavoitteena on osoittaa käyttötarkoituksen muutos voimassa olevan asemakaavan mukaiselle yleisten rakennusten korttelialueelle (Y) ja osoittaa suunnittelualue kaavan lähiympäristöön sijoittuvan maankäytön tavoin pääosin pientaloasumiseen (AP). Kaava-alueella on aiemmin toiminut Luonnonvarakeskus, jonka toiminta alueella on sittemmin päättynyt. Suunnittelualue on tällä hetkellä yksityisessä omistuksessa eikä suunnittelualueella voimassa olevan asemakaavan mukainen maankäyttö enää vastaa alueen käyttötarkoitusta. Kaavatyön yhteydessä korttelin 2044 si-säinen liikennöinti ja tontille ajo järjestetään alueella tarkoituksen-mukaisella tavalla.

Laadittavalla asemakaavamuutoksella ja laajennuksella ei arvioida olevan sellaisia vaikutuksia, että ne koskisivat valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia asioita tai että ne olisivat valtion viran-omaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeitä.

Kaava-alueen pinta-ala on yhteensä noin 2,5 hehtaaria.

 

Kaavan laatijaksi valittiin Nosto Consulting Oy:n Pasi Lappalainen.

Kaavan valmistajan toimesta on valmistunut asemakaavan muutosluonnos.

 

 

Liitteenä:

 

-          Kaavoitettavan alueen sijaintikartta

-          Ote voimassa olevasta asemakaavasta

-          Kaavakartta_Kaironiemen_AKM_kortteli_2044_Luonnos_2.2.2026

-          Selostus__Kaironiemen_AKM_Luonnos_2.2.2026

-          Selostus_Liite_1_Asemakaavan_seurantalomake-2

-          Selostus_Liite_2_OAS_2.2.2026-1

-          Selostus_Liite_3_Asemakaavakartan_pienennos_selityksineen

 

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan 2. kaupunginosa (Haapanen) Kaironiemi (osa) laaditun kaavamuutosluonnoksen liitteiden mukaisesti ja asettaa julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.
Lausunnot pyydetään: Lupa- ja valvontavirasto,  Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntamuseo, Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan pelastuslaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Parkanon Vesi Oy
Leppäkosken Sähkö Oy sekä rakennus- ja ympäristölautakunta.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Mauri Lielahti esitti Erkki Kallion kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun. Jatkovalmistelussa toivotaan kiinnitettävän huomiota tonttien rakennusoikeuksien yhdenmukaisuuteen verrattuna yleiseen tasoon.

 

 

Päätös Lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.