RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakennusvalvontaviranomaisen maksut ja maksuperusteet - rakennusvalvontataksan tarkistaminen
Rakennus- ja ympäristölautakunta 18.06.2024 § 61
1063/02.05.00.00/2024
|
Maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa. Parkanon kaupungin rakennusvalvonnassa on nykyisellään käytössä Parkanon kaupungin rakennus-ja ympäristölautakunnan 1.8.2021 hyväksymät maksut ja maksuperusteet viranomaistehtävistä.
" Vihreän siirtymän myötä" rakennusvalvonnan lupaprosesseihin on tullut uudenlaisia hankkeita käsittelyyn, joita ei vanhassa taksassa ole otettu huomioon. Voimassa olevassa rakennusvalvontaviranomaisen maksut ja maksuperusteet-dokumentissa ei teollisen kokoluokan aurinkovoimaloita ole huomioitu, vaan aurinkopaneelit on tähän asti luvitettu toimenpideluvalla. Myöskin teollisen kokoluokan tuulivoimaloiden hinnoitteluperusteissa on päivittämisen tarvetta. Teollisten kokoluokan hankkeiden lupamaksu tulee erottaa pienempien/tavanomaisten kokoisten hankkeiden lupamaksuista, koska näiden hankkeiden esiselvitysten, lupaprosessin ja valvonnan välillä on merkittävä ero rakennusvalvontaviranomaisen työmäärässä per hanke.
Nykyisessä taksassa kohdassa 2.5 Muut toimenpiteet, jotka maankäyttö-ja rakennuslain 113 §:n perusteella on rakennuksia ja vaativat 125 §:n perusteella rakennusluvan; on määritelty
Tuulivoimala(suurikokoiset) hinnaksi valvontatyö määrästä riippuen 5000- 10 000 euroa /tuulivoimayksikkö.
Aurinkopaneelit vaativat nykyisen rakennusjärjestyksen perusteella toimenpideluvan asemakaava, suunnittelutarve ja ranta-alueella. Haja-asutusalueella pienehköt/tavanomainen määrä aurinkopaneeleja vaatii ilmoitusmenettelyn mukaisen ilmoituksen rakennusvalvontaan. Toimenpideluvan ja toimenpideilmoituksen hinta on 150 euroa/hanke.
Teollisen kokoluokan energiahankkeille eli tuulivoimaloille, aurinkovoimaloille ja vastaaville laitoksille rakennusvalvontaviranomaisen maksuperusteet määräytyvät 1.8.2024 seuraavasti;
2.5. Muut toimenpiteet, jotka maankäyttö-ja rakennuslain 113 §:n perusteella ovat rakennuksia ja vaativat 125 §:n perusteella rakennusluvan:
Tuulivoimala (suurikokoiset) ,
- napakorkeus 20 m - 50 m perusmaksu 500 e + 100e/alk. 10 metriä tuulivoiman kokonaiskorkeus (m)
- napakorkeus > 50 metriä, perusmaksu 500 e, lisäksi napakorkeuden mukaan 50 metriä ylittävältä osalta 100 e/m tuulivoimalan kokonaiskorkeus (m).
Esimerkkilaskelma:
500 + 100 € /per tuulivoimalan kokonaiskorkeus - 50 m (napakorkeuden mukaan 50 m ylittävältä osalta) = >500 + 100 € * 245 = 25 000 €
Aurinkovoimala
- yli 100 kWp 2000 e + 100 e/ 100 kWp
- yli 1 MWp 5000 e + 500 e / MWp
Liitteenä: Taksaehdotus 1.8.2024 alkaen
Oheisaineistona: voimassa oleva taksa
Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
p. 044 7865 651
Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyy rakennusvalvontaviranomaisen maksut ja maksuperusteet taksan päivitettynä teollisen kokoluokan tuuli- ja aurinkovoimaloiden osalta, edellä esitetyn liitteen mukaisesti. Maksut tulevat voimaan 1.8.2024 alkaen ja ovat voimassa toistaiseksi. Samalla lautakunta kumoaa 2.4.2019 § 4 hyväksytyn rakennusvalvontaviranomaisen maksutaksan.
Käsittely Parkanon Tuuli Oy on lähettänyt 18.6.2024 kirjeen/ ehdotuksen liittyen vireillä olevaan taksamuutos ehdotukseen.
Kirje liitetään kokouskäsittelyn oheisaineistoksi.
Taksan korotus on linjassa prosentuaalisesti tuulimyllyjen kasvaneisiin korkeuksiin. Aiemmassa taksassa on huomioitu vanhat alle 100m tuulimyllyt, jollaisia ei isoille tuulivoima-alueille rakenneta.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |