Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 32


 

Henkilöstön siirto Kehitys-Parkki Oy:stä Parkanon kaupungille

 

Henkilöstöjaosto 03.06.2024 § 32  

1047/01.01.00.01/2024      

 

 

 

 

Kehitys-Parkki Oy:n kanssa on käyty talven ja kevään aikana keskustelua te24-uudistukseen liittyvien päällekkäisten tehtävien järjestämisestä. Neuvottelujen perusteella on päädytty esittämään yhden työntekijän siirtoa Kehitys-Parkista kaupungille työllisyyspalveluihin.

 

Henkilöstön siirrolla varmistetaan, että organisaatioissa ei tehdä päällekkäistä työtä ja lain perusteella virkatyönä hoidettavat tehtävät hoidetaan näin. Siirto koskee yhtä henkilöä. Siirto tapahtuu 1.9.2024.

 

Siirto on kustannusneutraali, Kehitys-Parkin laskutus vähenee vastaavasti henkilöstöresurssin pienentyessä. Parkanon kaupunki tuottaa työllisyyspalvelut Kihniön kunnalle. Muutos on näin ollen kustannusneutraali myös Kihniön osalta.

 

Kehitys-Parkki on käynyt asiassa tarpeelliset lainmukaiset muutosneuvottelut. Siirtoa on käsitelty te24-uudistukseen liittyvässä yt-menettelyssä työllisyyspalveluiden henkilöstön kanssa. Siirto tapahtuu liikkeenluovutuksen periaattein jolloin henkilöstön asema ei muutoksessa heikkene.

 

Asia etenee kaupunginhallituksen päätettäväksi 4.6.2024.

 

Oheismateriaalina on henkilöstön siirtosopimus.

 

Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi, henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto merkitsee henkilöstönsiirtosopimuksen tiedoksi.

 

Käsittely Kokouskeskustelun kuluessa esittelijä tekijä muutetun päätösehdotuksen.

 

 

Muutettu päätösehdotus Henkilöstöjaosto merkitsee henkilöstönsiirtosopimuksen tiedoksi. Henkilöstöjaosto edellyttää, että siirtyvän henkilön palkka tarkastetaan samalle tasolle kuin työllisyyspalveluissa vastaavissa tehtävissä toimivilla henkilöillä.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.