RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 99
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Suunnittelutarveratkaisuhakemus Parkanonkylän kiinteistölle Välimaa 8:7
Rakennus- ja ympäristölautakunta 31.10.2023 § 99
765/10.04.03/2023
Saarelan Teräsrakenne Oy on jättänyt suunnittelutarveratkaisu-hakemuksen pressuhallin 200 m2 rakentamista varten kiinteistölle -----------, osoite -------------------. Kiinteistö sijaitsee Keskustan osayleiskaavan A-selvitysalueella ja osin asunto/siirtolapuutarha-alueella. A-selvitysalue on tarkoitettu asemakaavoitettavaksi ja toteutettavaksi sen jälkeen, kun varsinaiset kaavassa osoitetut asuinalueet on mahdollisuuksien mukaan asemakaavoitettu ja rakennettu. Alueen suunnittelussa on huomioitava, että se muuttaa maisemarakennetta. Asemakaavamääräyksin on huolehdittava, että rakentuva uudisalue muodostaa luontevan uuden rajavyöhykkeen ja on rakenteeltaan kiinteä osa taajamaa. Olemassa olevien rakennuspaikkojen kehittämistä varten tarvittavia rakennus-ja muita lupia voidaan harkiten myöntää ennen alueen asemakaavoituksen käynnistämistä. A/RP asuntoalue ja siirtolapuutarha-alue on tarkoitettu asumiselle, siirtolapuutarhoille ja/tai palstaviljelylle.Alueen rakenne sekä rakentaminen tulee sopeuttaa alueen mittakaavaan, maisemaan ja kulttuuriympäristöarvoihin. Alueilla on sallittu pienimuotoinen ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamaton, esim. matkailua palveleva yritystoiminta.
Kiinteistö sijoittuu myös osin maisemallisesti arvokkaalle alueelle, joka on osayleiskaavaan merkitty rasteroinnilla. Kiinteistön osa, jolle pressuhalli on suunnitteilla, ei ylety maisemallisesti arvokkaalle osalle.
Suunnittelutarveratkaisu
Suunnittelutarveratkaisussa harkitaan edellytykset rakennusluvan myöntämiselle asemakaavan ulkopuolella alueille, jotka asutuksen taajuuden tai yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä olevan määräyksen vuoksi ovat suunnittelutarvealuetta.
MRL 137; sen lisäksi, mitä rakennusluvan edellytyksistä muutoin säädetään, rakennusluvan myöntäminen 16 §:ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty asemakaavaa, edellyttää, että rakentaminen:
1) ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta; ja
3) on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, saa rakentaa jo olevaan asuntoon tai maatilaan kuuluvan talousrakennuksen sekä jo olevaan maaseutuyritykseen kuuluvan maa- ja metsätalouden tai sen liitännäiselinkeinon harjoittamista varten tarpeellisen rakennuksen. Rakennuslupa voidaan 1 momentissa säädetyn estämättä myöntää myös rakennuksen korjaamiseen tai asuinrakennuksen vähäiseen laajentamiseen. (21.4.2017/230) Rakentaminen suunnittelutarvealueella ei myöskään saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä 1 momentissa säädettyjen edellytysten olemassaolon ratkaisee rakennuslupamenettelyn yhteydessä tai erillisessä menettelyssä kunnan päättämä viranomainen.
Rakennuslupaa suunnittelutarvealueelle tai suunnittelutarveasiaa muutoin ratkaistaessa noudatetaan asianosaisten ja viranomaisten kuulemisessa sekä päätöksessä ja siitä ilmoittamisessa soveltuvin osin, mitä 173 ja 174 §:ssä säädetään poikkeamismenettelystä. (11.6.2004/476)
Lausunnot ja kuulemiset
Pressuhallin suunnittelutarveratkaisusta on pyydetty lausunto kaupungin kaavoittajalta; Kiinteistöllä on jo teollisuushalli. Suunniteltu pressuhallin hanke soveltuu alueen kokonaisuuteen eikä haittaa alueen myöhempää asemakaavoitusta.
Naapurit eivät ole esittäneet huomauttamista hankkeesta.
Suunnittelutarveratkaisun perustelut
Kiinteistöllä on ennestään teollisuushalli sekä häiriötä aiheuttamatonta yritystoimintaa. Yrityksen toiminnot vaativat pressuhallin rakentamisen. Hallin rakentaminen ei vaikeuta alueen myöhempää asemakaavoittamista. Rakentaminen ei myöskään aiheuta tiestön, vesi- ja viemärilinjojen yms. rakentamista.
Oheisaineistona:
Suunnittelutarveratkaisun päätöksen ehdot
Asemapiirros
Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyy pressuhallin suunnittelutarveratkaisun oheisaineistossa esitettyjen päätösehtojen mukaisesti. Suunnittelutarveratkaisun kanssa samanaikaisesti voidaan käsitellä myös pressuhallin rakennuslupa.
Käsittely Oheisaineistona ollut suunnittelutarveratkaisu päätöksen ehdot päivitetään suunnittelutarveratkaisun päätökseksi, joka lisätään pöytäkirjan liittteeksi.
Liitteenä: suunnittelutarveratkaisu päätös
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen antopäivä 3.11.2023
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |