Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 75


 

Vapautushakemus väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 05.09.2023 § 75  

686/10.04.16/2023  

 

 

Siparila Oy hakee vapautusta väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta koskien kiinteistöllä 581-435-2-111 olevan teollisuushallin 2074k-m2 osittaista korjaamista/uudelleen rakentamista.
 

Väestönsuoja on rakennettava rakennusta tai samalla tontilla tai rakennuspaikalla olevaa rakennusryhmää varten, jos sen kerrosala on vähintään 1 200 neliömetriä ja siinä asutaan tai työskennellään tai oleskellaan muutoin pysyvästi. Teollisuus-, tuotanto-, varasto- ja kokoontumisrakennusta varten väestönsuoja on edellä tässä momentissa säädetystä poiketen rakennettava, jos rakennuksen tai rakennusryhmän kerrosala on vähintään 1 500 neliömetriä (PeL 71§).
 

1.1.2019 alkaen päätöstoimivalta väestönsuojien rakentamista koskevissa vapautuksissa ja helpotuksissa on luvan myöntävällä viranomaisella. Rakennusluvan myöntävä viranomainen voi pelastuslain 75§ 1 momentin nojalla pelastusviranomaista kuultuaan yksittäistapauksissa myöntää vapautuksen laissa säädetystä väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta, jos väestönsuojan rakentamisesta aiheutuu tavanomaista huomattavasti korkeampia rakentamiskustannuksia suhteessa asianomaisen rakennuksen rakentamiskustannuksiin tai väestönsuojan rakentaminen ilman suuria teknisiä vaikeuksia ei käy päinsä. Vapautuksen perusteisiin ei ole tehty muutoksia eikä toimivallan siirrolla ole tarkoitus muuttaa aluehallintoviraston  soveltamaa ratkaisukäytäntöä kustannusten osalta tai muutenkaan laajentaa tämän vapautusperusteen käyttöä.Vapautuksen myöntäminen edellytää sitä, että väestönsuojan kustannukset olisivat yli 4 prosenttia rakentamisen kokonaiskustannuksista. Kokonaiskustannuksilla tarkoitetaan rakennettavan rakennuksen kustannuksia ja väestönsuojan kustannuksia yhteensä.
 

Siparila Oy  on aiemmin vuonna 2007 hakenut vapautusta väestönsuojan rakentamisesta. Tällöin päätösvaltainen viranomainen Länsi-Suomen Lääninhallitus on 27.3.2007 myöntänyt vapautuksen rakentamis- velvollisuudesta kohtuuttomien rakentamiskustannusten perusteella.
 

Rakennuslupa 23-0069-R on myönnetty 29.6.2023 palovahinkoja kärsineen hallin korjaamiselle/uudelleen rakentamiselle.

Pelastusviranomainen on antanut väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta vapauttamisesta lausunnon 15.8.2023 (pk 234 139) ja puoltaa vapautusta rakentamisvelvollisuudesta.
"Kyseessä ei ole täysin uudisrakentaminen, vaan osittain vanhan korjaaminen, jossa hyödynnetään osittain vanhoja olemassa olevia rakenteita ja perustuksia. Koska osittain palaneessa rakennuksessa ei ole ollut väestönsuojaa, voidaan pelastuslain 71§ mukainen uudisrakentamisen yhteydessä velvoitettu väestönsuoja jättää rakentamatta".

Jos rakennuksessa, jossa on väestönsuoja, tehdään rakentamislain 42 §:n 3 momentin mukainen rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva korjaus- tai muutostyö tai käyttötarkoituksen muutos, myös väestönsuoja on kunnostettava siten, että se täyttää tämän lain 74 §:ssä säädetyt väestönsuojan teknisiä yksityiskohtia koskevat vaatimukset. Vapautuksen myöntäminen voidaan perustaa myös PeL 72 §; rakennuksessa ei aiemmin ole ollut väestönsuojaa.

 

Oheisaineistona:

Vapautushakemus väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta

Länsi-Suomen lääninhallituksen päätös 27.3.2007, myönnetty vapautus

Pelastusviranomaisen lausunto 15.8.2023

 

Valmistelija:

rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen p. 044 7865 651

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää Siparila Oy:lle vapautuksen väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta seuraavin perustein; vapautuksen kohteena olevassa osittain korjattavassa/osittain uudelleen rakennettavassa teollisuushallissa ei ole aikaisemminkaan ollut väestönsuojaa ( PeL 72§). Tämän  lisäksi rakentamista ei voida luokitella uudisrakentamiseksi, jolloin rakennusta koskisi PeL 71§.  Siparila Oy:lle on aiemmin vuonna 2007  myönnetty samaiseen teollisuushalliin  päätösvaltaisen viranomaisen toimesta vapautus väestönsuojan rakentamisvelvollsuudesta perustuen sen kohtuuttomiin kustannuksiin 

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.