RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2023/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöraportti vuodelta 2022
Henkilöstöjaosto 17.04.2023 § 15
Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoja henkilöstön kehittämisen
perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstöraportissa kuvataan
Parkanon kaupungin vuoden 2022 keskeiset henkilöstötiedot.
Henkilöstövoimavarojen arvioinnin perustana on kaupungin strategia
sekä henkilöstöön liittyvät tavoitteet. Henkilöstövoimavarojen arviointi edistää henkilöstöjohtamisen tuloksellisuutta.
Henkilöstöraportissa henkilöstövoimavaroja kuvaavat tunnusluvut kertovat muun muassa henkilöstömäärästä, henkilöstön rakenteesta, työpanoksesta ja työvoimakustannuksista. Henkilöstövoimavaroja kuvaavia tunnuslukuja käytetään mm. resurssien arvioinnissa, henkilöstösuunnittelussa, henkilöstötoimintojen kehittämisessä ja
toiminnan johtamisessa.
Raportoinnissa seurattavia tunnuslukuja ja tietoja voidaan muuttaa ja lisätä sitä mukaa kuin tietojärjestelmät kehittyvät ja tarpeet muuttuvat. Esimiehet käyvät raportin tulokset läpi omassa työyhteisössä ja keskustelevat sekä sopivat mahdollisista kehittämistoimenpiteistä.
Henkilöstöraportti saatetaan yhteistoimintaelimelle, henkilöstöjaostolle, tarkastuslautakunnalle ja kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi. Valtuusto käsittelee henkilöstöraportin tilinpäätöksen yhteydessä kesäkuussa.
Liite / Henkilöstöraportti v. 2022
Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto merkitsee henkilöstöraportin tiedoksi ja lähettää sen tiedoksi kaupunginhallitukselle, tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 121
Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstöraportin tiedoksi ja lähettää sen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.
Käsittely Henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi esitteli henkilöstöraportin kaupunginhallitukselle.
Päätös Kaupunginhallitus merkitsi henkilöstöraportin tiedoksi ja lähettää sen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.
Merkitään pöytäkirjaan, että vs. sivistysjohtaja Jenni Annala ja henkilöstöpäällikkö Minna Aittoniemi poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 17.33.
Tarkastuslautakunta 10.05.2023 § 37
382/02.06.01.03/2022
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee henkilöstöraportin tiedoksi.
Päätös Henkilöstöpäällikkö esitteli tarkastuslautakunnalle henkilöstöraportin sisältöä. Henkilöstöraportti on käsitelty kaupunginhallituksessa 24.4.2023 ja päätetty antaa tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.
Tarkastuslautakuntannalle selvitettiin henkilöstömäärässä tapahtuneita muutoksia. Saadun selvityksen mukaan 31.12.2022 vakinaisia työntekijöitä oli 173 ja määräaikaisia 65. Työntekijöitä oli yhteensä 238, joka on yksi vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työntekijöistä 19 % oli miehiä.
Tarkastuslautakunnalle selvitettiin työntekijöiden ikäjakaumaan, eläköitymisennusteeseen ja sairauspoissaoloihin sekä työterveyshuollon kustannuksiin liittyviä asioita.
Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota sairauspoissaolojen selkeään kasvuun ja sen vaikutukseen henkilöstökustannuksiin.
Tarkastuslautakunta on aikaisempien vuosien arviointikertomuksissa kiinnittänyt huomiota rekrytointiohjeen puuttumiseen. Tarkastuslautakunta toteaa, että rekrytointiohje on otettu käyttöön.
Tarkastuslautakunta keskusteli henkilöstöhallintoon liittyvistä mittareista ja niiden hyödyntämisestä. Tarkastuslautakunta suosittelee, että kaupunginhallitus käynnistää keskustelun henkilöstöön liittyvistä hallintokuntien rajat ylittävistä tavoitteista ja tavoitteiden saavuttamiseen liittyvistä tarkoituksenmukaisista raporteista ja mittareista.
Tarkastuslautakunta merkitsi henkilöstöraportin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |