Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lapsiasiainneuvosto
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 3


 

Lapsiasiainneuvoston asettaminen toimikaudeksi 2023-2025

 

Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 202 

 

 

 

 

Hallintosäännön 13 §:n mukaan kaupungissa on lapsiasiainneuvosto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus on 25.8.2014 § 181 päättänyt lapsiasiainneuvoston perustamisesta sivistyslautakunnan 20.5.2014 § 45 esityksen mukaisilla tavoitteilla ja kokoonpanolla. Neuvoston tavoitteena on:

 

1) tehdä esityksiä ja aloitteita ja antaa lausuntoja kaupungin viranomaisille

lapsia ja nuoria koskevissa asioissa heidän asemansa parantamiseksi ja

heidän tarvitsemiensa palveluiden kehittämiseksi

2) edistää viranomaisten ja lasten sekä nuorten parissa työskentelevien

järjestöjen välistä yhteistoimintaa sekä viranomaisten yhteistyötä lasten ja

nuorten näkökulman huomioon ottamisessa kaupunkia kehitettäessä

3) järjestää toimialaansa kuuluvaa neuvontaa ja tiedotusta

4) käsitellä muut kaupunginhallituksen sille määräämät asiat

 

Neuvoston kokoonpanoksi esitetään seuraavaa:

 

Sivistysjohtaja

Sivistysjohtajan nimeämä sivistystoimen edustaja

Sosiaalitoimen edustaja

Terveydenhuollon edustaja

Kaupunginhallituksen nimeämä edustaja

Nuorisovaltuuston edustaja

Vanhempainyhdistyksen edustaja

MLL:n edustaja

Parkanon seurakunnan edustaja

 

Tarvittaessa neuvostoon kutsutaan eri tahojen asiantuntijoita.

 

Valmistelija: kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa lapsiasiainneuvoston toimikaudeksi 2023-2025 edellä esitetyn mukaisesti ja valtuuttaa sivistysjohtajan kutsumaan edellä esitettyjen tahojen edustajat kokouksiin. Lisäksi kaupunginhallitus nimeää edustajan lapsiasiainneuvostoon.

 

Käsittely 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti asettaa lapsiasiainneuvoston toimikaudeksi 2023-2025 edellä esitetyn mukaisesti ja valtuuttaa sivistysjohtajan kutsumaan edellä esitettyjen tahojen edustajat kokouksiin.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti nimetä lapsiasiainneuvostoon edustajakseen Johanna Kaunismäen ja varaedustajaksi Perttu Kovesjärven.

 

 

Lapsiasiainneuvosto 17.04.2024 § 3  

675/00.00.01.02/2023      

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto on asettanut kokouksessaan 21.8.2023 § 202 lapsiasianneuvoston toimikaudeksi 2023-2025, ja valtuuttanut sivistysjohtajan kutsumaan päätöksessä esitettyjen tahojen edustajat kokouksiin. Puheenjohtajana toimii sivistysjohtaja, kunnes lapsiasianneuvoston puheenjohtaja on valittu.

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius. 044 7865 501

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Päätösehdotus Lapsiasianneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin.

 

Käsittely 

 

Päätös Lapsiasiainneuvoston puheenjohtajaksi kaudelle 2023-2025 ehdotettiin ja valittiin yksimielisesti Johanna Kaunismäki, varapuheenjohtajaksi Eleonora Printz ja sihteeriksi Elisa Vahosalmi.