Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 16


 

Parkanon kaupungin valtuustoryhmien valtuustoaloite Metsäesikouluryhmä Parkanoon

 

Kaupunginhallitus 05.12.2023 § 315  

      

 

 

 

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 45 § /19.6.2023 annettiin seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

 

"Me allekirjoittaneet Parkanon valtuustoryhmät esitämme valtuustoaloitteen metsäesikouluryhmän perustamisesta Parkanoon. Parkanon varhaiskasvatus joutuu suuren tilahaasteen eteen, kun Kallion päiväkoti suljetaan ja esikouluryhmä siirtyy pois Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnasta.

 

Metsäesikoulun puolesta puhuvat niin esikouluun osallistuneiden perheiden vanhemmat ja lapset kuin myös varhaiskasvatuksen opettajat, jotka ovat lähteneet innolla mukaan tähän toimintaan. Vanhemmilta on tullut tästä myös oma aloite, jota me päättäjät kannatamme ja annamme vanhemmille tästä kiitosta.

 

Metsäesikoulussa painotetaan toiminnallista oppimista erilaisissa ympäristöissä eri aisteja käyttäen.

Toiminnallisen oppimisen avulla lasten

oppimismotivaatiota tuetaan ja samalla heidän luontosuhteensa vahvistuu. Metsäesikoulussa ryhmäydytään ja kehitetään joukkuehenkeä tiiviin yhdessäolon ja tekemisen kautta. Lisäksi lapset kehittävät motorisia taitojaan ja omatoimisuuttaan. Nämä ovat vain muutamia positiivisia puolia, joita metsäesikouluun osallistuneet lapset ovat kokeneet.

 

Nyt on annettava parkanolaisille lapsiperheille positiivinen signaali näiden haasteellisten tila-asioiden keskellä.

 

Parkanon kaupungin valtuuston valtuustoryhmät 19.6.2023"

 

Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sivistystoimen toimialan valmisteltavaksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Sivistyslautakunta 20.02.2024 § 7  

      

 

Kaupunginhallitus on lähettänyt sivistystoimelle valmisteltavaksi valtuustoaloitteen Metsäesikouluryhmän perustamisesta Parkanoon.

 

Varhaiskasvatuksessa on kesäkuussa 2023 tarjottu mahdollisuus ilmoittautua lukuvuodeksi 2023-2024 ulkoilmapainotteiseen esiopetusryhmään. Ryhmän toteutumisen vähimmäismääräksi määriteltin 16 lasta, ja enimmillään ryhmään mahtuu 19 lasta. Ryhmää perustettaessa päätettiin, että mikäli ilmoittautuneita tulee enemmän, osallistujat arvotaan. Ilmoittautuneita tuli 32, joten osallistujat arvottiin tästä joukosta.

 

Ryhmä toimii läpi lukuvuoden esiopetusajan klo 9-13 ulkona hyödyntäen pääasiassa lähiseudun ulkoalueita. WC-tilat löytyvät Keskustan koulun kiinteistöstä. Ryhmän tukikohtana toimii Kuttikallion kiinteistössä oleva olohuone (sali), joka toimii myös tarvittaessa ryhmän sisätilana. Ruokailu järjestetään Kuttikallion tiloissa tai ryhmän ohjelman mukaan luonnossa. Kuttikallio on ryhmän päivittäinen lähtö- ja paluupaikka.

 

Ryhmän opettaja on tehnyt suunnitelman ryhmän toiminnasta toimintakaudeksi 2023-2024 sekä laatinut tarkemmat ohjeistukset esimerkiksi vaatetuksesta ja muusta varustuksesta. Opetus toteutetaan Parkanon kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti.

 

Ryhmän toimintaa kehitetään vuoden aikana, mutta toimintaympäristön pääpaino pysyy ulkona, lähimetsissä ja lähivirkistysalueilla. Ryhmän toiminta lukuvuonna 2023-2024 toimii paikallisena kokeiluna ulkoilma- ja metsäpainotteiselle toiminnalle. Vuoden 2024 alusta ryhmä on käyttänyt perjantaisin toiminnassaan Käenkosken saunan tiloja ja lähimaastoa. Saunan vuokraan on varattu rahat vuoden 2024 talousarvioon.

 

Ulkoilmapainotteisen esiopetustyhmän toimintaa on päätetty jatkaa lukuvuonna 2024-2025. Ilmoittautuminen esiopetukseen ja täydentävään varhaiskasvatukseen alkaa 31.1.2024. Tämän ilmoittautumisen yhteydessä hakija voi esittää toiveen päästä ulkoilmapainotteiseen ryhmään. Jos hakijoita on enemmän kuin ryhmään voidaan ottaa, paikka ryhmään arvotaan.

 

Oheisaineistoa Parkanon kaupungin valtuustoryhmien valtuustoaloite Metsäesikouluryhmä Parkanoon

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Päätösehdotus 1. Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi selosteen mukaisen selvityksen valtuustoaloitteeseen Metsäesikouluryhmä Parkanoon.

2. Sivistyslautakunta toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuunkäsitellyksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 64  

      

 

 

 

Sivistyslautakunta on valmistellut vatsauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus 1. Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi selosteen mukaisen selvityksen valtuustoaloitteeseen Metsäesikouluryhmä Parkanoon;
2. Kaupunginhallitus toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää vastauksen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuunkäsitellyksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 15.04.2024 § 16  

666/00.01.03.01.01/2023      

 

 

 

Oheisaineistoa Parkanon kaupungin valtuustoryhmien valtuustoaloite Metsäesikouluryhmä Parkanoon

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

Esittelijä Kaupungnhallitus

 

  

 

Päätösehdotus 1. Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi selosteen mukaisen selvityksen valtuustoaloitteeseen Metsäesikouluryhmä Parkanoon;
2. Kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää vastauksen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuunkäsitellyksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.