RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.10.2022/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan alaiset viranhaltijapäätökset
Tekninen lautakunta 19.10.2022 § 15
Kuntalain mukaan lautakunta tai sen puheenjohtaja tai kunnan viranhaltija, jolla hallintosäännön mukaan on tämä oikeus, voi ottaa lautakunnan alaisen viranomaisen päättämän asian lautakunnan käsiteltäväksi.
Kuntalain 50 §:n mukaan ottaminen on tapahduttava hallintosäännössä määrätyssä ajassa, kuitenkin viimeistään sen ajan kuluessa, jossa 89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Kuntalain 93 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista ja asianomaisen katsotaan saaneen tiedon 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä ja kunnan jäsenen kohdalla 14 päivän kuluessa siitä, kun päätös on asetettu 63 §:n mukaisesti yleisesti nähtäväksi.
Oheisaineistona päätökset ajalta 15.9.-9.10.2022.
Valmistelija: tekninen johtaja Mika Haanpää
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta ei ota viranhaltijapäätöksiä käsittelyynsä ja merkitsee päätökset tietoonsa saatetuiksi.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |