RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.10.2026/Pykälä 80
Kokousasian teksti
Sivistyslautakunnan alaiset viranhaltijapäätökset
Sivistyslautakunta 20.10.2026 § 80
|
Kuntalain mukaan lautakunta tai sen puheenjohtaja tai kunnan viranhaltija, jolla hallintosäännön mukaan on tämä oikeus, voi ottaa lautakunnan alaisen viranomaisen päättämän asian lautakunnan käsiteltäväksi.
Kuntalain 92 §:n mukaan ottaminen on tapahduttava hallintosäännössä määtätyssä ajassa, kuitenkin viimeistään sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitttu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee saapuneet viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, että se ei ota mainitun viranhaltijan päättämiä asioita käsiteltäväksi.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.