Dynasty tietopalvelu
Parkanon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.10.2026/Pykälä 67


Kokousasian teksti

 

Viranhaltijoiden haastattelut

 

Tarkastuslautakunta 21.10.2026 § 67  

   

 

 

Työohjelman mukaisesti tarkastuslautakunnan kokouksiin kutsutaan tarvittaessa kaupungin/arvioitavan kohteen viranhaltijajohtoa, luottamushenkilöjohtoa, henkilökunnan edustajia, tytäryhtiöiden edustajia ja mahdollisia muita sidosryhmän edustajia selvittämään omasta näkökulmastaan arviointikohteen toimintaa, tavoitteita ja niiden toteutumista.

 

Tarvittaessa haastateltaville jaetaan ennakkoon täytettäväksi arviointilomake toimialan/vastuualueen toiminnasta ja taloudesta. Lomake ei ole julkinen eikä sitä liitetä pöytäkirjaan.

 

Haastateltava

Aika

Aihe

 

Kaupunginjohtaja ja hallinto- ja talousjohtaja

 

 

 

 

 

Parkanon Vesi Oy, toimitusjohtaja 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tekninen johtaja/ tekninen asiantuntija

 

14:00

 

 

 

 

 

 

 

14.45

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

15.15

 

Toiminta- ja talouskatsaus

         ajankohtaiset kaupungin toimintaan ja talouteen liittyvät asiat

         talousarvion toteutuminen valtuuston sitovuustasolla

         vuoden 2027 talousarvion valmistelun tilanne

 

Parkanon Vesi Oy:n ajankohtaiset asiat

 

Millä tavoin kaupungin strategia ja talousarviotavoitteet näkyvät/vaikuttavat yhtiön toiminnassa?

 

Millä tavoin riskienhallinnasta ja sisäisestä valvonnasta raportoidaan omistajaa?

 

Onko yhtiössä päätetty noudattaa kaupunginvaltuuston päättämää konserniohjetta?

 

Onko yhtiössä noudatettu konsernijohdon antamaa ohjausta tilintarkastusyhteisön valinnassa?

 

 

Arviointi: kiinteistöpalvelut

         kiinteistöpalveluiden ajankohtaiset asiat

         kunnossapidon vuosikellon esittely

         olennaisten kiinteistöjen tilanne

o        hyte-kiinteistöt

o        rautatieasema

o        kaupungintalo

         kiinteistöpalveluiden riskikartoituksen ja riskienhallinnan esittely

         millä tavoin riskienhallinnasta raportoidaan luottamushenkilöille?

 

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta kuulee katsaukset ja käy keskustelun esiin nousevista asioista.

 

Päätös

Hallinto- ja talousjohtaja selosti tarkastuslautakunnalle ajankohtaisia kaupungin toimintaan ja talouteen liittyviä asioita. Esillä oli mm. Padel-hallin rakentaminen sekä talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen.

Tarkastuslautakunnalle selvitettiin talouden toteutumatietoja ajalta 1-9/2026. Saadun selvityksen mukaan ajankohdan 1-9/2026 vuosikate oli 392 t€. Sote-kiinteistöjen yhtiöittämiseen liittyvästä myyntivoitosta johtuen tilikauden ylijäämä oli 901 t€. Tilikauden 2026 ennakoitu ylijäämä on noin 400-500 t€.

Hallinto- ja talousjohtaja selvitti tarkastuslautakunnalle vuoden 2027 talousarvion laadintaan liittyviä asioita.

Parkanon Vesi Oy:n toimitusjohtaja saapui kutsuttuna kokoukseen. Tarkastuslautakunnalle selvitettiin yhtiön ajankohtaisia asioita.  

Tarkastuslautakunta oli etukäteen pyytänyt selvitystä mm. siitä, millä tavoin kaupungin strategia ja talousarviotavoitteet näkyvät/vaikuttavat yhtiön toiminnassa. Toimitusjohtajan antaman selvityksen mukaan olettama on, että yhtiön hallitus reagoi, mikäli toiminta on kaupungin strategian vastaista.  

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan osalta todettiin, että kaikki kirjallinen ja kirjanpitoon liittyvä aineisto kulkee aina toimitusjohtajan kautta. Toimitusjohtaja selvitti tarkastuslautakunnalle laskujen perintään liittyviä riskejä. Tarkastuslautakunta toteaa, että konserniohjeen mukaan yhtiöllä tulee olla ajantasainen riskikartoitus.

Tarkastuslautakunta keskusteli Parkanon Vesi Oy:n tilintarkastuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Tarkastuslautakunta toteaa, että kuntalaki edellyttää, että kuntakonsernin tytäryhtiöissä tulee olla tilintarkastajana kunnan tilintarkastusyhteisö.

Tekninen johtaja selvitti tarkastuslautakunnalle kiinteistöpalveluiden ajankohtaisia asioita. Esillä oli mm. Parkanon Hyte-kiinteistöt Oy:n perustamisen vaikutukset kaupungin kiinteistöpalveluiden toimintaan.

Kunnallistekniikan päällikkö esitteli tarkastuslautakunnalle kiinteistönhoidon vuosikelloa. Kaupungilla on käytössä kiinteistöjohtamisen ja ylläpidon ohjelmisto Granlund Manager. Kiinteistönhoidon toimenpiteet suunnitellaan ja dokumentoidaan tähän järjestelmään.

Kiinteistöinsinööri selvitti tarkastuslautakunnalle Skenarios -järjestelmän tämänhetkistä tilannetta. Skenarios on ilmainen Senaattikiinteistöjen tarjoama kokonaisuus, jossa Suomen kuntien tilatietoja ja kiinteistökantaa hallitaan sekä analysoidaan keskitetysti.

Tekninen johtaja selvitti tarkastuslautakunnalle kiinteistöpalveluiden riskienhallintaan liittyviä asioita. Saadun selvityksen mukaan kattavaa riskikartoitusta ei ollut tehty.

Tarkastuslautakunnalle selvitettiin olennaisten kiinteistöjen ylläpitoon liittyviä asioita. Esillä oli rautatieaseman kehittämiseen ja kaupungintalon muutostöihin liittyviä asioita. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että korjaushankkeiden kaikissa vaiheissa on riittävä kilpailutus.