RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.10.2026/Pykälä 64
Kokouksen laillisuuden toteaminen
Tarkastuslautakunta 21.10.2026 § 64
Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Kutsun antaa puheenjohtaja ja siinä on ilmoitettava kokouk- sen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Asiasta päätetään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.
Hallintosäännön 74 §:n mukaan lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.
Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakunnan ko- kouksiin.
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupunginvaltuusto on 28.9.2026 myöntänyt Pinja Liukulle eron luottamustoimesta ja valinnut hänen tilalle tarkastuslautakunnan jäseneksi Johanna Kaunismäen ja varajäseneksi Salla Alarautalahden.
Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupunginvaltuusto on 28.9.2026 valinnut tarkastuslautakunnan jäseneksi edesmenneen Ilkka Pekkisen tilalle Liisa Kallioniemen.
Kokous todetaan laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös
Tarkastuslautakunta totesi sen kokonpanossa tapahtuneet muutokset sekä totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.