RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 40
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sivistysjohtajan viran täyttäminen
Kaupunginhallitus 01.06.2026 § 121
|
Sivistysjohtaja --------------- on irtisanoutunut siten, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.7.2026.
Sivistysjohtajan virka on tarpeen julistaa auki viran täyttämiseksi. Virantäytön käytännön järjestelyitä varten on tarpeen nimetä haastatteluryhmä.
Parkanon kaupungin hallintosäännön § 21 perusteella sivistysjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Hallintosäännön § 40 perusteella kun virkasuhteeseen ottamisesta päättää kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus päättää viran auki julistamisesta.
Virantäytön lisäksi on päätettävä viran hoitamisesta kunnes uusi viranhaltija pystyy aloittamaan, arviolta aikaisintaan joulukuussa 2026. Hallintosäännön § 22 mukaan kaupunginhallitus päättää sijaisen ottamisesta toimialajohtajan tehtävään kun sijaisuus on yli kuusi kuukautta. Sivistysjohtajan viransijainen elo-marraskuuksi on siten rekrytoitavissa kaupunginjohtajan normaalilla toimivaltuudella.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: kaupunginjohtaja Aki Viitasaari, hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää julistaa sivistysjohtajan viran auki ja nimetä virantäyttöä varten työryhmän. Työryhmä päättää rekrytoinnin käytännönjärjestelyistä.
Käsittely
Päätös Kaupunginhallitus päätti julistaa sivistysjohtajan viran auki ja nimetä sivistysjohtajan virantäytön työryhmään kaupunginhallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajiston.
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että johtava rehtori Jenni Annala ja rehtori Jenni Seppänen saapuivat kokoukseen ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa klo 17.08. Johtava rehtori Jenni Annala ja rehtori Jenni Seppänen poistuivat kokouksesta ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa klo 17.26.
Merkitään pöytäkirjaan, että Anniina Leppihalme saapui kokoukseen klo 17.11 ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa.
Kaupunginhallitus 24.08.2026 § 167
|
Haastattelutyöryhmä on haastatellut hakijoista kuusi 17. ja 18.8. Haastattelutyöryhmä on päättänyt lähettää soveltuvuusarviointiin kolme hakijaa: -----------------------------------------------.
Selkeyden vuoksi asia on vielä tarpeen käsitellä kaupunginhallituksessa.
Valmistelija: Aki Viitasaari
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää sivistysjohtajan virantäyttöprosessin etenemisestä niin, että Eezy Personnellin toteuttamaan soveltuvuusarviointiin kutsutaan viran hakijoista -------------, ----- ------- ja ---------------.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että Kauko Turunen poistui kokouksesta ennen tämän kokousasian käsittelyä ja päätöksentekoa klo 20.12.
Merkitään pöytäkirjaan, että Hanna Niemenpää poistui esteellisenä kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä ja päätöksentekoa. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 1. kohta; osallisuusjäävi. Hanna Niemenpää poistui kokouksesta klo 20.12.
Kaupunginhallitus 14.09.2026 § 172
|
|
Sivistysjohtajan viran hakuaika oli 18.6.2026 - 9.8.2026. Hakuajan päättymiseen mennessä tuli yhteensä 27 hakemusta. Viran kelpoisuusehtona oleva ylempi korkeakoulututkinto oli 25 hakijalla.
Kaupunginhallituksen nimeämä haastatteluryhmä päätti kutsua haastatteluun 8 hakijaa. Haastatteluun kutsutuista 2 peruutti hakemuksensa. Kuusi hakijaa haastateltiin 17.8. - 18.8.2026. Haastattelujen jälkeen yksi hakija on peruuttanut hakemuksensa. Kaupunginhallitus päätti lähettää soveltuvuusarviointiin kolme henkilöä.
Soveltuvuusarviointien tulokset esitellään kaupunginvaltuustolle 14.9.2026 klo 15.00. Kaupunginvaltuustolle järjestetään kolmen kärkihakijan haastattelu 22.9.2026. Valtuutetuilla on mahdollisuus esittää myös omia kysymyksiään.
Liite / sivistysjohtajan viran hakijat
Liite / yhteenveto hakijoista
Valmistelija: hallinto- ja talouisjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että 22.9.2026 valtuustoseminaariin haastateltavaksi kutsutaan -----------------------------------------------. Lisäksi kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa sivistysjohtajan virkavaalin.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että Hanna Niemenpää poistui esteellisenä kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä ja päätöksentekoa. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 1. kohta; osallisuusjäävi. Hanna Niemenpää poistui kokouksesta klo 17.30.
Kaupunginvaltuusto 28.09.2026 § 40
1975/01.01.01.01/2026
|
Liite / sivistysjohtajan viran hakijat
Liite / yhteenveto hakijoista
Valmistelija: hallinto- ja talouisjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto suorittaa sivistysjohtajan vaalin.
Käsittely Merkitään pöytäkirjaan, että vt. sivistysjohtaja Hanna Niemenpää poistui kokouksesta klo 17.37 tämän kokousasian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 1 kohta; osallisuusjäävi.
Keskustelun kuluessa puheenjohtaja esitti, että asiassa tulee toimittaa virkavaali, ja että vaalit toimitetaan suljettuna lippuäänestyksenä.
Puheenjohtaja totesi, että yhteenveto hakijoista on valtuustosalin näytöllä valtuutettujen nähtävillä ja että hakijoista Honkanen Pia, Kuusisto-Kajander Riikka ja Westerback Siw ovat peruuttaneet hakemuksensa.
Puheenjohtaja totesi, että vaaleissa noudatetaan seuraavaa menettelyä:
Hallintosäännön 112 §:n mukaan äänen voi antaa virkaa hakeneelle ja kelpoisuusehdot täyttävälle henkilölle riippumatta siitä, onko ko. henkilöä keskustelun aikana ehdotettu ja kannatettu. Valtuuston nähtävänä on luettelo virkaa hakeneista henkilöistä sekä henkilöiden kelpoisuudesta.
Äänestyslippuun kirjoitetaan valtuutetun äänestämän ehdokkaan nimi. Sukunimi riittää. Äänestyslipun on oltava kokoon taitettu niin, että sen sisältö ei ole muille näkyvissä. Äänestyslippu kirjoitetaan valtuuston puhujakorokkeella ja pudotetaan vaaliuurnaan nimenhuudon mukaisessa järjestyksessä.
Mikäli äänestyslipusta ei selvästi ilmene, ketä ehdokasta tarkoitetaan tai äänestyslippuun on tehty jokin muu merkintä kuin vain ehdokkaan nimi, katsotaan tällainen äänestyslippu mitättömäksi. Mitättömiä ääniä ei lasketa annettuihin ääniin. Ääntenlaskijoina toimivat hallintosäännön 112 §:n mukaisesti kokouksen pöytäkirjantarkastajat.
Vaalissa eniten ääniä saanut valitaan sivistysjohtajaksi. Mikäli vaalissa päädytään tasatulokseen, valinta ratkaistaan arvalla.
Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko vaalin toteuttamistapaehdotus yksimielisesti hyväksyä. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen vaalin toteuttamistavasta.
Todettiin ensimmäisen äänestyksen yhteydessä, että vaaliuurna on tyhjä.
Vaali toimitettiin nimenhuudon määräämässä järjestyksessä. Kokous keskeytettiin ääntenlaskun ajaksi klo 17.58-18.04. .
Ääntenlaskun jälkeen puheenjohtaja ilmoitti, että vaalissa oli annettu 27 ääntä siten, että:
Niemenpää Hanna sai 21 ääntä
Lukkari Tuomo sai 6 ääntä
Kaupunginvaltuusto päätti valita sivistysjohtajan virkaan Hanna Niemenpään.
---
Todettiin ensimmäisen varasijan äänestyksen yhteydessä, että vaaliuurna on tyhjä.
Ensimmäiselle varasijalle valittavan vaali toimitettiin nimenhuudon määräämässä järjestyksessä. Kokous keskeytettiin ääntenlaskun ajaksi klo 18.18 - 18.27.
Ääntenlaskun jälkeen puheenjohtaja ilmoitti, että vaalissa oli annettu 27 ääntä siten, että:
Lukkari Tuomo sai 23 ääntä
Hirvola Sanna sai 3 ääntä
Yksi tyhjä äänestyslippu.
Ensimmäiselle varasijalle valittiin Tuomo Lukkari.
Merkitään, että äänestysliput suljettiin erillisiin kirjekuoriin päätöksen lainvoimaisuuden saakka.
Päätös Kaupunginvaltuusto suoritti sivistysjohtajan virkavaalin sekä ensimmäiselle varasijalle valittavien vaalit. Sivistysjohtajan virkaan valittiin Hanna Niemenpää ja ensimmäiselle varasijalle valittiin Tuomo Lukkari.
Merkitään pöytäkirjaan, että vt. sivistysjohtaja Hanna Niemenpää poistui kokouksesta klo 17.37 tämän kokousasian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 1 kohta; osallisuusjäävi.
Merkitään pöytäkirjaan, että vt. sivistysjohtaja Hanna Niemenpää palasi kokoukseen tämän kokousasian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.29.
| Edellinen asia | Seuraava asia |