Dynasty tietopalvelu
Parkanon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 44


 

Eron  myöntäminen luottamustoimesta

 

Kaupunginhallitus 14.09.2026 § 174  

      

 

 

 

 

 

Luottamushenkilö Pinja Liukku on pyytänyt 1.10.2026 alkaen eroa Parkanon kaupungin tarkastuslautakunnan jäsenen luottamustehtävästä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

 

Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Kuntalain 71 §:n mukaisesti vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto
1. myöntää Pinja Liukulle eron tarkastuslautakunnan jäsenen luottamustehtävästä
2. nimeää tarkastuslautakunnan jäsenen Pinja Liukun tilalle toimikaudeksi 2026-2029

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 28.09.2026 § 44  

2069/00.00.01.04/2026      

 

 

 

 

Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää
1. myöntää Pinja Liukulle eron tarkastuslautakunnan jäsenen luottamustehtävästä
2. nimeää tarkastuslautakunnan jäsenen Pinja Liukun tilalle toimikaudeksi 2026-2029.

 

Käsittely 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti
1. myöntää Pinja Liukulle eron tarkastuslautakunnan jäsenen luottamustehtävästä 
2. nimesi tarkastuslautakunnan jäseneksi Johanna Kaunismäen ja varajäseneksi Salla Alarautalahden toimikaudeksi 2026-2029.