Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 53


 

Sivistyslautakunnan alaiset viranhaltijapäätökset

 

Sivistyslautakunta 09.06.2026 § 53  

    

 

Kuntalain mukaan lautakunta tai sen puheenjohtaja tai kunnan viranhaltija, jolla hallintosäännön mukaan on tämä oikeus, voi ottaa lautakunnan alaisen viranomaisen päättämän asian lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Kuntalain 92 §:n mukaan päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä viimeistään siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

 

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee saapuneet viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, että se ei ota mainitun viranhaltijan päättämiä asioita käsiteltäväksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.