RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 31
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sidonnaisuusilmoitusten tiedoksi antaminen kaupunginvaltuustolle
Tarkastuslautakunta 20.05.2026 § 48
|
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.
Tarkastuslautakunta on käsitellyt saapuneet sidonnaisuusilmoitukset kokouksissaan ja päättänyt niiden julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa.
Hallintosäännön 74§ mukaan tarkastuslautakunnan on annettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.
Esittelijä
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää antaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kaupunginvaltuustolle hallintosäännön 74§ mukaisesti
Käsittely
Päätös Tarkastuslautakunta päätti antaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kaupunginvaltuustolle hallintosäännön 74§ mukaisesti.
Kaupunginvaltuusto 08.06.2026 § 31
1964/00.03.03/2026
|
Liitteenä 2026 sidonnaisuusilmoitukset seurantataulukko
Esittelijä Tarkastuslautakunta
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi sidonnaisuusilmoitukset.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |