RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 19
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Nuorten tapahtuma 2026
Nuorisovaltuusto 19.03.2026 § 15
|
Nuorisovaltuusto on toimintasuunnitelmassaan vuodelle 2026 päättänyt järjestää nuorille tapahtuman vuodelle 2026. Käynnistetään tapahtuman suunnittelu erilaisten ideoiden ja päätösten pohjalta.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: vapaa-aikakoordinaattori Elisa Vahosalmi,
puh. 044 7865 516 / elisa.vahosalmi@parkano.fi
Esittelijä
Päätösehdotus Päätösehdotukset esitellään kokouksessa.
Käsittely
Päätös Päätettiin järjestää nuorten tapahtuma lauantaina 4.7.2026 Parkanon urheilutalolla (tarkistetaan tilan saatavuus) klo 20-00.30. Tapahtumassa hyödynnetään olemassa olevaa Water Tower Fest -konseptia. Suunnitelmissa on pitää disco sekä hankkia nuoria kiinnostava esiintyjä sekä muuta nuorten toivomaa ohjelmaa. Tapahtumasuunnittelua jatketaan seuraavassa kokouksessa.
Nuorisovaltuusto 27.04.2026 § 19
1862/12.05.00.01/2026
|
Jatketaan nuorten tapahtuman suunnittelua.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: vapaa-aikakoordinaattori Elisa Vahosalmi,
puh. 044 7865 516 / elisa.vahosalmi@parkano.fi
Esittelijä
Päätösehdotus Päätösehdotukset esitellään kokouksessa.
Käsittely
Päätös Päätettiin tapahtuman nimeksi Water Tower Fest WTF lauantaina 4.7. klo 20-00.30. Tapahtuma on suunnattu 13-17-vuotiaille nuorille ja sinne on vapaa pääsy. Tapahtumaan on tarjottu esiintyjäksi SLIKIä, vahvistetaan artisti, mikäli on vielä vapaana. Artistin siintyminen olisi noin klo 23. Kun esiintyjä on saatu vahvistettua, tehdään mainos. Tapahtumasuunnittelua jatketaan seuraavassa kokouksessa.
Merkitään pöytäkirjaan, että Oliver Helminen saapui kokoukseen klo 15.50.
| Edellinen asia | Seuraava asia |