RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 102
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut 1.8.2026 alkaen
Sivistyslautakunta 21.04.2026 § 40
|
Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien maksujen enimmäismäärät ovat muuttuneet 1.1.2026 alkaen perusopetuslain 48 f § muutoksen myötä (1369/2025). Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 148 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 197 euroa. Kunnan tulee tarkistaa aamu‑ ja iltapäivätoiminnan maksut vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä varmistaa maksukäytäntöjen ajantasaisuus ja yhdenmukaisuus.
Maksujen tarkistamisen yhteydessä tulee lisäksi huomioida perusopetuslain velvoite, jonka mukaan maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, mikäli huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentulo- edellytykset tai huollolliset näkökohdat sitä edellyttävät. Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuvapautuksen myöntämiseksi esitetään seuraavat periaatteet:
"Maksua ei peritä tai sitä alennetaan, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Maksuvapautusta tai -huojennusta aamu- ja iltapäivätoiminnan kuukausimaksuista haetaan voimassa olevan toimeentulotukipäätöksen tai hyvinvointialueen perhesosiaalityön /sosiaalitoimen lausunnon perusteella. Toimeentulotukipäätöksen/ lausunnon tulee kattaa ajanjakso, jolle maksuvapautusta haetaan. Maksuvapautuspäätöksen tekee varhaiskasvatuksen kiertävä erityisopettaja huoltajan hakemuksen ja liitteenä lähetetyn toimeentulotukipäätöksen tai sosiaalitoimen lausunnon saatuaan. Maksuvapautusta tai -huojennusta ei myönnetä takautuvasti.
Maksut sidotaan indeksiin 1.8.2027 alkaen (perusopetuslaki 48 g §). Jatkossa kuukausimaksujen enimmäismäärät tarkistetaan kuntien peruspalveluiden hintaindeksin muutoksen mukaisesti. Indeksitarkistukset tehdään joka toinen vuosi.
Uudet lakisääteiset enimmäismaksut:
. 570 tuntia / kk: enintään 148 €
. 760 tuntia / kk: enintään 197 €
Aiemmin vastaavat maksut olivat 120 € ja 160 €. Korotus on noin 23 %.
alle kolme tuntia päivässä | 1-10 pvä/kk 56 euroa | yli 10 pvä/kk 111 euroa |
3 - 4,5 tuntia päivässä | 1-10 pvä/kk 74 euroa | yli 10 pvä/kk 148 euroa |
4.5 - 6 tuntia päivässä
| 1-10 pvä/kk 99 euroa | yli 10 pvä/kk 197 euroa |
Parkanon kaupungin talousarvion 2026 laadintaohjeiden mukaan maksut ja taksat tulee pääsääntöisesti asettaa lain, asetuksen tai muun sääntelyn sallimalle ylätasolle.
Parkanon kaupungin hallintosäännön § 26 mukaan sivistyslautakunta määrää toimialansa maksut ja taksat valtuuston hyväksymien periaatteiden mukaisesti.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien maksujen määrät taulukossa esitetyn mukaisesti, ja lautakunta päättää hyväksyä maksuvapautuksen myöntämisen periaatteet 1.8.2026 alkaen.
Käsittely Keskustelun kuluessa Samuli Virta esitti muiden kannattamana esitettyjen korotusten kohtuullistamista siten, että maksuja korotettaisiin vain 10 %, ja lautakunta päättää hyväksyä maksuvapautuksen myöntämisen periaatteet 1.8.2026 alkaen. Lisäksi lautakunta päättää, että joka toinen vuosi tehtävät maksujen indeksikorotukset tuodaan lautakuntaan päätettäväksi.
Päätös Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti, että koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja korotetaan 10%, ja lautakunta päätti hyväksyä maksuvapautuksen myöntämisen periaatteet 1.8.2026 alkaen. Lisäksi lautakunta päätti, että joka toinen vuosi tehtävät maksujen indeksikorotukset tuodaan lautakuntaan päätettäväksi.
Lisätään pöytäkirjaan koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon maksutaulukko 1.8.2026 alkaen.
Hoitoaika päivittäin | 1-10 pv/kk | yli 10 pv/kk |
alle kolme tuntia päivässä | 50 € | 99 € |
3-4,5 tuntia päivässä | 66 € | 132 € |
4,5-6 tuntia päivässä | 88 € | 176 € |
Kaupunginhallitus 11.05.2026 § 102
1883/02.05.00.00/2026
|
Kaupunginjohtaja on käyttänyt otto-oikeuttaan 4.5.2026 ja ottanut asian kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, koska sivistyslautakunnan päätös ei ole kaupunginhallituksen hyväksymien vuoden 2026 talousarvion laadintaohjeiden mukainen. Sivistyslautakunta ei ole myöskään esittänyt, mistä puuttuva tulorahoitus katetaan esim. menoja vähentämällä. Päätös on tästä syystä noudata kaupunginvaltuuston hyväksymää vuoden 2026 talousarviota.
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on kunnalle vapaaehtoinen tehtävä. Sitä ei siis tarvitse lainsäädännön perusteella järjestää. Maksutulot kattavat toiminnan järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista vain murto-osan. On tarkoituksenmukaista periä maksuja edelleen lainsäädännön mahdollistaman enimmäismäärän mukaisesti, kuten kaupunginhallitus on talousarvion laadintaohjeita antaessaan päättänyt.
Valmistelija kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien maksujen määrät sivistysjohtajan ja alla olevan taulukon mukaisesti.
alle kolme tuntia päivässä | 1-10 pvä/kk 56 euroa | yli 10 pvä/kk 111 euroa |
3 - 4,5 tuntia päivässä | 1-10 pvä/kk 74 euroa | yli 10 pvä/kk 148 euroa |
4.5 - 6 tuntia päivässä
| 1-10 pvä/kk 99 euroa | yli 10 pvä/kk 197 euroa |
Käsittely Keskustelun kuluessa Anne Santoo esitti Jaana Männikön kannattamana, että hyväksytään sivistyslautakunnan mukainen päätös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävistä maksuista.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Anne Santoon esityksen.
Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Kari Santikko poistui kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn aikana klo 17.47.
| Edellinen asia | Seuraava asia |