Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.04.2026/Pykälä 21



 

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite: Drone-ajokorttikoulutuksen tarjoaminen Parkanon lukiossa

 

Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 239  

      

 

 

 

 

Parkanon kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.9.2025 on tehty seuraavansisältöinen valtuustoaloite.

 

"Valtuustoaloite: Drone-ajokorttikoulutuksen tarjoaminen Parkanon lukiossa

 

Droneteknologian käyttö on viime vuosina laajentunut merkittävästi. Se ei ole enää vain harrastajien väline, vaan sillä on kasvava rooli monilla ammattialoilla. Erityisesti maataloudessa, metsätaloudessa, maanmittauksessa ja kartoituksessa dronet tarjoavat tehokkaita ja kustannustehokkaita ratkaisuja muun muassa:

 

- peltojen ja kasvuston tarkkailuun 

- tarkkuusviljelyn toteuttamiseen 

- metsän kartoitukseen sekä tuholaisten ja myrskytuhojen arviointiin 

- ilmakuvaamiseen, 3D-mallinnukseen ja rajojen tarkistamiseen 

 

Lisäksi dronet ovat yhä tärkeämpiä rakennus- ja kiinteistöalalla, pelastustoiminnassa, mediatuotannossa sekä ympäristön seurannassa.

 

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Parkanon lukiossa tarjottaisiin mahdollisuus suorittaa A1-luokan drone-ajokortti osana opetustarjontaa. Tämä koulutus antaisi opiskelijoille konkreettisen väylän tutustua moderniin teknologiaan käytännönläheisesti, turvallisesti ja vastuullisesti. Samalla se tukisi nuorten osaamista ja valmiuksia jatko-opintoihin ja työelämään erityisesti teknologian, luonnonvara-alan ja ympäristötieteiden parissa.

 

Dronekorttikoulutus olisi investointi tulevaisuuteen - se vahvistaisi Parkanon lukion vetovoimaa, tukisi alueen elinkeinoelämää ja vastaisi työelämän muuttuviin tarpeisiin. Koulutuksen järjestämisessä voitaisiin hyödyntää yhteistyötä paikallisten yritysten ja asiantuntijoiden kanssa, mikä lisäisi sen vaikuttavuutta ja käytännön hyötyä.

 

Esitämme, että Parkanon kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin A1-luokan dronekorttikoulutuksen sisällyttämiseksi lukion opetussuunnitelmaan.

 

Parkanon Keskustan valtuustoryhmä 29.9.2025"

 

Liitteenä

Valtuustoaloite / Drone-ajokorttikoulutuksen tarjoaminen Parkanon lukiossa

 

Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sivistystoimen toimialan valmisteltavaksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Sivistyslautakunta 24.03.2026 § 26  

      

 

 

 

 

Kaupunginhallitus on lähettänyt sivistyslautakunnalle Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteen "Drone-ajokorttikoulutuksen tarjoaminen Parkanon lukiossa."

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Parkanon lukio tarjoaisi opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa A1-luokan drone-ajokortin. Varsinainen A1/A3-pätevyys on Traficomin maksutonta verkkokoulutusta, mutta aloite tähtää lukion tarjoamaan käytännönläheiseen opetukseen ja harjoitteluun.

 

Opintojakson lisääminen lukion opetustarjontaan

 

Lukion oppiaineet on jaettu opintojaksoihin. Eri oppiaineissa on tarjolla eri määrä opintojaksoja, jotka ovat joko valtakunnallisia pakollisia, valtakunnallisia valinnaisia tai koulukohtaisia valinnaisia opintojaksoja. Opiskelija voi valita koulukohtaisia valinnaisia opintojaksoja oman mielenkiinnon mukaan.Yhden opintojakson laajuus on 1-3 opintopistettä, yleisimmin 2 opintopistettä. Opintojaksoon sisältyvät sekä opetus että kaikki tehtävät työt ja kokeet. Opintojaksot ovat itsenäisiä kokonaisuuksia ja ne arvioidaan toisistaan riippumatta.

Yksi entinen lukiokurssi on laajuudeltaan kaksi opintopistettä. Opintopisteeseen sisältyy 19 x 45 minuutin oppituntia, eli opiskelijan tulisi suorittaa 19 oppituntia ansaitakseen yhden opintopisteen.

 

Koulukohtaisen opintojakson lisääminen tapahtuu seuraavasti:

 

 

-          Määritellään miksi koulukohtainen opintojakso tarvitaan

-          Määritellään opintojakson laajuus (yleensä 1-2 op)

-          Kirjataan opintojakson osaamistavoitteet ja yhteys LOPS2021:n laaja-alaiseen osaamiseen

-          Kuvataan opintojakson keskeinen sisältö, tehtävät ja mahdolliset projektit

-          Määritellään, miten osaaminen arvioidaan (S/H - suoritettu / hyväksytty, tai 4-10 jos soveltuva)

-          Kirjataan selkeästi, millainen näyttö opiskelijalta edellytetään

-          Koulukohtaiset opintojaksot hyväksyy koulutuksen järjestäjä

-          Opintojakso kirjataan lukion omaan opetussuunnitelmaan koulukohtaisena opintojaksona

 

Parkanon lukiolla ei ole tällä hetkellä opettajia tai muuta henkilöstöä, jolla olisi riittävä osaaminen dronekoulutuksen järjestämiseen, erityisesti dronen käytännön ohjauksessa, ilmailulainsäädännön turvallisuusvaatimuksissa ja

teknisessä kartoitus- ja kuvaustoiminnassa. Opintojakson toteuttaminen edellyttäisi ulkopuolisen kouluttajan käyttöä. Arvio ulkopuolisen koulutuksen ostopalvelukustannuksista on noin 2 000-4 000 euroa, ja tarvittavien dronelaitteiden sekä lisävarusteiden hankinnat aiheuttaisivat arviolta 1 000-3 000 euron lisäkustannuksen. Kokonaisuus olisi siten noin 3 000-7 000 euron suuruinen riippuen opintojakson laajuudesta ja tarvittavista laitehankinnoista.

 

Dronekorttikoulutuksen lisääminen lukion opettussuunnitelman ei ole kannattavaa, koska koulutuksen tulisi olla hyvin laaja täyttääkseen lukion koulukohtaisen opintojakson pituuden. Lukiossa ei ole osaamista järjestää tällaista koulutusta ja opintojaksoa, jolloin vaihtoehtona olisi palvelun osto ulkopuolelta. Lisäksi uuden opintojakson lisääminen opetustarjontaan vaatisi tuntikehyksen lisäämistä, mikä tuo lisäkustannuksia koulutuksen järjestämiseen.

 

Lukio ei voi järjestää uutta opintojaksoa ilman ulkopuolista rahoitusta, jolloin koulutuksen järjestäminen edellyttäisi ostopalvelua. Myöskään laitteita ei ole valmiina, vaan niitä tulisi hankkia opiskelijakäyttöön. Nämä seikat huomioiden dronekoulutuksen tarjoaminen opintojaksona ei ole suositeltavaa. Sivistystoimen kuluvan vuoden talousarviossa ei ole varattu määrärahaa tällaiseen toimintaan.

 

Droneajokortti

 

Suomessa dronen lennättämiseen vaaditaan vähintään 12 vuoden ikä. Voidakseen lennättää dronea sen kyljessä tulee olla kiinnitettynä voimassa oleva operaattoritunnus. Operaattoritunnuksen saa rekisteröitymällä operaattoriksi sähköisessä palvelussa. Operaattorirekisteröinti on pakollista kauko-ohjaajalle, jonka drone painaa 250 g tai enemmän ja kauko-ohjaajalle, jonka dronessa on kamera tai muu tietoja keräävä anturi.

 

Operaattoriksi rekisteröityminen:

 

1 vuosi: 40 €

3 vuotta: 95 €

5 vuotta: 125

 

A1/A3 -verkkoteoriakoe:
35 € (Maksuton henkilöasiakkaille ensimmäisen rekisteröitymisen yhteydessä)

 

Traficomin droneinfo.fi infosivusto tarjoaa kattavan oppaan dronelennättäjäksi rekisteröinnistä ja teoriakokeen suorittamisesta. Rekisteröitymisestä saa operaattoritunnuksen ja verkkoteoriakokeen suorittamisesta saa kauko-ohjaajan tunnuksen. Yksityishenkilö voi ilmoittautua A1/A3-verkkoteoriakokeeseen sähköisesti asiointipalvelussa. Rekisteröinnin jälkeen on yksi kuukausi aikaa suorittaa koe hyväksytysti. Yrityskertoja ei ole rajattu, joten niitä voi yrittää yhden kuukauden aikana niin monta kertaa kuin henlkilö haluaa tai ehtii, kunnes on läpäissyt kokeen. A1/A3-verkkoteoriakokeesta saatu todistus on voimassa viisi vuotta. Droneinfo.fi sivulla on saatavilla maksuttomat itseopiskelumateriaalit EU-asetuksen mukaisin kauko-ohjaajan kokeisiin.

 

 

Edellä esitetyillä perusteilla koulutuksen lisääminen lukion opetustarjontaan ja sen käynnistäminen ei ole taloudellisesti mahdollista kuluvalla talousarviokaudella. Lisäksi dronekoulutuksen lisääminen lukion koulukohtaiseksi opintojaksoksi ei ole mittakaavaltaan järkevää.

 

Koska pätevyyden hankkiminen ei edellytä koulun järjestämää opetusta, lisäarvo omalle opintojaksolle jää vähäiseksi suhteessa kustannuksiin.

 

 

 

Aloitteessa tavoiteltu A1/A3-kauko-ohjaajan pätevyys on luonteeltaan verkkopohjainen ja opiskelijan (tai kenen tahansa) itsenäisesti suoritettavissa. Mahdollisena kevyenä vaihtoehtona lukio voi tiedottaa opiskelijoille Traficomin itseopiskelumateriaaleista ja verkkokokeesta ilman, että muodostetaan opintojaksoa tai aiheutetaan kustannuksia.

 

Asia voidaan ottaa uudelleen tarkasteltavaksi tulevien vuosien talousarviokäsittelyn yhteydessä, mikäli määrärahan varaaminen ja toteutusmallin rakentaminen katsotaan perustelluiksi.

 

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää antaa ylläolevan vastauksen aloitteeseen ja toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi. Sivistyslautakunta lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 69  

      

 

 

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy omalta osaltaan sivistyslautakunnan vastauksen aloitteeseen ja toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi. Kaupunginhallitus lähettää aloitteen vastauksen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 28.04.2026 § 21  

1657/00.01.03.01.01/2025      

 

 

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy sivistyslautakunnan vastauksen aloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.