Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.04.2026/Pykälä 41


 

Oikaisuvaatimus erityisopettajan virkasuhteen purkamisesta koeajalla

 

Sivistyslautakunta 21.04.2026 § 41  

1869/01.01.04.01/2026      

 

 

 

 

Sivistysjohtaja on tehnyt 24.3.2026 §6 päätöksen laaja-alaisen erityisopettajan virkasuhteen purkamisesta koeaikana. Päätös on annettu henkilökohtaisesti tiedoksi viranhaltijalle päätöksentekopäivänä.

 

Viranhaltija on toimittanut koeaikapurkua koskevan oikaisuvaatimuksen (salassapidettävä, JulkL 24.1 § 6) Parkanon kaupungille  31.3.2026. Oikaisuvaatimuksen tekijä ilmoittaa hakevansa oikaisua virkasuhteen koeaikapurkuun sen perusteella, että se on ollut hänen mukaansa lainvastainen, syrjivä ja epätarkoituksenmukainen.

 

Esihenkilö on ottanut viranhaltijan työssä suoriutumisen haasteet esiin keskusteluissa viranhaltijan kanssa 10.11.2025 ja 26.11.2025. Näiden lisäksi viranhaltijan kanssa on käyty kehityskeskustelu, työterveys-neuvottelu ja useita pedagogisia palavereja työssä suoriutumisen tueksi.

 

Viranhaltija on kutsuttu kuulemistilaisuuteen työnantajan harkitessa koeaikapurkua. Kuulemistilaisuus on järjestetty 24.3.2026, ja kutsu siihen on lähetetty viranhaltijalle viikkoa aikaisemmin. Kutsussa on ilmoitettu, että viranhaltija on kutsuttu kuulemistilaisuuteen työnantajan harkitessa ryhtymistä virkasuhteen koeaikapurkuun.

 

Viranhaltijalain 8 §:n 4 momentin mukaan koeajan kuluessa virkasuhde voidaan molemmin puolin purkaa päättymään välittömästi. Purkaminen ei saa tapahtua syrjivillä tai koeajan tarkoitukseen nähden muutoin epäasiallisilla perusteilla. Virkasuhteen purkaminen koeaikana ei edellytä sitä, että viranhaltija olisi laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan tai toiminut muutoin moitittavasti.

 

Viranhaltijalain 8 §:n 4 momentissa kysymykseen tulevia purkuperusteita ei ole rajattu muutoin kuin kieltämällä syrjivät tai muutoin koeajan tarkoitukseen nähden epäasialliset perusteet. Koeajan tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille aikaa harkita, vastaako virkasuhde etukäteisodotuksia. Virkasuhteen purkuperusteeksi koeaikana riittää muun muassa se, ettei työnantaja ole tyytyväinen siihen, miten virkasuhteeseen valittu hoitaa virkasuhteeseen kuuluvia tehtäviä.

 

 

Työnantajalla on koeaikana laaja harkintavalta arvioidessaan viranhaltijan sopivuutta toimia tehtävässään. Työnantaja on useasti ohjannut viranhaltijaa ja tarjonnut hänelle tukea työssä suoriutumiseen. Useista keskusteluista ja ohjaamisesta huolimatta työnantajan näkemys on ollut, että viranhaltija ei suoriudu laaja-alaisen erityisopettajan tehtävästään, eikä hän sovellu kyseiseen tehtävään. Työnantaja on ilmoittanut, ettei ole tyytyväinen viranhaltijan viranhoitoon. Virkasuhteen koeaikapurku on tapahtunut kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain mukaisesti. Koeaikapurun perusteena ovat olleet työnantajan arvioon perustuvat seikat viranhaltijan soveltuvuudesta tehtävään. Päätös on tehty koeajan tarkoituksen mukaisesti. Asiassa ei ole ilmennyt syrjiviä tai muutoin epäasiallisia perusteita, eikä menettelyssä ole havaittu lainvastaisuutta. Viranhaltijaa on kuultu ennen päätöksentekoa.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perustelut eivät anna aihetta muuttaa tehtyä päätöstä.

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen, ja toteaa, että virkasuhteen koeaikapurkua koskeva päätös on tehty voimassa olevan lainsäädännön ja hyvän hallintotavan mukaisesti, eikä siihen ole esitetty sellaisia perusteita, joiden vuoksi päätös tulisi kumota tai muuttaa.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.