RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 67
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Täyttölupa koulunkäynnin ohjaajan toimeen (vakanssinro 257)
Sivistyslautakunta 24.03.2026 § 28
|
Koulunkäynnin ohjaaja (vakanssinro 257) on irtisanoutunut toistaiseksi voimassa olevasta toimestaan 1.11.2025. Toimi on täytetty määräaikaisesti lukuvuoden 2025-2026 loppuun saakka. Avoimeksi tulevan vakanssin nimike on ollut lasten ja nuorten erityisohjaaja. Nimike muutetaan koulunkäyntiohjaajaksi seuraavassa henkilöstöjaoston kokouksessa 13.4.2026.
Palveluntarpeen vuoksi vakinainen toimi tulee täyttää. Toimeen on varattu määrärahat talousarvioissa. Parkanon kaupungin rekrytointiohjeen mukaan toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin ja yli vuoden kestäviin määräaikaisuuksiin täyttöluvan myöntää kaupunginhallitus.
Palvelutarpeen mukainen henkilöstömitoitus turvaa lasten ja nuorten hyvinvointia sekä yhdenvertaisia oppimisedellytyksiä. Toimen täyttäminen on perusteltu ja kaupungin strategian tavoitteita tukeva ratkaisu.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan koulunkäynnin ohjaajan toimeen (vakanssinro 257) 1.8.2026 lähtien.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 67
1840/01.01.01.00/2026
|
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan koulunkäynnin ohjaajan toimeen (vakanssinro 257) 1.8.2026 lähtien.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |