RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 80
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettavista asioista päättäminen
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 80
Hallintosäännön 39 §:n mukaan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta tai allekirjoittamisesta ilmoitettava kaupunginhallitukselle niistä päätöksistä, jotka voidaan kuntalain mukaan ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Ilmoittamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske hallintosäännössä erikseen mainittuja asiaryhmiä (henkilöstöasioita).
Kuntalain 92 §:n mukaan päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä viimeistään siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus ei voi käyttää otto-oikeutta tarkastuslautakunnan päätöksiin.
Kaupunginhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjajäljennökset:
- Nuorisovaltuusto 19.3.2026, linkki
- Rakennus- ja ympäristölautakunta 17.3.2026, linkki
- Sivistyslautakunta 24.3.2026, linkki
- Tarkastuslautakunta 13.3.2026, linkki
- Tarkastuslautakunta 18.3.2026, linkki
- Vanhus- ja vammaisneuvosto 19.3.2026, linkki
- hallinto- ja talousjohtajan viranhaltijapäätökset, liitteenä
Lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset ovat nähtävillä Parkanon kaupungin internetsivuilla osoitteessa https://www.parkano.fi/.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee saapuneet pöytäkirjajäljennökset tietoonsa saatetuksi sekä päättää, että se ei ota mainittujen lautakuntien ja viranhaltijoiden päättämiä asioita kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että Klaus Myllymäki poistui esteellisenä kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 5. kohta; yhteisöjäävi.
Pöytäkirjantarkastajaksi valittiin 80 §:n osalta Hilkka Ala-Kauhaluoma.
| Edellinen asia | Seuraava asia |