RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 72
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaavoituskatsaus 2026
Tekninen lautakunta 18.03.2026 § 40
|
Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Liitteenä:
Kaavoituskatsaus 2026
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että vuoden 2026 kaavoituskatsaus hyväksytään liitteen mukaisena. Tiedottaminen tapahtuu ilmoituksena paikallislehdessä ja pitämällä kaavoituskatsaus nähtävillä teknisen osaston ilmoitustaululla sekä kaupungin verkkosivuilla. Kaavoituskatsaus jaetaan Pirkanmaan liittoon, Lupa- ja valvontavirastoon sekä naapurikuntiin
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 72
1860/10.00.01/2026
|
Liitteenä:
Kaavoituskatsaus 2026
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: Tekninen johtaja Kari Santikko
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuoden 2026 kaavoituskatsauksen liitteen mukaisena. Tiedottaminen tapahtuu ilmoituksena paikallislehdessä ja pitämällä kaavoituskatsaus nähtävillä teknisen osaston ilmoitustaululla sekä kaupungin verkkosivuilla. Kaavoituskatsaus jaetaan Pirkanmaan liittoon, Lupa- ja valvontavirastoon sekä naapurikuntiin
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |