Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.03.2026/Pykälä 23



 

Parkanon yhtenäiskoulun vuosiluokkien 1-9 tuntikehys lukuvuodeksi 2026-2027

 

Sivistyslautakunta 24.03.2026 § 23  

1847/12.00.02/2026      

 

 

 

 

Valtioneuvoston asetuksessa (793/2018) säädetään oppiainekohtaisista vähimmäismääristä perusopetuksessa. Tämän pohjalta opetuksen järjestäjä päättää oman perusopetuksensa tuntijaosta.

 

Tuntikehys on koulun yleis- ja erityisopetuksen kokonaistuntimäärä, joka käytetään tuntijaon mukaisten oppituntien toteuttamiseen ja opetusryhmien muodostamiseen lukuvuoden aikana. Tuntimäärä käsittää opetustuntien lisäksi opettajien erityistehtäviin ja määrättyihin lisätehtäviin osoitetut viikkotunnit. Kehyksen talousarviovaikutukset jakautuvat vuosille 2026 ja 2027.

 

Parkanon yhtenäiskoulun vuosiluokkien 1-9 tuntikehys on valmisteltu yhteistyössä rehtoreiden kanssa.

 

Alla olevassa taulukossa aiempien vuosien tuntikehyksiä

 

Vuosiluokat 1-9 Lukuvuosi

Oppilasmäärä

Tuntimäärä

2021-2022

582

1105,4

2022-2023

590

1115,7

2023-2024

556

1111,3

2024-2025

534

1102,7

2025-2026

499

1108,8

2026-2027

480

1100,8

 

Liitteenä Parkanon yhtenäiskoulun vuosiluokkien 1-9 tuntikehysehdotus 2026-2027

 

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

johtava rehtori Jenni Annala, p. 044 7865 502

rehtori Jenni Seppänen, p. 044 7865 521

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy Parkanon yhtenäiskoulun vuosiluokkien 1-9 kokonaistuntikehykseksi 1100,8 tuntia lukuvuodeksi 2026-2027. Mikäli taloudellinen tilanne sitä vaatii, tuntikehyspäätökseen voidaan tarvittaessa palata myöhemmin uudelleen.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Merkitään, että johtava rehtori Jenni Annala esitteli Parkanon yhtenäiskoulun vuosiluokkien 1-9 tuntikehysehdotuksen (teams-yhteys).

 Merkitään, että Jenni Annala poistui kokouksesta (teams-yhteys) tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 17.14.