Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 4


 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan kokoukset vuonna 2026

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.02.2026 § 4  

1757/00.01.02.01/2026      

 

 

 

 

Hallintosäännön 127§:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistö tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Vuonna 2025 rakennus- ja ympäristölautakunnan kokoukset pidettiin pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisenä tiistaina alkaen klo 17:00.

 

Lautakunnan kokoukset ovat pääsääntöisesti läsnäolokokouksia. Hallintosäännön 125 §:n mukaisesti toimielimen puheenjohtaja päättää mahdollisuudesta osallistua toimielimen kokoukseen sähköisen yhteyden kautta. Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Paikasta jossa kokouksen keskustelujen luottamuksellisuus voidaan turvata ja salassapitovelvoitteita voidaan noudattaa. Viranhaltijat ja luottamushenkilöt vastaavat omasta puolestaan salassapitovelvoitteiden noudattamisesta osallistuessaan sähköiseen kokoukseen. Salassapitovelvoitteista säädetään julkisuuslain 22-23 §:ssä ja yleiset salassapitoperusteet ovat 24 §:ssä.

 

 

Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo p. 044 7865 651

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää että vuonna 2026

- rakennus- ja ympäristölautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti
  kuukauden ensimmäisenä tiistaina kaupungintalolla, alkaen klo 17.00. 
  Puheenjohtaja voi tarvittaessa päättää myös poikkeavasta
  kokousajankohdasta.
- Kokouskutsu toimitetaan kokoukseen kutsuttaville kokousta edeltävänä 
  torstaina sähköisen kokousjärjestelmän kautta.

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.