RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 24.02.2026/Asianro 19
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Perintövarojen käyttö
Sivistyslautakunta 24.02.2026
1819/02.07.02/2026
|
Parkanon kaupungille on myönnetty perintövaroja kirjastopalveluiden parantamiseen, lasten, nuorten ja lapsiperheiden liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien sekä hyvinvoinnin edistämiseen ja kulttuuriperinnön ylläpitämiseen.
Omatoimikirjasto on kirjasto, joka on asiakkaiden käytettävissä myös varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella (esim. varhain aamulla, iltaisin ja viikonloppuisin) ilman paikalla olevaa henkilökuntaa. Sisäänpääsy vaatii kirjastokortin ja PIN-koodin. Omatoimiaikana voi lainata, palauttaa, noutaa varauksia sekä käyttää tiloja ja mahdollisesti tietokoneita. Monessa kunnassa omatoimikirjaston käyttöönoton on koettu parantaneen kirjastopalveluiden saavutettavuutta. Omatoimikirjaston käyttöönotto on tarpeen tehdä kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tehdään suunnitelma ja kustannusarvio. Tämän perusteella sivistyslautakunta voi tehdä lopullisen päätöksen hankkeen toteuttamisesta.
Perintövaroja voidaan käyttää myös lasten, nuorten ja lapsiperheiden liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien sekä hyvinvoinnin edistämiseen. Vuoden 2026 talousarviossa tavoitteena on toteuttaa osallistavan budjetoinnin kokeilu perintövaroilla. Tarkoituksena on, että kuntalaiset saisivat päättää tätä kautta varojen konkreettisesta käyttökohteesta valmisteltujen vaihtoehtojen pohjalta. Alustava budjetti kokeiluun on 10 000 - 15 000 euroa.
Valmistelijat: sivistysjohtaja Ville Paldanius, Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää
1. toteuttaa perintövaroilla selvityksen omatoimikirjaston käyttöönoton kustannuksista;
2. että osallistavan budjetoinnin kokeilu toteutetaan perintövaroilla.
Käsittely
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |