RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 23.02.2026/Asianro 13
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Parkanon kaupungin toimintaa koskevat kuntalais- ja valtuustoaloitteet sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet vuodelta 2025
Kaupunginhallitus 17.02.2026 § 41
|
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla
yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa
koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta
suoritetut toimenpiteet. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä
aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon
on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa
asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Parkanon kaupungin hallintosäännön 151 §:ssä säädetään
kuntalaisaloitteen käsittelystä. 151 §:n mukaan aloitteen käsittelee se
kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen
tarkoittamassa asiassa. Hallintosäännön 151 §:n mukaan
kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty. Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, aloite on kuuden kuukauden kuluessa vireille tulosta otettava toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi.
Parkanon kaupungin hallintosäännön 120 §:n mukaan
kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä
esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja
kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen
vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on
ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi
todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Vuonna 2025 ja 2026 käsiteltävinä olleet valtuustoaloitteet:
16.5.2022 Valtuustoryhmien yhteinen valtuustoaloite liikennepuistosta (KV 13 §/16.5.2022)
87/00.01.03.01.01/2022
30.5.2022 / 8 § Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen tekniselle toimialalle valmisteltavaksi.
21.01.2026 / 13 § Tekninen lautakunta totesi, että aloite merkitään tiedoksi, ja hanketta arvioidaan uudelleen tulevien hankkeiden yhteydessä. Lautakunta totesi asian loppuun käsitellyksi. Aloite lähetetään hallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuun käsitellyksi.
2.2.2026 / 26 § Kaupunginhallitus merkitsi aloitteen vastauksen tiedokseen ja lähetti sen edelleen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuun käsitellyksi
23.2.2026 / 5 § Kaupunginvaltuusto käsittelee valtuustoaloitteen vastauksen
Asian käsittely on kesken
20.6.2022 Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite veneenlaskupaikasta Parkanonjärveen 151/00.01.03.01.01/2022
24.10.2022 /11 § Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen tekniseen toimeen valmisteltavaksi.
27.9.2023 / 87 § Tekninen lautakunta käsitteli valtuustoaloitetta
9.10.2023 / 255 § Kaupunginhallitus palautti asian valmisteluun tekniselle lautakunnalle.
17.12.2025 / 135 § Tekninen lautakunta käsitteli valtuustoaloitteen
19.1.2026 / 6 § Kaupunginhallitus merkitsi aloitteen vastauksen tiedokseen ja lähetti aloitteen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuun käsitellyksi.
23.2.2026 / 6 § Kaupunginvaltuusto käsittelee valtuustoaloitteen vastauksen.
Asian käsittely on kesken
19.12.2022 Valtuustoryhmien yhteinen valtuustoaloite: Ikäihmisten hoitoon lisää hoivapaikkoja
390/00.01.03.01.01/2022
23.1.2023 / 15 § Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen teknisen toimialan valmisteltavaksi.
15.2.2023 / 7 § Tekninen lautakunta on käsitellyt valtuustoaloitteen ja päättänyt aloittaa asian selvittelyn.
03.02.2025 / 21 § Kaupunginhallitus käsitellyt asian todennut, että hyvinvointialueella ei ole tarvetta ikäihmisten hoivapalveluiden lisäämiseen Parkanossa. Erillisten neuvottelujen käyminen aloitteen tarkoittamalla tavalla ei siten ole tarkoituksenmukaista.
24.2.2025 / 6 § Kaupunginvaltuusto merkinnyt loppuunkäsitellyksi
19.9.2023 Parkanon Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite / Selvitys toimenpiteistä Parkanon jäähallin piha-alueen rauhoittamiseksi
739/00.01.03.01.01/2023
25.9.2023 / 240 § Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen sivistystoimen, teknisen toimen ja tietohallinnon valmisteltavaksi.
25.3.2025 / 35 § Sivistyslautakunta on antanut vastauksen valtuustoaloitteeseen.
31.3.2025 / 86 § Kaupunginhallitus esitti valtuustolle, että valtuusto sivistyslautakunnan antamaa selvitystä vastaukseksi valtuustoaloitteeseen. Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
7.4.2025 / 19 § Kaupunginvaltuusto merkinnyt valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.
15.4.2024 Valtuustoaloite / Tuulivoimatoimikunnan asettaminen tuulivoiman vaikutusalueen arvonalentamisen määrittelyä varten
1484/00.01.03.01.01/2025
26.5.2025 / 153 § Kaupunginhallitus esitti valtuustolle, että valtuusto merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa, että asia on aloitteena loppuun käsitelty
10.6.2025 / 54 § Kaupunginvaltuustomerkitsi tietoon vastauksen valtuustoaloitteeseen ja totesi asian aloitteena loppuun käsitellyksi.
10.06.2024 Sosiaalidemoraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite / Parkanon kaupungin torjuttava maksuttoman toisen asteen koulutuksen romuttaminen
1076/00.01.03.01.01/2024
3.2.2024 / 20 § Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto toteaa aloitteen asiana toteutuneeksi ja loppuun käsitellyksi
17.2.2025 / 5 § Kaupunginvaltuusto todennut aloitteen asiana toteutuneeksi ja loppuun käsitellyksi
16.09.2024 Sosiaalidemoraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite / Kaupungin avustusten ja tukien myöntämisperusteet
1145/00.01.03.01.01/2024
30.9.2025 / 235 § Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen hallintotoimen toimialan valmisteltavaksi.
17.3.2025 / 70 § Kaupunginhallitus esittänyt, että valtuusto merkitsee aloitteen tiedoksi ja loppuun käsitellyksi
7.4.2025 / 22 § Valtuusto on merkinnut valtuustoaloitteen tiedoksi ja todennut valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
16.09.2024 Parkanon puolesta/KD:n valtuustoryhmän valtuustoaloite / Parkanon Kirkkojärven ja ympäristön kunnostaminen.
1146/00.01.03.01.01/2024
30.9.2024 / 236 § Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen teknisen toimialan valmisteltavaksi
18.12.2024 / 124 § Tekninen lautakunta on käsitellyt valtuustoaloitteen ja päättänyt, että Parkanon kaupunki on edelleen valmis avustamaan hankkeen edistämistä mikäli vesialueiden omistajista löytyy halukkuutta ja kiinnostusta kunnostushankkeen uudelleen käynnistämiseen ja vetämiseen.
20.1.2025 / 12 § Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuun käsitellyksi.
24.2.2025 / 4 § Kaupunginvaltuusto merkitsi valtuustoaloiteen tiedoksi ja totesi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
11.11.2024 Avoimuus puolueen valtuustoaloite / Varhaiskasvatuksen tilaongelmat
1238/00.01.03.01.01/2024
18.11.2024 / 296 § Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen sivistystoimen toimialan valmisteltavaksi.
18.02.2025 / 20 § Sivistyslautakunta on todennut, että aloitetta ei kannata toteuttaa.
3.3.2025 / 58 § Kaupunginhallitus on merkinnyt tiedokseen sivistyslautakunnan vastauksen ja lähettänyt aloitteen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuun käsitellyksi
7.4.2025 / 8 § Kaupunginvaltuusto merkitsi valtuustoaloitteen vastauksen tietoonsaatetuksi ja todennut valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
11.11.2024 Valtuustoryhmien valtuustoaloite / Talousarvioaloite: varhaiskasvatuksen tilaongelmat
1239/00.01.03.01.01/2024
18.11.2024 / 295 § Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen teknisen toimen ja sivistystoimen toimialojen valmisteltavaksi.
18.2.2025 / 19 § Sivistyslautakunta on todennut, että aloitetta ei kannata toteuttaa
3.3.2025 / 57 Kaupunginhallitus on merkinnyt tiedokseen vastauksen valtuustoaloitteeseen ja lähettänyt aloitteen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppunkäsitellyksi.
7.4.2025 Kaupunginvaltuusto on merkinnyt valtuustoaloitteen vastauksen tiedoksi ja todennut valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
9.12.2024 Parkanon Keskustan kunnallisjärjestön valtuustoaloite / Ikäystävällisen kunnan kehittäminen Parkanossa
1263/00.01.03.01.01/2024
16.12.2024 / 320 § Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen hallintotoimen, sivistystoimen ja teknisen toimen toimialojen valmisteltavaksi.
17.3.2025 / 68 § Kaupunginhallituson hyväksynyt vastauksen valtuustoaloitteeseen ja esittänyt valtuustolle vastauksen hyväksymistä ja, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
7.4.2025 / 21 § Kaupunginvaltuustoon merkinnyt aloitteen tiedoksi ja todennut valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Valtuustoaloitteet jätetty v. 2025
24.2.2025 Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, valtuustoaloite / Ikäihmisten päivätoiminnan aloittaminen
1381/00.01.03.01.01/2025
17.3.2025 / 69 § Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen sivistystoimen toimialan valmisteltavaksi
21.20.2025 / 84 § Sivistyslautakunta laati vastauksen valtuustaloitteeseen ja totesi, ettei aloitetta kannata toteuttaa
04.11.2025 / 282 § Kaupunginhallitus merkitsi sivistyslautakunnan vastauksen valtuustoaloitteeseen tietoon saateuksi ja lähetti aloitteen valtuustolle hyväksyttäväksi ja todettavaksi loppuun käsitellyksi
10.11.2025 Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuustoaloitteen vastauksen ja totesi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
7.4.2025 Valtuustoaloite / Avoimuuden lisäämisen toimenpiteiden käyttöönotto
1480/00.01.03.01.01/2025
13.5.2025 / 120 § Kaupunginhallitus esitti, että valtuusto hyväksyy vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa, että asia on loppuun käsitelty
19.5.2025 / 28 § Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vastauksen valtuustoaloitteeseen ja todennut asian aloitteena loppuun käsitellyksi.
19.5.2025 Valtuustoaloite / Poliittisen ohjauksen vahvistaminen
1533/00.01.03.01.01/2025
26.5.2025 / 154 § Kaupungihallitus lähetti valtuustoaloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi.
8.9.2025 / 204 § Kaupunginhallitus esitti, että valtuusto hyväksyy vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian aloitteena loppuun käsitellyksi.
29.9.2025 / 58 § Kaupunginvaltuusto hyväksyi vastauksen valtuustoaloitteeseen ja totesi, että asia on aloitteena loppuun käsitelty.
19.5.2025 Valtuustoaloite / Kokousasioiden valmistelijan läsnäolo toimielinten kokouksissa
1534/00.01.03.01.01/2025
26.5.2025 /155 § Kaupunginhallitus lähetti valtuustoaloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi
8.9.2025 / 205 § Kaupunginhallitus esitti, että valtuusto hyväksyy vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian aloitteena loppuun käsitellyksi.
29.9.2025 / 59 § Kaupunginvaltuusto hyväksyi vastauksen valtuustoaloitteeseen ja totesi, että asia on aloitteena loppuun käsitelty.
19.5.2025 Valtuustoaloite / Kokousasioiden valmistelu
1535/00.01.03.01.01/2025
26.5.2025 / 157 § Kaupunginhallitus lähetti valtuustoaloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi.
8.9.2025 / 206 § Kaupunginhallitus esitti, että valtuusto hyväksyy vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian aloitteena loppuun käsitellyksi.
29.9.2025 / 60 § Kaupunginvaltuusto hyväksyi vastauksen valtuustoaloitteeseen ja totesi, että asia on aloitteena loppuun käsitelty.
19.5.2025 Valtuustoaloite / Viranhaltijoiden etätöiden tekeminen
1536/00.01.03.01.01/2025
26.5.2025 / 156 § Kaupunginhallitus lähetti valtuustoaloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi
30.09.2025 / 40 § Henkilöstöjaosto käsitteli valtuustoaloitetta ja antoi vastauksen valtuustoaloitteeseen
22.10.2025 / 248 § Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle.
04.11.2025 / 264 § Kaupunginhallitus päätti antaa henkilöstöjaoston valmisteleman vastauksen valtuustoaloitteeseen kaupunginvaltuustolle.
10.11.2025 / 70 § Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuustoaloitteen vastauksen ja totesi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
29.9.2025 Valtuustoaloite / Parkanon keskustapuolueen valtuustoaloite: Drone-ajokorttikoulutuksen tarjoaminen Parkanon lukiossa
1657/00.01.03.01.01/2025
6.10.2025 / 239 § Kaupunginhallitus lähetti valtuustoaloitteen sivistystoimen toimialan valmisteltavaksi
24.2.2026 / 12 § Sivistyslautakunta käsittelee valtuustoaloitteen.
Asian käsittely on kesken.
29.9.2025 Valtuustoaloite / Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän valtuustoaloite: Rakennusluvan maksusta vapautus omakotirakentajille
1658/00.01.03.01.01/2025
6.10.2025 / 240 § Kaupunginhallitus lähetti valtuustoaloitteen rakeunnus- ja ympäristötoimen toimialan valmisteltavaksi
04.11.2025 / 98 § Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti, että rakentamislupamaksut poistetaan omakotirakentajilta määräajaksi aloitteessa esitetyllä tavalla. Rakennuslupamaksujen vapautuksen aikaväli muutetaan siten, että se olisi aloitteesta poiketen 1.1.2026- 31.12.2028. Vapautus koskisi uuden omakotitalon rakentamista. Rakennus- ja ympäristölautakunta antoi yllä kuvatun päätöksen valtuustoaloitteeseen.
17.11.2025 / 282 § Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin, ja että aloite on loppuunkäsitelty.
08.12.2025 / 78 § Kaupunginvaltuusto
Keskustelun kuluessa Tapio Järvensivu esitti Mauri Lielahden kannattamana, että Parkanon kaupunginvaltuusto toimeenpanee rakennus- ja ympäristölautakunnan yksimielisen päätöksen asiassa. Asiasta äänestettiin ja Tapio Järvensivun esitys tuli päätökseksi
10.11.2025 Valtuustoaloite / Parkanon Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän valtuustoaloite: Sivutoimiluvat/-ilmoitukset
1727/00.01.03.01.01/2025
01.12.2025 / 303 § Kaupunginhallitus lähetti valtuustoaloitteen hallintotoimen toimialan valmisteltavaksi.
9.2.2026 / 3 § Henkilöstöjaoston käsitteli valtuustoaloitteen ja totesi, että Parkanon kapungin sivutoimia koskeva ohjeistus on ajantasaista eikä siinä ole erityistä päivitystarvetta
17.2.2026 / 40 § Kaupunginhallitus käsittelee valtuustoaloitteen.
Asian käsittely on kesken.
8.12.2025 Valtuustoaloite / Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite emätilatarkastelusta luopumiseksi
1744/00.01.03.01.01/2025
15.12.2025 / 322 § Kaupunginhallitus on lähettänyt aloitteen rakennus- ja ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.
10.2.2026 / 6 § Rakennus- ja ympäristölautakunta on päättänyt siirtää asian käsittelyn rakennus- ja ympäristölautakunnan seuraavaan kokoukseen.
Asian käsittely on kesken.
Kuntalaisaloitteet v. 2025
4.2.2025 Kuntalaisaloite/ taajamamerkin siirto
1333/00.01.03.01.00/2025
19.3.2025 / 38 § Tekninen lautakunta on päättänyt palauttaa asian valmisteluun
21.5.2025 / 57 § Tekninen lautakunta päätti, että taajamamerkkiä ei siirretä
Päätösote lähetetty asianosaisille 22.5.2025
11.6.2025 Kuntalaisaloite / Tuuli- ja aurinkovoimateemaisen valtuustoseminaarin järjestäminen
1557/00.01.03.01.00/2025
17.6.2025 / 180 § Kaupunginhallitus on lähettänyt aloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi
19.1.2026 / 8 § Kaupunginhallitus hyväksyi selostuksen vastauksena kuntalaisaloitteeseen ja päätti, että asia aloitteena ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Päätösote on lähetetty asianosaisille ja julkaistu Kuntalaisaloite.fi -sivustolla 20.1.2026
10.6.2025 Kuntalaisaloite / Hoitovastuu luonnonvaraisista eläimistä Parkanon kaupungille
1560/00.01.03.01.00/2025
17.6.2025 / 179 § Kaupunginhallitus on lähettänyt aloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi.
19.1.2026 / 7 § Kaupunginhallitus antoi lausunnon kuntalaisaloitteeseen ja totesi, että aloite ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Päätösote on lähetetty asianosaisille ja julkaistu Kuntalaisaloite.fi -sivustolla 20.1.2026
Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet oheisaineistona.
Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää aloitteet kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuun käsitellyiksi/vireillä oleviksi edellä esitetyn selosteen mukaisesti.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto 23.02.2026
1821/00.01.03.01.01/2026
|
Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet oheisaineistona.
Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteet tiedoksi ja toteaa aloitteet loppuun käsitellyiksi/vireillä oleviksi edellä esitetyn selosteen mukaisesti.
Käsittely
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |