RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.12.2025/Pykälä 135
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite veneenlaskupaikasta Parkanonjärveen
Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 11
Keskustan valtuustoryhmä on toimittanut seuraavansisältöisen valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 20.06.2022:
"Veneenlaskupaikka Parkanonjärveen
Parkanossa on runsaasti kesäasukkaita ja -matkaajia sekä harrastuskalastajia. Matkailu ja mökkeily tuo alueellemme lisääntyvän palvelutarpeen lisäksi myös riskitekijöitä. Parkanojärveen on yksi veneenlaskupaikka vedenpuhdistamon vieressä, mutta esimerkiksi keväisin sieltä ei pysty venettä laskemaan veden korkeuden vuoksi.
Mahdollisten vesipelastustehtävienkin vuoksi Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Parkanonjärven rantaan rakennetaan veneenlaskupaikka. Paikan valinnassa kuullaan erityisesti pelastuslaitoksen mielipidettä asiaan. Kaupunki voisi tutkia mahdollisuutta hakea hankkeelle esimerkiksi Leader-rahoitusta. Veneenlaskupaikka palvelee Pelastuslaitosta vesipelastustehtävissä sekä kesäasukkaita että kalastajia.
Parkanossa 20.06.2022
Keskustan valtuustoryhmä."
Liitteenä
nro 4 / Valtuustoaloite
Valmistelija: vs. kaupunginsihteeri Risto Uotila, p. 044 7865 202
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniseen toimeen valmisteltavaksi.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Tekninen lautakunta 27.09.2023 § 87
Tekninen toimi on selvittänyt kaupungin omistuksessa olevia Parkanonjärven ranta-alueita. Tehdyssä tarkastelussa ei ole löytynyt tarkoitukseen soveltuvaa rantaa.
Liitteenä: Valtuustoaloite
Valmistelijat: tekninen johtaja Kari Santikko 044 7865 601
maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki 044 7865 610
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi ja antaa ylläolevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.
Tekninen lautakunta toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuunkäsitellyksi.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 255
Valmistelijat: tekninen johtaja Kari Santikko 044 7865 601
maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki 044 7865 610
Liitteenä
Valtuustoaloite
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee valtuustoaloitteen käsittelyn tiedoksi ja lähettää aloitteen käsittelyn kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuunkäsitellyksi.
Käsittely
Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa kokousasian valmisteluun.
Tekninen lautakunta 17.12.2025 § 135
151/00.01.03.01.01/2022
Parkanon kaupunginhallitus on myöntänyt kaavoitusluvan 9. kaupunginosan (Haukkala) alueelle 25.4.2022 § 8.
Haukkalan alueen kaavan uudelleen tarkastelussa nykyistä venevalkamapaikkaa (LV) siirretään Parkanojärven ranta-alueen reunaan ulottuvan lähivirkistysalueen (VL) koillisreunaan. Ajoyhteys veneavalkamapaikalle ohjataan alueelle rakennetun Villenpolun kautta.
Venevalkamapaikka tulisi palvelemaan paremmin tarkoitustaan ja mahdollistaisi tulevaisuudessa myös vesipelastustehtävien sujuvan suorittamisen Parkanojärvellä.
Liitteenä: Kaavoitettava alue
Valmistelijat: tekninen johtaja Kari Santikko 044 7865 601
maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki 044 7865 610
Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi ja todettavaksi loppuunkäsitellyksi.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |