RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 319
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Eron myöntäminen luottamustoimesta
Kaupunginhallitus 17.11.2025 § 279
|
Luottamushenkilö Jarno Konttinen on pyytänyt 21.10.2025 eroa Parkanon kaupungin luottamustehtävistä paikkakunnalta muuton vuoksi. Jarno Konttisen luottamustehtävinä on ollut
- Kaupunginvaltuuston 1. varavaltuutettu, Keskusta -valtuustoryhmä
- Sivistyslautakunnan jäsen
Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 71 §:n mukaisesti vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Jos varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja. Keskustan valtuustoryhmän varavaltuutettuja on Jarno Konttisen eron myöntämisen jälkeen yhdeksän varavaltuutettua.
Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto
1. myöntää Jarno Konttiselle eron kaupunginvaltuuston varavaltuutetun ja sivistyslautakunnan jäsenen luottamustehtävistä
2. nostaa kaupunginvaltuuston 1. varavaltuutetuksi Keskustan valtuustoryhmästä Marketta Koskisen
3. nimeää sivistyslautakunnan jäsenen Jarno Konttisen tilalle.
Muutettu päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto
1. myöntää Jarno Konttiselle eron kaupunginvaltuuston varavaltuutetun ja sivistyslautakunnan jäsenen luottamustehtävistä
2. nimeää sivistyslautakunnan jäsenen Jarno Konttisen tilalle
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti muutettu päätösehdotus.
Kaupunginvaltuusto 08.12.2025 § 76
|
Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää
1. myöntää Jarno Konttiselle eron kaupunginvaltuuston varavaltuutetun ja sivistyslautakunnan jäsenen luottamustehtävistä
2. nimeää sivistyslautakunnan jäsenen Jarno Konttisen tilalle
Käsittely
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti
1. myöntää Jarno Konttiselle eron kaupunginvaltuuston varavaltuutetun ja sivistyslautakunnan jäsenen luottamustehtävistä
2. nimesi sivistyslautakunnan jäseneksi Samuli Virran ja varajäseneksi Seppo Myyryläisen.
Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tapio Ristamäki esitti keskusvaalilautakunnalle pyynnön Keskustan valtuustoryhmän 10. varavaltuutetun nimeämisestä. Liitteenä.
Kaupunginhallitus 15.12.2025 § 319
1696/00.00.01.04/2025
|
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2025 / valinnut Samuli Virran varsinaiseksi jäseneksi sivistyslautakuntaan ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Seppo Myyryläinen. Seppo Myyryläinen on valittu kaupunginvaltuuston kokouksessa 10.6.2025 / 42 § Antero Rajamäen henkilökohtaiseksi varajäseneksi.
Sivistyslautakunnan kokousten lainvoimaisuuden ja päätösvaltaisuuden mahdollistamiseksi tulee valita Antero Rajamäelle henkilökohtainen varajäsen.
Valmisteilja kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunvaltuustolle, että se valitsee jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2025-2029 sivistyslautakuntaan Antero Rajamäen henkilökohtaisen varajäsenen.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |