RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 317
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Suomi.fi -viestit palvelun käyttöönoton poikkeamishakemus
Kaupunginhallitus 15.12.2025 § 317
1743/07.00.02/2025
|
Hallituksen esitys HE 124/2025 vp eduskunnalle koskee sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuutta viranomaistoiminnassa koskevaksi lainsäädännöksi. Lakimuutos on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä ja sen olisi tarkoitus tulla voimaan 12.1.2026. Kunnallisilla viranomaisilla on voimassa olevan lain mukaan tukipalveluiden (mm. Suomi.fi -viestit -palvelu) käyttövelvollisuus niiden hoitaessa laissa niille säädettyjä tehtäviä. (Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (571/2016) § 5. Suomi.fi -viestejä tarkoitetaan tukipalvelulain 3 § 1 mom kohdassa 7.
Viestit-palvelussa viestit kulkevat aina salattuina ja niitä pääsee lukemaan vain vahvasti tunnistautuneena, joten palvelun käyttö on tietoturvallista. Loppukäyttäjä saa ilmoituksen digitaaliseen postilaatikkoonsa saapuneesta viestistä sähköpostilla tai mobiilisovelluksella. Viestit säilyvät Viestit-palvelussa useita vuosia, eikä paperista arkistointitarvetta enää ole.
Muita Viestit-palvelun ominaisuuksia on muun muassa todisteellinen tiedoksianto eli sähköinen saantitodistus.
Viestit -palvelun käyttöönotto tapahtuu yhteistyössä Digi- ja väestötietoviraston kanssa. Käyttöönotto aloitetaan täyttämällä käyttölupahakemus ja aloittamalla käyttöönoton suunnittelu yhteistyössä Digi- ja väestötietoviraston kanssa.
Viestit-palveluun liittyminen ja sen käyttäminen on maksutonta. Asiakasorganisaatio vastaa kuitenkin itse palvelun käyttöönotosta aiheutuvista kustannuksista. Niitä voi syntyä muun muassa teknisestä integraatiosta, käyttöliittymämuutoksista, asiointipalvelukohtaisen ohjeistuksen laatimisesta ja käyttöönottoprojektin hallinnasta
Käyttövelvoitteesta poikkeaminen on edellyttänyt poikkeamisen hakemista palveluntarjoajalta (Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (571/2016) § 7. Poikkeamista voi hakea DVV:ltä vapaamuotoisella hakemuksella ja perusteltuna.
Lain 5.1 §:ssä todetaan mahdollisista poikkeusperusteista "jollei viranomaisen ole teknisistä tai toiminnallisista tai kustannustehokkuuteen taikka tietoturvallisuuteen liittyvistä syistä välttämätöntä käyttää toiminnassaan tai sen osassa muuta palvelua". Hallituksen esityksessä
on todettu, että näitä poikkeusperusteita on tulkittava suppeasti. Poikkeusperusteina tulevat arvioitavaksi siis tekniset, toiminnalliset, kustannustehokkuuteen tai tietoturvallisuuteen liittyvät syyt. Se, että organisaatio ei pysty aikataulullisesti noudattamaan lain velvoitetta, ei ole
sinällään hyväksyttävä poikkeusperuste
Parkanon kaupungin käytössä olevat tietojärjestelmät eivät teknisesti ja toiminnallisesti ole valmiita Suomi.fi -viestit palvelun käyttöönottoon.
Parkanon kaupungin tulee hakea poikkeamislupaa DVV:ltä seuraaviin tietojärjestelmiin:
- Dynasty -asianhallintajärjestelmä
- Lupapiste, rakennusvalvonta
- Päikky - päivähoidon tietojärjestelmä
- Trimple Locus Cloud, rakennusvalvonta
- Wilma - opetuksen tietojärjestelmä
Suomi.fi viestien lähettäminen tietojärjestelmästä edellyttää REST-rajapinnan käyttöönottoa viimeistään 1.1.2027. Suomi.fi-viestien vanhat rajapinnat ovat ylläpitotilassa, eikä niihin lähtökohtaisesti enää tuoteta uusia toiminnallisuuksia. Kaikki vanhat rajapinnat suljetaan 1.1.2027. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien Suomi.fi-viestejä käyttävien palvelujen pitää siirtyä käyttämään uutta REST-rajapintaa ennen vuotta 2027.
Suomi.fi-viestit tarjoaa seuraavat neljä päätoiminnallisuutta:
- viestien lähettäminen
- viestien tilatietojen seuraaminen
- viestien vastaanottaminen
- loppukäyttäjän postilaatikon tilan tarkistaminen.
Kuvattujen toiminnallisuuksien ja niiden säätömahdollisuuksien käyttäminen on laajimmillaan mahdollista Suomi.fi-viestien REST-rajapinnassa. Muut rajapinnat mahdollistavat vain osan toiminnallisuuksien käyttämisestä (POST-rajapintaa käytetään esim. lomakkeiden lähettämiseen).
Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hakea käyttövelvoitteesta poikkeamista Suomi.fi -viestit palveluun Digi- ja väestötietovirastolta siten perusteltuna, että Parkanon kaupungin käytössä olevat tietojärjestelmät eivät ole teknisesti ja toiminnallisesti valmiita Suomi.fi -viestit palvelun käyttöönottoon. Poikkeamislupaa haetaan seuraaviin tietojärjestelmiin:
- Dynasty -asianhallintajärjestelmä
- Lupapiste, rakennusvalvonta
- Päikky -päivähoidon tietojärjestelmä
- Trimble Locus Cloud, rakennusvalvonta
- Wilma -opetuksen tietojärjestelmä.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |