RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 237
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Uuden päiväkodin ja koulutilojen rakennustoimikunnan perustaminen
Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 237
1656/00.00.01.03/2025
|
Parkanon kaupunginvaltuusto on päätöksellään 29.9.2025 § 64 hyväksynyt päiväkotihankkeen toteuttamisen linjaukset.
Valtuusto päätti, että kaupungin päiväkotihanke toteutetaan seuraavin
linjauksin:
- päiväkodin kilpailutus toteutetaan mahdollisimman nopealla aikataululla;
- päiväkoti rakennetaan Lystinmäen tontille;
- päiväkotiin sisällytetään tilat kuudelle päiväkotiryhmälle, ja pienten koulu
(esiopetus, 1-2lk.) sisällytetään hankkeeseen;
- rakennuksen tila-arvio on n. 2000 m²;
- hankkeen kokonaiskustannus ilman rahoituskuluja on korkeintaan 6,4
miljoonaa euroa (alv 0 %);
- hanke toteutetaan 10 vuoden rahoitusleasingilla;
- kilpailutusehtoihin sisällytetään lunastuslauseke, jonka perusteella
toimittaja sitoutuu lunastamaan koko rakennuksen tai osan rakennuksesta
leasing-kauden jälkeen tai kaupungilla olisi mahdollisuus lunastaa koko tai
osittainen rakennus;
- kaupunginhallitus tekee tarkemmat tarpeelliset linjaukset ennen
kilpailutuksen aloittamista
Valtuutettu Klaus Myllymäki esitti toivomusponnen, että kaupunginhallitus
selvittää eri rakentamismallit ja rahoitusmallit. Toivomusponsi hyväksyttiin valtuustossa yksimielisesti.
Päiväkodin suunnittelua ja rakennuttamista varten on tarpeen perustaa työryhmä luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista.
Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää päiväkodin ja koulutilojen rakennushankkeen rakennustoimikunnan ja nimeää työryhmän kokoonkutsujaksi ja sihteeriksi teknisen johtajan.
Käsittely
Päätös Kaupunginhallitus nimesi päiväkodin ja koulutilojen rakennushankkeen rakennustoimikuntaan:
Ida Toivonen, Juho Kauppi, Anniina Leppihalme, Mauri Lielahti, Kauko Turunen, Erkki Kallio, Salla Alarautalahti ja tekninen johtaja.
Kaupunginhallitus nimesi työryhmän kokoonkutsujaksi ja sihteeriksi teknisen johtajan. Asiantuntijoiksi kokoukseen kutsutaan hallinto- ja talousjohtaja ja sivistysjohtaja.
| Edellinen asia | Seuraava asia |