Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 238


Oppilasesityspyyntökirje

 

Oppilasesitykset Länsi- ja Sisä-Suomen alueellisille maanpuolustuskursseille vuodelle 2026

 

Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 238  

1655/00.04.00/2025      

 

 

 

 

Aluehallintovirastojen toiminta päättyy 31.12.2025 ja suurin osa

viraston nykyisistä tehtävistä siirtyy uuteen Lupa- ja valvontavirastoon

1.1.2026 alkaen. Lupa- ja valvontaviraston lakisääteisiin tehtäviin tulee

kuulumaan myös alueellisten maanpuolustuskurssien järjestäminen.

Vuoden 2026 alueellisten maanpuolustuskurssien

oppilasesitykset ja kurssivalinnat tehdään vielä aluehallintovirastoittain.

Valtakunnalliseen toimintamalliin siirrytään Lupa- ja valvontaviraston

toimesta vuoden 2027 maanpuolustuskurssien osalta.

 

Lupa- ja valvontavirasto järjestää yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa

vuonna 2026 kaksi alueellista maanpuolustuskurssia. Näistä kursseista yksi on suunnattu Pirkanmaan toimijoille ja yksi Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan (jatkossa pohjalaismaakunnat) toimijoille.

 

Pirkanmaan kurssi järjestetään Tampereen Teiskossa ja

pohjalaismaakuntien kurssi Kauhavan Ylihärmässä.

I kurssi, (vk 12) 16.-20.3.2026, Pirkanmaa, Teisko, Tampere,

kokoushotelli Murikanranta

II kurssi, (vk 21) 18.-22.5.2026, Pohjalaismaakunnat, Kauhava, Härmän

Kylpylä

 

Kaupungilla on oikeus esittää oppilaita (max 4/organisaatio) vain

oman toimialueen kurssialueen kurssille/kursseille. Toimialueella

tarkoitetaan tässä Parkanon kaupungin kotimaakuntaa, jossa ko.

henkilö työskentelee tai jonka vastuulle ko. alueen toimintonne kuuluvat.

 

Oppilasvalinnat tehdään esityksien perusteella

siten, että kurssilaisten kokonaisuus edustaa alueellisesti tasapainoisella

tavalla yhteiskunnan kriittisiä toimialoja. Runsaiden esitysmäärien takia

oppilasesityksen jättäminen ei aina johda oppilasvalintaan.

 

Maanpuolustuskurssille esitettävillä henkilöillä tulee olla ennakoitavissa vielä ainakin 5 vuoden työura kurssin jälkeen. Tämän vuoksi kyselyssä pyydetään täyttämään myös esitettävän henkilön syntymävuosi. Kuntien esityksissä toivotaan huomioitavan ensisijaisesti kunnan johtavat

virkamiehet ja luottamushenkilöt.

 

Alueellisella maanpuolustuskurssilla koulutetaan henkilöitä, jotka eivät ole

aiemmin käyneet alueellista maanpuolustuskurssia. Kurssilaiseksi toivotaan esitettäväksi tasapuolisesti sekä naisia että miehiä. Kuntia pyydetään ottamaan esityksissään huomioon myös valmiuden

kannalta keskeiset kunnalliset liikelaitokset ja kuntakonserniin kuuluvat

osakeyhtiöt sekä kunnan luottamushenkilöt.

 

Esitettäessä henkilöä kurssille luovutetaan hänestä tietoja aluehallintoviraston ylläpitämään henkilötietorekisteriin. Kurssivalinnoista tiedotetaan esityksen tehneitä organisaatioita 17.11.2025 mennessä.

 

Liitteenä

Oppilasesityspyyntökirje

 

Valmistelija kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää oppilasesityksestä maanpuolustuskurssille 16.-20.3.2026.

 

Käsittely 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää oppilasesityksenä maanpuolustuskurssille seuraavassa järjestyksessä:
1. Susanne Talonen-Seppälä
2. Juha Tuominen
3. Minna Aittoniemi
4. Sarita Rajamäki