Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 99



 

Vähäinen asemakaavan muutos, 6. kaupunginosa (Vatunen), korttelit 6078 ja 6079

 

Tekninen lautakunta 20.08.2025 § 79  

      

 

 

Suunnittelualue sijaitsee Parkanossa 6. kaupunginosassa (Vatunen) Maunonkadun ja Viljakankadun risteyksessä Kirkkojärven länsipuolella noin 2 kilometriä Parkanon keskustasta länteen. Suunnittelualue käsittää voimassa olevan asemakaavan mukaiset korttelit 6078 ja 6079, jotka on osoitettu asuinpientalojen korttelialueiksi (AP).

Suunnittelualueella on voimassa 25.4.2016 Parkanon kaupunginvaltuuston hyväksymä asemakaava (6. kaupunginosa Vatunen, korttelit 6078-6087 sekä lähivirkistys- ja katualuetta, A84).

Kaavamuutoksen tarkoituksena on korvata korttelinumerot 6078 ja 6079 korttelinumeroilla 6090 ja 6091, sillä voimassa olevan kaavan mukaiset korttelinumerot ovat käytössä jo toisaalla.

Toteutuessaan asemakaavan muutoksella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä vaikutuksia. Asemakaavan muutos on tarkoitus laatia siten, että se voidaan käsitellä vaikutuksiltaan vähäisenä (AKL 63 §, MRA 27 § ja MRA 30 §).

Parkanon kaupungin hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta päättää asemakaavan vähäisestä muuttamisesta (hallintosääntö § 27 / kohta 16).

Kaavan laatijaksi valittiin Nosto Consulting Oy:n Pasi Lappalainen.

 

Liitteenä

-          Kaavoitettavan alueen sijaintikartta

-          Ote voimassa olevasta ajantasakaavasta

-          Kaavakartta_Ehdotus_30.7.2025

-          Selostus_30.7.2025

-          Selostuksen liite 1_ Asemakaavan seurantalomake

-          Selostuksen liite 2_ Kaavakartta ja määräykset

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Kari Santikko

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää vähäisen asemakaavan muutoksen 6. kaupunginosa (Vatunen), korttelit 6078 ja 6079 vireille tulosta ja valmisteluvaiheen kuulemisesta sekä asettaa kaavaehdotuksen ja selostuksen nähtäville 14 vuorokaudeksi.

 

Käsittely Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tekninen lautakunta 21.10.2025 § 99  

1587/10.03.03/2025      

 

 

 

 

Kaavahankkeesta ei ole laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa, vaan asemakaavan muutos on asetettu nähtäville suoraan ehdotuksena. Asemakaavan muutos on laadittu siten, että se voidaan käsitellä vaikutuksiltaan vähäisenä (MRA 27 § ja MRA 30 §).

Parkanon tekninen lautakunta on tehnyt vireilletulosta päätöksen vähäisestä asemakaavan muutoksesta ja käsitellyt 30.7.2025 päivätyn kaavaehdotuksen kokouksessaan 20.8.2025 § 79.

Kaavan vireilletulosta ja kaavaehdotuksen nähtävilläolosta on kuulutettu kaupungin verkkosivuilla 21.8.2025. Nähtävilläolon aikana kuntalaiset ja osalliset voivat antaa kaavasta kirjallisen muistutuksen Parkanon kaupungille.

Kaavaehdotus on ollut yleisesti nähtävillä 21.8. - 10.9.2025 välisenä aikana.

Kaavaehdotuksesta ei saatu nähtävilläolon aikana yhtään muistutusta osallisilta, ja 25.9.2025 päivätty kaava etenee edelleen hyväksymiskäsittelyyn.

 

Liitteenä

 

                                           Kaavoitettavan alueen sijaintikartta

                                           Ote voimassa olevasta ajantasakaavasta

                                           Kaavakartta_25.9.2025

                                           Selostus_30.7.2025 (25.9.2025)

                                           Selostuksen liite 1_ Asemakaavan seurantalomake

                                           Selostuksen liite 2_ Kaavakartta ja määräykset

 

Päätös on kaupungin strategian mukainen.

 

Valmistelija: Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäki

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kari Santikko

 

Päätösehdotus Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy vähäisen asemakaavan muutoksen  kortteleissa 6078 ja 6079 liitteiden mukaisesti (Hallintosääntö §27/kohta 16).

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimieleisesti.