Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 228


 

 

Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettavista asioista päättäminen

 

Kaupunginhallitus 22.09.2025 § 228  

   

 

 

Hallintosäännön 39 §:n mukaan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta tai allekirjoittamisesta ilmoitettava kaupunginhallitukselle niistä päätöksistä, jotka voidaan kuntalain mukaan ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Ilmoittamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske hallintosäännössä erikseen mainittuja asiaryhmiä (henkilöstöasioita).

 

Kuntalain 92 §:n mukaan päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä viimeistään siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus ei voi käyttää otto-oikeutta tarkastuslautakunnan päätöksiin.

 

Kaupunginhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjajäljennökset:

-          Henkilöstöjaosto 3.9.2025, linkki

-          Tarkastuslautakunta 10.9.2025, linkki

-          Vanhus- ja vammaisneuvosto 11.9.2025, linkki

-          Nuorisovaltuusto 18.9.2025, linkki

-          Tekninen lautakunta 16.9.2025, linkki

 

 

Lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset ovat nähtävillä Parkanon kaupungin internetsivuilla osoitteessa https://www.parkano.fi/.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee saapuneet pöytäkirjajäljennökset tietoonsa  saatetuksi sekä päättää, että se ei ota mainittujen lautakuntien ja  viranhaltijoiden päättämiä asioita kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.