Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 212


 

Täyttölupa henkilökohtaisen avustajan toimeen

 

Sivistyslautakunta 26.08.2025 § 72  

      

 

 

 

 

Parkanon kaupungin järjestämään varhaiskasvatukseen osallistuu lapsi, joka tarvitsee erikoissairaanhoidon lausuntojen mukaan aikuisen jatkuvaa tukea esimerkiksi liikkumiseen ja osallistumisen tukemiseen. Lapsella on korostunut tarve jatkuvaan ohjaukseen ja valvontaan, jonka vuoksi lausunnoissa hänelle suositellaan henkilökohtaista avustajaa. Myös varhaiskasvatuksen erityisopettaja puoltaa henkilökohtaisen ohjaajan tarvetta. Lapsi tarvitsee yksilöllisen ohjauksen, sekä henkilökohtaisen avustajan tukea ja ennakointia päivittäisissä toiminnoissa.

 

Varhaiskasvatuslain 15 § c:n mukaan lapsella on hänen tuen tarpeensa sitä edellyttäessä oikeus saada varhaiskasvatukseen osallistumisen edellyttämiä tulkitsemis- ja avustamispalveluja ja apuvälineitä.

 

Varhaiskasvatukseen on perusteltua hankkia henkilökohtainen avustaja, jonka resurssi kohdennetaan kyseisen lapsen päivittäisten perustoimintojen tukemiseen.

 

Parkanon kaupungin rekrytointiohjeen mukaan toistaiseksi voimassa oleviin ja yli vuoden kestäviin määräaikaisuuksiin täyttöluvan myöntää kaupunginhallitus.

 

 

Valmistelijat: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

varhaiskasvatuksen erityisopettaja/palveluohjaus Sarita Rajamäki, p. 044 7865 530

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen henkilökohtaisen avustajan toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 9.9.2025 alkaen niin kauan kuin henkilökohtaisen avustajan tarve jatkuu.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 212  

1594/01.01.01.00/2025      

 

 

 

 

Valmistelijat: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501

varhaiskasvatuksen erityisopettaja/palveluohjaus Sarita Rajamäki, p. 044 7865 530

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen henkilökohtaisen avustajan toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 9.9.2025 alkaen niin kauan kuin henkilökohtaisen avustajan tarve jatkuu.

 

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään pöytäkirjaan, että Anniina Leppihalme ja Jaana Männikkö poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi esteellisenä. Esteellisyysperuste: hallintolaki 28.1 § 1. kohta: osallisuusjäävi.