RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 211
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Täyttölupa varhaiskasvatuksen erityisopettajan (vakanssinro. 309) toimeen
Sivistyslautakunta 26.08.2025 § 71
|
Parkanon kaupungihallitus on perustanut varhaiskasvatuksen eritystyisopettajan toimen 27.3.2023. Tehtävä tuli avoimeksi 26.1.2024, kun toimeen palkattu henkilö purki työsuhteensa koeajalla. Kaupunginhallitus ei myöntänyt tehtävään täyttölupaa 25.3.2024, jonka vuoksi tehtävää ei ole täytetty sen jälkeen. Lainsäädännöllinen tilanne on sittemmin muuttunut.
Oppimisen tuen uudistusta koskevat lakimuutokset astuivat voimaan 1.8.2025. Muutosten myötä oppilaskohtaisen tuen tarjoamisen rooli korostui.
Varhaiskasvatuksessa on käytössä kolmiportainen tuki. Varhaiskasvatuslain (540/2018) muutos astui voimaan 1.8.2022, jonka myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistui merkittävästi. Varhaiskasvatuslain 15 §:n mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjä on velvollinen antamaan lapselle hänen tarvitsemaansa tukea päiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Lapsen tuen tarve tulee arvioida ja tukea järjestää viivytyksettä. Lapsella on hänen tuen tarpeensa sitä edellyttäessä oikeus saada varhaiskasvatuksen erityisopettajan antamaa konsultaatiota ja opetusta. Erityisopettajan antamalla tuella tarkoitetaan lapsi- ja ryhmätasoista opetusta. Konsultatiivinen tuki kohdentuu lapsen ryhmän henkilöstölle sekä huoltajille.
Oppimisen tuen uudistuksen myötä esiopetuksessa kolmiportainen tukimalli poistui, ja tilalle tuli ryhmäkohtainen sekä oppilaskohtainen tuki. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii keskeisenä tukena esiopetuksen ryhmäkohtaisten tukitoimien toteuttamisessa. Mikäli ryhmässä annettava tuki ei ole esioppilaalle riittävä, varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuu oppilaskohtaisten tukimuotojen suunnitteluun ja toteutukseen. Uudistuksen voimaantulo vahvistaa varhaiskasvatuksen erityisopettajan roolia keskeisenä pedagoggisena asiantuntijana koko lapsiryhmän tukemisessa.Varhaiskasvatuksen järjestäjä on velvollinen antamaan lapselle tarvittavia, yksilökohtaisia tuen muotoja viipymättä.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Sivistysjohtaja Ville Paldanius
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen erityisopettajan (vakanssinro. 309) toimeen 9.9.2025 alkaen.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 211
1599/01.01.01.00/2025
|
Valmistelija: sivistysjohtaja Ville Paldanius, p. 044 7865 501
Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että vuoden 2025 talousarviossa ei ole määrärahaa ko. varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimeen. Kaupunginhallitus palauttaa asian sivistystoimelle valmisteltavaksi siten, että valmistellaan esitys, miten määrärahatarve katetaan sivistystoimen toimialan talousarvion sisältä.
Käsittely
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen erityisopettajan (vakanssinro. 309) toimeen 9.9.2025 alkaen ja kattaa määrärahan tarve sivistystoimen toimialan talousarvion sisältä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |