RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 87
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Avustushakemus KVVY:n Kunnostus 3-hankeen omarahoitusosuuteen vuosille 2026 ja 2027
Rakennus- ja ympäristölautakunta 07.10.2025 § 87
1630/02.05.01.02/2025
|
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on saanut ELY-keskukselta myönteisen avustuspäätöksen Ikaalisten vesienhoitotyön jatkamiseksi vuosina 2026 ja 2027. KUNNOSTUS 3 -hanke jatkaa edellisissä KUNNOSTUS 1 ja 2-hankkeissa vuosina 2020-2022 ja 2023-2025 tehtyä vesienhoitotyötä. Hankkeen päätavoitteena on edistää ja toteuttaa vesien kunnostus- ja hoitotyötä koko Ikaalisten reitin alueella. Kuntien ja kaupunkien antama taloudellinen tuki käytetään hankkeen omarahoitusosuutena.
Hankkeen perimmäisenä taustana ja tarpeena on EU:n vesipolitiikan
puitedirektiivin (2000/60/EY) tavoite estää jokien, järvien ja rannikkovesien sekä pohjavesien tilan heikkeneminen sekä pyrkiä kaikkien vesien vähintään hyvään tilaan. Tavoitetta ohjataan Suomessa kansallisen lainsäädännön kautta. Ikaalisten reitti kuuluu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen, jolle on laadittu vesienhoitosuunnitelma vuosille 2022-2027. Ikaalisten reitin ylä- ja keskiosat ovat laajalti Parkanon kaupungin aluetta. Vesistöjen hyvä tila on tärkeää paikallisille asukkaille sekä lisäksi tärkeä seudun vetovoimatekijä ja valttikortti.
Hankkeessa toteutetaan ja tuetaan valuma-aluelähtöistä kunnostustoimien toteutusta Ikaalisten reitillä sekä aktivoidaan ja kannustetaan alueen toimijoita ja sidosryhmiä siihen.
KUNNOSTUS 3 -hankeen toimet ovat:
- Kunnostustoimien ja niiden rahoituksen suunnittelu etenkin hankkeen kolmella pilottialueella: Hämeenkyrön Kirkkojärvi-Mahnalanselkä-Jokisjärvi, Kyrösjärven Kelminselkä ja Kovesjoen valuma-alue. Tavoitteena löytää pilottialueilta vähintään kymmenen aluetta, joille voidaan tehdä yleispiirteiset kunnostussuunnitelmat ja selvittää rahoitusmahdollisuuksia.
- Teknisten suunnitelmien laadinta soveltuville toteutuskelpoisille kohteille
- Kunnostus-hankekokonaisuudessa aiemmin toteutettujen kohteiden vaikuttavuuden pienimuotoinen seuranta niiltä osin, kun seurantadataa löytyy kohteilta jo ennen toteutusta, ja tarvittaessa uusien tämän hankkeen suunnittelukohteiden seuranta
- Sidosryhmäyhteistyö: alueellisten vesienhoitoryhmien toiminta, paikallistahojen neuvonta ja viestintä
- Muut hankkeen kunnostuskohteisiin kiinteästi liittyvät toimenpiteet ja tarvittavat selvitykset
Hankkeen sidosryhmiä ovat Luoteis-Pirkanmaan klubi, Kyrösjärven ryhmä, Raakkuryhmä ja Jämijärven vesienhoitoryhmä. Ryhmät kokoontuvat noin kerran vuodessa, jonka lisäksi osallistutaan koko Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunnan kokouksiin ja kokouksen suunnitteluun kaksi kertaa vuodessa, järjestetään suurempia yleisötilaisuuksia kuten vesi-ilta. Lisäksi hanke antaa paikallistahoille yksityiskohtaista neuvontaa vesistökunnostuksiin liittyen.
Alueelliset vesienhoitoryhmät toimivat tärkeinä tiedonvaihdon foorumeina ja ryhmien kokouksissa kuullaan ajankohtaisia aiheista asiantuntijoilta ja paikallisyhdistykset saavat ammattilaisilta apua ja neuvoja vesistökunnostamiseen liittyvistä asioista.
KUNNOSTUS 3-hankkeen kokonaiskustannusarvio vuosille 2025-2027 on 123 110 euroa, ja tähän Pirkanmaan ELY-keskus on myöntänyt 65 % avustuksen ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. KVVY Yhdistyksen omarahoituksen ja lisärahoituksen tarve on siten kokonaisuudessaan 41 089 euroa. Yhdistys esittää, että Parkanon kaupunki tukisi Ikaalisten reitin vesienhoitotyötä 2000 eurolla vuodessa vuonna 2026 ja 2027. Kunnan osallistuminen hankkeen omarahoitukseen on merkittävää hankkeen toteutumisen kannalta, ja kaupungille se on kestävä ja kauaskantoinen panostus lähivesien tilaan ja tulevaisuuteen.
Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi 7.4.2020 § 4 periaatteet avustusten myöntämiselle ja onkin useamman vuoden ajan myöntänyt avustuksia vesistöjen kunnostusta ja monimuotoisuutta edistäviin toimiin. KVVY:n KUNNOSTUS 3 -hankkeen avustusanomus perustuu suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen työhön vesistöjen kunnostamiseksi.
Päätös on kaupungin strategian mukainen.
Valmistelija: ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta p. 044 7865 650.
Esittelijä Ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää avustaa KUNNOSTUS 3 -hanketta vuosina 2026 ja 2027 anotulla määrärahalla 2000 euroa, mikäli määrärahaa on käytettävissä avustuksiin.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |