Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 13.05.2025/Asianro 122


 

Talousarviolainan kilpailuttaminen

 

Kaupunginhallitus 13.05.2025     

1474/02.05.04.00/2025      

 

 

 

Talousarviossa vuodelle 2025 on kaupunginvaltuusto päättänyt 4,0 miljoonan euron pitkäaikaisesta lainanottovaltuudesta (talousarviolaina) kaupunginhallitukselle.

 

Vuonna 2024 nostettiin talousrviolainaa 4,0 miljoonaa euroa. Kaupungin talous toteutui paremmin kuin aiemmin ennakoitiin. Investointeja toteutettiin ennakoitua vähemmän. Näistä tekijöistä johtuen vuoden 2024 aikana nostettiin lainaa tarpeeseen nähden liikaa. Vuoden 2025 lainanottovaltuudesta on tämän hetken arvion mukaan tarpeen nostaa vain puolet, 2,0 miljoonaa euroa.

 

Mikäli lainatarve myöhemmin vuoden aikana osoittautuu tätä suuremmaksi, voidaan maksuvalmiuden turvaamiseksi nostaa lyhytaikaista lainaa (kuntatodistus).

 

Talousarviolaina kilpailutetaan pitkäaikaisena, kiinteäkorkoisena ja mahdollisuuksien mukaan kertalyhenteisenä.

 

Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että
1) kaupunki kilpailuttaa 2,0 miljoonan euron talousarviolainan;
2) hallinto- ja talousjohtaja valtuutetaan kilpailuttamaan laina ja tekemään asiassa päätös.

 

Käsittely 

 

Päätös