Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 04.04.2025/Pykälä 36


 

Kuntavaalien 2025 kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

Keskusvaalilautakunta 04.04.2025 § 36  

1421/00.00.00.00/2025      

 

 

 

 

Vaalilain 66 g §:n mukaan:

 

Kunnan keskusvaalilautakunnalle saapuneet kirjeäänestysasiakirjat tar-kastetaan noudattaen, mitä 63 §:ssä säädetään.

 

Kirjeäänestys on 63 §:n 1-3 momentissa tarkoitettujen syiden lisäksi jätet-tävä huomioon ottamatta, jos:

 

1) kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lä-hetetty ulkomailta;

 

2) kirjeäänestyksen vaalikuori on avonainen ja voidaan päätellä, että avo-naisuus johtuu muusta kuin vaalikuoren teknisestä toimimattomuudesta, tai muutoin sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapah-tunut laissa säädetyin tavoin;

 

3) kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat 66 d §:n 5 momentissa tarkoi-tettujen kirjeäänestyksen todistajien allekirjoitukset.

 

Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisen jälkeen keskusvaalilautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut äänestysliput 50 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin vaalikuoriin.

 

Kirjeäänestyksen lähetekuoret, jotka ovat saapuneet keskusvaalilautakuntaan 11.4.2025 klo 19.00 jälkeen, jätetään avaamattomina huomioon ottamatta.

 

Esittelijä Kaupunginsihteeri Anne Ranta

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta käsittelee kirjeäänestysasiakirjat.

 

Käsittely 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta käsitteli 1 kpl kuntavaalien kirjeäänestysasiakirjan. Keskusvaalilautakunta jätti äänestyksen huomioon ottamatta, koska äänestäjällä ei ole kotipaikkaa Suomessa Digi- ja väestöviraston äänioikeusrekisterin mukaan, näin ollen hänellä ei ole äänioikeutta kuntavaaleissa. Avaamaton kirjeäänestyksen vaalikuori lähetekirjeineen ja kuorineen liitetään pöytäkirjaan.